Union Plaani isännöi kotkalaista PeKaa perjantai-illan kamppailussa. Plaanilla on takana kuukauden ottelutauko, PeKan osalta tauko kesti kolme viikkoa.
Itäinen Kolmonen palasi keskiviikkona sarjatauolta. Sarja on melko tarkalleen puolessa välissä, joten sarjataulukkoon on hyvä vilkaista. Sarjakärjessä komeilee MyPa 28 pisteen turvin. Sarjakakkonen HaPK on viiden pisteen päässä vielä ottelun enemmän pelanneena. Sarjakolmonen MP/SavU on kerännyt 20 pistettä. Sijalla 11 oleva KoPa on kerännyt yhdeksän pistettä, joten yhdeksän joukkuetta mahtuu 11 pisteen sisälle sijoilla 3-11.
Plaanin vieraaksi saapuva PeKa on pelannut mainion ensimmäisen puolikkaan keräten 11 ottelusta 19 pistettä. Tällä hetkellä PeKa on sarjassa sijalla viisi. Tehtyjä maaleja PeKalla on kasassa 21 kappaletta, kuudenneksi eniten. Päästettyjä maaleja kotkalaisnipulla on 11 kappaletta, vähiten kaikista joukkueista. Joukkueen sisäisen maalipörssin kärkisijaa jakavat Samuel Takala ja Mervlan Vucitërna, molemmat miehistä ovat osuneet viidesti.
Ensimmäisen 10 pelin jälkeen Union Plaanilla on kasassa 13 pistettä. Heinolalaiset ovat sarjassa sijalla 9, joka oikeuttaa viimeisen varman säilyjän paikalle. Plaani on onnistunut maalinteossa 17 kertaa. Useimmiten maaliverkkoa ovat heiluttaneet Jari Mulari ja Tino Rantanen, molemmat neljästi. Maaleja Plaani on päästänyt 14 kappaletta, sarjan kolmanneksi vähiten.
Joukkueiden aiempi keskinäinen kohtaaminen oli molempien joukkueiden sarja-avaus. Arto Tolsa-areenalla pelatussa ottelussa ei maalipaikoilla mässäilty ja lopulta pisteet jaettiin 0-0 lukemin.
Union Plaani – PeKa Heinolan Urheilupuistossa perjantaina 28.7. kello 19.00. Tervetuloa paikalle!
0 Comments