Union Plaani kaatoi LaPan vakuuttavan esityksen jälkeen lukemin 5-0. Sateisessa kelissä pelattu ottelu oli alusta loppuun Plaanin näytöstä, eikä vierasjoukkueelle annettu mahdollisuuksia voittoon.
Union Plaani esiintyi vahvasti kotiyleisön edessä kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussa FC LaPaa vastaan. Monipuolisesti hyökännyt kotijoukkue sai vyörytettyä hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen vierailijan maalille, iskien lopulta viisi kertaa onnistuneesti.
Ensimmäinen puoliaika säilyi tuloksellisesti tiukkana, LaPa puolusti matalalta ja Plaani etsi murtautumismahdollisuuksia. Lopulta vajaan puolen tunnin pelin jälkeen kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon. Vasemmalta laidalta rakennettu hieno hyökkäys päätyi Tino Rantaselle maalin eteen. Rantanen viimeisteli varmasti ilmasta pallon maaliin.
Puoliajalle siirryttiin 1-0 lukemissa.
Toiselle puoliajalle kotijoukkue tuli räjähtäen sisään. Maaliruisku Niklas Kivistö iski upean yksilösuorituksen päätteeksi 2-0 osuman. Kivistön tekemä maali vaikutti katkaisevan LaPan selkärangan ja ottelu kääntyi entisestään Plaanin hallintaan. 54. Peliminuutilla Johannes Karjalainen pyssytti 30 metristä takayläkulmaan, ottelun lopussa hyökkääjät Tymek Kuzniarek ja Nicola Kuokkanen viimeistelivät vielä maalit mieheen ja loppulukemiksi 5-0.
Perjantaina Plaani matkustaa Imatran Palloseuran vieraaksi. Otteluun lähdetään mielenkiintoisissa lähtökohdissa. Plaani on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla viisi tasapisteissä sijalla neljä olevan KJP kanssa. Plaania isännöivä IPS on sijalla seitsemän vain kahden pisteen päässä Plaanista.
IPS:n kausi on sarjataulukkoa katsoen vähintäänkin hämmentävä. Voittoja imatralaisryhmä on kerännyt 10 kappaletta ja häviöitä 9 kappaletta. Tasapelejä joukkueen sarakkeessa on pyöreä 0. Kaudesta toiseen iloista hyökkäyspeliä esittävä IPS on iskenyt 38 maalia ja päästänyt 59. Edellisten viiden ottelun saldo on neljä voittoa ja yksi tappio.
Plaani lähtee otteluun IPS:n tavoin vahvassa vireessä. Edellisen viiden ottelun saldo on IPSn kanssa identtinen neljä voittoa ja yksi tappio. Koko kauden mitassa Plaani on kerännyt 9 voittoa, 5 tasapeliä ja 5 tappiota.
IPS – Union Plaani, 29.9.2023 klo 17.30, Imatra Ukonniemen nurmi.
0 Comments