Union Plaani pelaa lauantaina kauden ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa, kun edustusjoukkue matkustaa STPS:n vieraaksi Tanhuvaara halliin Savonlinnaan. Suomen Cup:n 1. kierroksen ottelu potkaistaan käyntiin kello 16.30.
Ottelussa Plaania isännöivä STPS on Plaanille tuttu joukkue aiemmilta kausilta. Joukkueet ovat historiansa aikana kohdanneet yhdeksän kertaa toisensa ja tulosrivi on äärimmäisen tasainen. Aiemmista kohtaamisista joukkueiden saldo on kolme voittoa, kolme tasapeliä ja kolme tappiota. Viimeisimmät kohtaamiset joukkueiden välillä on vuodelta 2022, silloin Plaani haki vierasvoiton lukemin 2-3, Heinolassa pisteet tasattiin 2-2 tasapelillä.
Edeltävät kaudet ovat sujuneet STPSllä kehnosti, kaudella 2022 sijoitus Idän Kolmosessa oli kymmenes, ehdollisen putoajan paikka, seuraavaksi kaudeksi STPS vaihtoi toiseen Kolmosen lohkoon, 18 ottelussa kertynyt 11 pisteen saalis tarkoitti jumbopaikkaa ja tippumista Neloseen kaudeksi 2024. Kauden jälkeen joukkueessa nähtiin muutoksia mm. valmentajan vaihdon myötä. Alkavalla kaudella joukkuetta luotaaa montenegrolainen Vaso Dushaj. Muutoksista huolimatta joukkueen syömähammas tulevallakin kaudella lienee maaliahne hyökkääjä Elmeri Marttinen. STPS on pelannut yhden harjoitusottelun tällä kaudella. Tuloksena 6-1 voitto Kulennoisten Pallosta.
Kuten STPSn tapauksessa niin myös Union Plaanissa ovat puhaltaneet muutoksen tuulet. Joulun alla päävalmentajaksi saapui Olli Tynkkynen, siitä asti Plaani on totutellut uuteen arkeen ja aiempaa vaativampaan pelitapaan. Tynkkysen aisaparina joukkuetta käskyttää Severi Jaatinen. Plaani on pelannut ahkerasti alkuvuoden aikana harjoitusotteluita. Kentällä on nähty aktiivinen ja hyvin palloa liikuttava ryhmä, joka on kyennyt kauniin pelin lisäksi myös tuloksen tekoon. Harjoituspelien saldo on kolme voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Muun joukkueen tavoin myös Tynkkynen odottaa kauden ensimmäistä kilpailullista ottelua,
“On hienoa päästä pelaamaan kilpailullinen ottelu tässä vaiheessa kautta. Arvostan Suomen Cupia kilpailuna korkealle ja odotan, että kentällä nähdään työteliäs ja motivoitunut Plaani. Olemme harjoitelleet talven aikana kovaa ja harjoituspeleissä onnistuttu toteuttamaan hyvin pelimme perusperiaatteita. Peli ei ole vielä valmista, mutta ensimmäisessä virallisessa pelissä tavoite on pelata ehjä 90-minuuttinen ja kontrolloida pelin eri osa-alueita ja tapahtumia. Odotan, että pelistämme löytyy selkeitä malleja ja pelaajilla on työkaluja ratkaista ongelmatilanteita. Haluamme hyökkäyspelimme olevan monipuolista ja pelistämme löytyvän rytmin. Puolustaessa meidän täytyy olla aggressiivisia ja yksilötasolla valmiita kamppailemaan.”
Plaani pääsee lähtemään otteluun vahvalla kokoonpanolla, vaikka joitakin loukkaantumisia joukkueella on rasitteena. Ottelusta varmuudella ovat sivussa Tino Villgren, Johannes Karjalainen, Aleksi Huttunen, Jari Mulari, Joonas Leinonen, Johannes Jeskanen ja Juho-Matti Heikari. Sen sijaan virallista debyyttiä Union Plaanissa hamuavat Antti Solonen, Miio Reunanen ja Riku Tirronen. Kolmikon lisäksi kokoonpanoon palaa pitkän tauon jälkeen polvivammoista toipunut Jesse Mäkelä.
Ottelu pelataan totuttua pienemmällä kentällä, kun Tanhuvaara hallin kentällä pituutta on 82 metriä ja leveyttä 55 metriä. Tynkkysen mukaan lähtökohdat otteluun ovat odottavat, pieni kenttä luo uudenlaisia haasteita pelaamiseen,
“Kentän koko vaikuttaa joukkueen pelistrategiaan. Kenttä on kapea ja lyhyt, joten yllättäviä tilanteita syntyy varmasti ja meidän on kyettävä reagoimaan niihin vastustajaa paremmin. Meidän tulee olla pallollisesti hyvä pienissä tiloissa ja löytyy nopeasti alueellisia ylivoimia. Odotan, että peli tulee ratkeamaan siihen, kumpi joukkue käyttää paremmin hyödyksi tilanteenvaihdot ja erikoistilanteet. Olen varma, että me olemme valmiita haasteeseen ja tänään on luvassa hyvätasoinen ja hieno ottelu.”
STPS – Union Plaani lauantaina 9.3.2024 klo 16.30 Tanhuvaara hallissa. Ottelun voittaja kohtaa Suomen Cupin 2. kierroksella voittajan ottelusta Flamingo United – Kultsu FC.