Union Plaani pyrkii jatkamaan voitokasta sarjataivalta lauantaina Mikkelissä Mikkelin Pallo-Kissojen vieraana.
Union Plaani lähtee otteluun loistavassa vireessä. Tällä hetkellä sarjassa toisella sijalla oleva Plaani pelasi kauden parhaan ottelunsa kotiavauksessaan Kultsua vastaan. Ottelussa sarjan kovimpiin joukkueisiin luokiteltava Kultsu jäi täysin hampaattomaksi, eikä kyennyt haastamaan Plaania. Tällä kaudella viisi sarjaottelua pelannut Plaani on edelleen tappioton ja omasta maalista pallo on jouduttu viemään keskiympyrään vain kertaalleen. Pisteitä heinolalaisjoukkue on kerännyt 13.
Plaanin kuntokäyrän voi päävalmentaja Olli Tynkkysen puheiden perusteella odottaa olevan edelleen nouseva. Itä-Häme lehdelle antamassaan haastattelussa Kultsu ottelun jälkeen, Tynkkynen korosti ottelun alun latauksen merkitystä ja latauksen hallintaa. Tynkkynen totesi myös, että tästä voidaan vielä parantaa, viitaten koko 90 minuuttiseen.
Plaania isännöivä MiPK on aloittanut kautensa hyvin. Ensimmäiset kolme ottelua voittanut mikkeliläisryhmä kuitenkin kärsi yllätystappion viime kierroksella, kun Purha onnistui voittamaan lukemin 4-3. Nyt neljän ottelun jälkeen joukkue on kasannut itselleen 9 pistettä. Pistesaalis oikeuttaa sarjataulukon keskikastiin.
Alkukauden perusteella mikkeliläisten suurin uhka nähdään tälläkin kaudella Lucas Dos Santos Oliveiran muodossa. Sergio Agueron ruumiinrakenteen omaava Dos Santos on iskenyt kahteen pelaamaansa otteluun kuusi maalia. KJP:ta mies rokotti neljästi ja Purhaa kahdesti. Pelaamisen ohella Dos Santos toimii myös MiPKn valmentajana.
Keskinäisissä otteluissa viime vuosina molemmat joukkueet ovat päässeet nauttimaan voitonriemusta. Edelliset neljä ottelua sisältävät kaksi tasapeliä, kertaalleen molemmat ovat onnistuneet voittamaan kotikentällä.
Haastattelussa Plaanin hyökkääjä Tymek Kuzniarek,
Päävalmentaja Tynkkynen on itsekin entinen hyökkääjä, millainen vaatimustaso Plaanissa on hyökkääjien osalta ja mitä asioita erityisesti hyökkääjältä odotetaan Plaanissa?
Hyökkääjien osalta Plaanissa vaatimustaso on korkea. Hyökkääjiltä odotetaan tietenkin maalintekotaitoa ja kykyä luoda maalintekopaikkoja, mutta myös kaksinkamppailuiden voittamista yläkerrassa ja pallon pitämistä omalla joukkueella.
Joukkueessa on kova taistelu peliminuuteista, parhaassa kunnossa olevat pelaavat.
Millaisia tunteita ja ajatuksia pelaajalle syntyy kovan kilpailutilanteen johdosta?
Kovan kilpailutilanteen johdosta kaikilla on varmasti motivaatio korkeella ja halu näyttää kykynsä. Se näkyy treeneissä, kaikki tekee parhaansa ja taso pidetään korkeella.
Onko alkukausi vastannut odotuksiasi henkilökohtaisella tasolla, mitä on lupa odottaa jatkossa?
Itselläni kausi on alkanut valitettavan tehottoman oloisena. 5 ottelussa on syntynyt vain 1 osuma vaikka paikkoja on ollut useampaan. Tärkeintä on kumminkin se, että joukkueena ollaan pystytty voittamaan pelejä ja pitämään taso korkeella. Minulta voi jatkossa odottaa varmasti lisää maaleja.
MiPK – Union Plaani
Lauantai 25.5.2024 klo 15.00
Urheilupuisto Mikkeli
Ottelu nähtävissä tuttuun tapaan Veo Livessä!
0 Comments