Union Plaanin viikko jatkuu kiireisenä ja lauantaina heinolalaiset lähtevät metsästämään lisäpisteitä Savonlinnaan. Plaania isännöi Savonlinnan Työväen Palloseura. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kautensa tappioitta. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Union Plaanin viikko on ollut kiireinen, mutta antoisa. Keskiviikkona Plaaninmäellä koettiin uskomaton ja unohtumaton ilta, kun heinolalaisten ylpeys kaatoi jättiläisen ja eteni ainoana päijäthämäläisenä Suomen Cupin viidennelle kierrokselle. Viime kaudella Ykköstä pelannut FC Vaajakoski sai tuta Plaanin huiman vireen ja heinolalaisten jatkopaikka irtosi 2–0-voitolla. Ottelun maaleista vastasivat Victor Emmanuel ja Santeri Harjula.

Plaani on aloittanut myös Kolmosen kautensa vakuuttavasti. Sekä Inkeroisten Purha että Mikkelin Palloilijoiden kakkosjoukkue kaatuivat vieraskentällä. Purhasta Plaani nappasi 3–2-voiton Tymek Kuzniarekin, Marinhon ja Antti Solosen osumilla. Solonen osui myös Mikkelissä ja pisteet matkasivat Jyrängönvirran rannalle lukemin 1–0.

Plaani lähtee vaikeaan vierasotteluun hieman haastavasta tilanteesta, sillä keskiviikon kovatempoinen ottelu toi uusia kolhuja. Lisäksi palautumisaika on ollut lyhyt. Toisaalta Plaani saa kokoonpanoonsa takaisin kapteenistoon kuuluvan Janne Hahlin ja pitkään sivussa olleen Tino Villgrenin, jotka tuovat uusia vaihtoehtoja heinolalaisten peliin. Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen haluaa siirtää keskiviikon ilon ja energian myös tuleviin peleihin. Hän kuitenkin muistuttaa samalla, että Plaanin hyvästä vireestä huolimatta joukkueen tulee jatkaa työntekoa nöyränä.

– Etukäteen tylsänä valmentajana minua tietenkin arveluttaa, miten cupin lisärasitus näkyy meissä viikonloppuna, mutta isossa kuvassa keskiviikosta jäi käteen pelkästään hyviä asioita. Ilta antoi meille enemmän kuin jatkopaikan. Se hitsasi meitä entisestään yhteen ja muistutti, miksi tätä tehdään. Iso peli, kotiyleisö ja voiton tuoma ilo ja energia joukkueessa oli jotain erityistä. Urheilussa, kuten elämässäkin, seuraava haaste tulee nopeasti vastaan ja kaikesta keskiviikon hienoudesta huolimatta olemme jo siirtäneet katseemme lauantaihin. On etuoikeus pelata usein ja juuri pelit kehittävät joukkuetta eniten. Meillä on leveä ja kilpailullinen rinki, jossa jokainen haluaa olla kentällä. Olemme kierrättäneet kokoonpanoa pitkin talvea ja alkukautta, joten odotettavaa on myös että lauantaina tulemme sitä tekemään. Emme kuitenkaan tee sitä kompromissina peliruuhkasta johtuen, vaan näemme sen mahdollisuutena nähdä uusia dynamiikkoja ja kasvattaa meitä monipuolisemmaksi joukkueeksi. Saamme myös viime viikot poissa olleita pelaajia takaisin. Tiedämme, että vastassa on kovavireinen sarjanousija, joka on osoittanut kuuluvansa tälle tasolle. Meidän täytyy olla nöyriä ja valmiita tekemään töitä, koska yksikään piste ei tule ilmaiseksi. Emme juuri koskaan kuitenkaan puhu tuloksista tai mieti putkia. Jokainen haluaa voittaa, mutta meidän tärkein tavoitteemme on olla hyviä hetkissä, ratkaista vastustajan tuottamia ongelmia ja pelata kaunista jalkapalloa. Jos onnistumme siinä, tulos löytää meidät lopulta kyllä, Tynkkynen ennakoi.

Kotijoukkue Savonlinnan Tyväen Palloseura nousi täksi kaudeksi Kolmoseen kärsimättä ainoatakaan tappiota Nelosessa ja sarjanousija on aloittanut kautensa väkevästi siitä, mihin edelliskausi jäi. STPS haki 3–0-yllätysvoiton Kouvolan Jalkapallosta ja kotikautensa savonlinnalaiset avasivat 4–0-voitolla FC LaPasta. STPS on osunut laajalla rintamalla. Nuutti Sairanen, Sasu Löytty, Eemeli Konttinen, Valtteri Jalkanen ja Jaakko Björn ovat heiluttaneet maaliverkkoja.

STPS on myös puolustanut tiiviisti, sillä joukkue ei ole vielä päästänyt sarjassa maaliakaan. Siitä suuri kiitos kuuluu puolustuksen lisäksi maalivahti Aimo Jauhiaiselle. Puolustuksen avainhahmoja ovat puolestaan olleet Tommi Pahkasalo, Alex Lymy ja kertaalleen maalinteossa onnistunut Sasu Löytty. STPS on fyysinen joukkue ja Plaanin tulee vastata tähän fyysisyyteen väsymyksestä huolimatta, jotta pisteet matkaavat kotiin.

Joukkueet kohtasivat toisensa myös viime vuonna, tosin Suomen Cupissa. Plaani haki Savonlinnasta 5–2-voiton. Eetu Vahekoski iski hattutempun ja tänä keväänä pahasti loukkaantunut Nicola Kuokkanen osui kahdesti. STPS:lta osuivat Elmeri Marttinen ja Miko Virta. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet sarjaottelussa elokuussa 2022 ja tuolloin päädyttiin 2–2-tasapeliin. Plaanin osumista vastasivat Marko Kaukonen ja Adedayo Deji. Marttinen osui jälleen, jonka lisäksi hän osui myös Plaanin voittoon päättyneessä toukokuun kohtaamisessa ja toisen osuman itselleen kirjautti Kirill Smirnov.

Yksi mielenkiintoinen seikka on myös se, että STPS:n Miko Virta ja Plaanin Jesse Mäkelä ovat kertaalleen tulleet täsmälleen samaan aikaan vaihdosta kentälle. Tämä tapahtui Kuopiossa ASM-sarjassa 2018. Kauden päätteeksi Mäkelä juhli mestaruutta, eikä hän ole koskaan hävinnyt urallaan Virran ollessa kentällä. Onko Mäkelästä lauantaina jälleen Plaanin onnenkaluksi?

STPS – Union Plaani 10.5.2025 kello 15.00 Noblessa Areenalla!

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl