Kesä on kauneimmillaan ja päivä pisimmillään. Kun tarjolla on vielä Kaakon Kolmosen herkkupala, niin miksi ihminen ei nauttisi. Sarjassa toisena oleva Union Plaani saa vieraakseen keskiviikkona kotikentälle sarjanelosen Kouvolan Jalkapallon. Starttaa juhannus Heinolan urheilupuistosta, sillä otteluun on vapaa pääsy ja kioskit palvelevat. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Kotijoukkue Union Plaani palasi komeasti voittokantaan viime lauantaina. Plaani sai ehjän ysikymppisen ja hallitsi kenttätapahtumia vierasottelussa Peli-Karhuja vastaan. Heinolalaisten oma kultapoika Antti Solonen viimeisteli ottelun ainokaisen heti toisen jakson alkuun ja varmisti pisteet Heinolaan. Voiton yhdeksi avaimeksi voi myös nostaa pallonhallinnan, sillä ensimmäisessä hellepelissä Plaani liikutteli palloa ja pakotti kovan kotijoukkueen PeKan juoksemaan pallon perässä itsensä uuvuksiin.

Voiton ansiosta Plaani on yhä tasapisteissä sarjajohtajan, Mikkelin Pallo-Kissojen kanssa. Kärkikaksikko on jo pienellä karkumatkalla muihin nähden, mutta sarjan tilanne on silti tiukka ja jokainen piste on tärkeä. Plaani lähteekin hakemaan lisäpisteitä kotiyleisönsä tuella. Päävalmentaja Olli Tynkkynen kehuu joukkueen henkeä. Päävalmentajan mielestä joukkue on jopa alisuorittanut tuloksellisesti, vaikka tämän vuoden aikana on tullut kaikki ottelut huomioiden vain kaksi tappiota. Hän haluaa nähdä huomenna työteliään, monipuolisen ja yhtenäisen kotijoukkueen, joka on terävä ja tekee maaleja.

– Joukkue on saanut normaalia enemmän lepoa ja odotan, että se näkyy terävyytenä ja työntekona kentällä. Olemme analysoineet PeKa-peliä ja vaikka olimme pelinavausvaiheissa edellisiä pelejä parempia, loimme normaalia vähemmän paikkoja ja meidän pitää parantaa viimeisiä ratkaisuja, jos haluamme tehdä maaleja. Odotan korkeatasoista Kolmosen kamppailua. Oletan, että vierasjoukkueella on ylhäältä kaikki mahdolliset avut käytössään ja meidän pitää olla omalla korkealla tasollamme läpi ottelun. Meillä on ollut läpi kauden hyvä henki ja usko tekemiseemme. Vaikka tuloksellisesti olemme hiukan alisuorittaneet ja useat pelit ovat olleet maalin pelejä ja turhan tiukkoja, teemme jatkuvasti paljon hyviä asioita. Odotan, että näemme taas vaarallisen ja monipuolisen Plaanin, joka tekee paljon työtä yhdessä, Tynkkynen toivoo.

Vierailija Kouvolan Jalkapallo on kahdeksan kierroksen jälkeen sarjassa neljäntenä. KJP:lla on allaan neljän ottelun tappioton putki. Edellisellä kierroksella kouvolalaiset kaatoivat kotonaan sarjajumbo FC LaPan 9–1-murskalukemin. Oskari Nurminen osui jo ensimmäisellä jaksolla kahdesti. Kaksi osumaa itselleen kirjauttivat myös Khalid Kaddouri, Joakim Joutjärvi ja Veikko Turunen. Lisäksi Aleksi Onatsu osui kertaalleen.

KJP on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja, mutta joukkueen puolustus ei ole ollut kuuluisaa kouvolalaista betonia. Kouvolalaiset ovat päästäneet neljänneksi eniten maaleja, vaikka joukkueen puolustuksesta löytyvät kokeneet Ville Majander ja Oskari Nurminen, joilla on kokemusta myös ylemmiltä sarjatasoilta. KJP:n hyökkäys vilisee myös kokemusta ylemmiltä sarjatasoilta. Poikamaaotteluitakin pelannut Joakim Joutjärvi siirtyi Kouvolaan Myllykoskelta tälle kaudelle ja on iskenyt jo viisi osumaa. Viidessä osumassa ovat myös Veikko Turunen ja puolustaja Nurminen. KJP:n sisäistä maalipörssiä johtaa Suomen urbaanein kouvolalainen Khalid Kaddouri seitsemällä osumallaan.

KJP:n pelaajistosta löytyy myös kaksi erittäin lupaavaa lainaa MyPasta. Onni Eskelinen ja Otto Heimonen ovat saaneet arvokkaita minuutteja Kolmosessa. KJP:n päävalmentajalla Ari Jokelalla on koossaan nippu, joka taistelee sarjan kärkipaikasta Plaanin ohella. Jokela tosin itse on laittanut munansa useampaan koriin ja kuuluu myös KTP:n valmennustiimiin joukkueenjohtajana.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti ja Plaani nappasi voiton molemmista kamppailuista. Kotiottelusta heinolalaiset saivat täydet pisteet lukemin 1–0. Eetu Vahekoski iski ottelun ainokaisen hieman sen jälkeen, kun Onni Eskelinen oli ajettu ulos. Vierasottelun Plaani voitti 5–3. KJP:n Veeti Piira, Roni Polat ja Oskari Nurminen osuivat ensimmäisellä jaksolla, kuten myös Plaanin Antti Solonen. Plaani kuitenkin ratkaisi ottelun heti toisen jakson alussa, kun Vahekoski ja Tymek Kuzniarek iskivät kumpainenkin kaksi maalia. Onnistuuko Plaani jälleen kotiyleisön siivittämänä murtamaan Kouvolan betonin ja nappaamaan kolme arvokasta pistettä?

Union Plaani – KJP 18.6.2025 kello 18.30 Heinolan urheilupuistossa!

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl