Union Plaani otti komean kotivoiton juhannuksen kunniaksi kotikentällään Kouvolan Jalkapallosta. Plaanin voittolukemiksi kirjattiin värikkäiden vaiheiden jälkeen 3–2. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Eetu Vahekoski, Antti Solonen ja Santeri Harjula. Vierailijoilta osuivat Khalid Kaddouri ja Aleksi Onatsu. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.
Ottelun alku oli vauhdikas. Vain kolmen peliminuutin jälkeen Union Plaanin topparina pelannut Victor Emmanuel, eli Afila pääsi ampumaan tulisesti. Kouvolan Jalkapallon maalivahti Mikko Yrjölä kuitenkin liimasi pallon. Samalla minuutilla myös toisessa päässä tapahtui ja Plaanin kassari Riku Tirronen joutui torjumaan Aleksi Onatsun vedon kulmaksi. Myös kulman jälkitilanteessa Tirronen joutui torjuntatöihin, mutta selvisi siitä kosteasta kelistä huolimatta kuivin jaloin.
Hetkeä edellisestä KJP siirtyi johtoon. Nopean pallonriiston jälkeen Oskari Nurminen pelasi rangaistusalueen sisään Khalid Kaddourille. Kouvolalainen pääsi ampumaan sydämensä kyllyydestä ja vei vierailijan 1–0-johtoon.
Sadesää toi otteluun pientä lisäjännitystä ja Plaani ei saanut syöttömyllyään toimimaan. Vartin kohdalla pallo kimpoili onnekkaasti maalinedustalle KJP:n vasemmalle laiturille Onatsulle, joka ampui lähietäisyydeltä. Tirrosen refleksit eivät olleet kohmeessa, vaan hän onnistui torjumaan yrityksen. Plaanin parhaat paikat tulivat Santeri Harjulalle ja Moussa Oumaroulle, mutta Yrjölä venyi.
KJP tuplasi johdon puolen tunnin kohdalla. Aleksi Onatsu karkasi läpiajoon, eikä erehtynyt, vaan sijoitti pallon tarkasti maaliin. Plaani kuitenkin kuittasi maalin heti perään. Kotijoukkue sai syöttömyllynsä toimimaan ja Johannes Korhonen toi parilla seinällä pallon ylös. Pallo pelattiin rangaistusalueen kulmalle Eetu Vahekoskelle, joka sai jalkansa vapaaksi. Viime kauden maalipyssy näytti, että maalikuninkuus ei tullut vahingossa ja hän ampui laukauksen, joka kiersi aivan tolpan juureen kaventaen ottelun.
Plaani tuli vielä tasoihin ensimmäisellä jaksolla. Moussa Oumarou kaadettiin boksissa vahvan nousunsa jälkeen ja pallo vietiin pilkulle. Antti Solonen upotti rangaistuspotkun entisen junnujoukkuekaverinsa selän taa varmasti ja tarkasti. Näin tauolle lähdettiin kutkuttavassa 2–2-tasatilanteessa.
Toisen jakson alussa nähtiin jälleen tuttua Plaania, sillä kotijoukkue sai sekä syöttöpelinsä että prässinsä toimimaan. Parhaimmillaan pallo oli Plaanin hallussa neljä minuuttia ja suurimman osan ajasta se pyöri KJP:n boksissa. KJP joutui roiskimaan palloa ja sai pisimmillään kolmen syötön syöttöketjuja, kunnes Plaanin prässi riisti pallon. Parhaat maalipaikat tulivat Santeri Harjulalle ja Eetu Vahekoskelle, jotka kumpikin pääsivät ampumaan läheltä. Yrjölä kuitenkin venyi ja piti KJP:a pisteessä kiinni.
Jakson edetessä Plaani jatkoi vyörytystä. Kotijoukkue hyökkäsi erittäin laajalla rintamalla välillä Marinhon vasemmalta laidalta, välillä Oumaroun oikealta laidalta ja ajoittain Solosen kautta keskeltä. Vahekoski, Harjula ja tauolla sisään tullut Niklas Kivistö saivat vuorollaan kokeilla, mutta Yrjölä oli päättänyt pitää maalinsa puhtaana. Toisessa päässä virkaveli Tirronen sai katsella kesäsateen vaikutusta kaupunkiluontoon ja pohtia maailmankaikkeuden olemusta, sillä topparit Janne Hahl, Johannes Korhonen ja Afila eivät päästäneet kouvolalaisia vetopaikoille. Heidän apunaan oli keskikentän pohjalla uurastanut Joona Ojala.
Plaanin maali roikkui ilmassa aina lisäajalle asti. Afila päätti kuljettaa pallon ylös ja ohitti matkallaan kolme puolustajaa. Hän nosti pallon takatolpalle, jonne oli hiipinyt Santeri Harjula. Harjula puski toisella lisäminuutilla keskityksen varmasti sisään ja varmisti Plaanille arvokkaat kolme pistettä.
Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen ei ollut voitosta huolimatta tyytyväinen esitykseen. Tynkkysen mukaan ottelun alku oli joukkueelta surkea. Päävalmentaja kertoi, että vasta vastustajan toinen maali herätti kotijoukkueen ja lopulta joukkue kykeni vastaamaan edellisen pelin kehityskohteisiin.
– Pahoittelut runsaalle kotiyleisölle, joka oli tullut paikalle kaatosateeseen, että valmentajana en saanut joukkuetta valmiiksi heti alkuun ja olimme surkeita pelin alun. Vastustajan toisen maalin jälkeen löysimme oikean mentaliteetin ja saimme tehtyä hyviä asioita. Siitä eteenpäin myös onnistuimme viimeisellä kolmanneksella asioissa, joita halusimme kehittää edellisestä pelistä. Toisella jaksolla olimme alati vaarallisia ja voittomaali oli hieno. Maali lisäajalla oli iso buusti joukkueelle ja tuo varmasti uskoa tekemiseemme. Kun jaksamme tehdä töitä loppuun asti ja luotamme itseemme, palkinto usein tulee, kaatosateessa marinoitu Tynkkynen summasi.
Voitto nosti Union Plaanin sarjakärkeen kahden pisteen erolla tänään tasapeliin jääneeseen Mikkelin Pallo-Kissoihin. Plaanin pelit jatkuvat lyhyen juhannustauon jälkeen Regions’ Cupissa, kun joukkue matkaa lauantaina 28.6. Rääkkylään Niemisen Urheilijoiden vieraaksi. Kolmosen seuraava ottelu pelataan Heinolassa torstaina 3.7. ja vastustajaksi saapuu Kotajärven Pallo.
Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl