Union Plaani nappasi kolmannen voittonsa seitsemään päivään, kun heinolalaiset hakivat täydet pisteet FC LaPan vieraana Lappeenrannasta. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin Plaanin 8–0-voitto. Plaani onnistui hyökkäyspäässä laajalla rintamalla. Santeri Harjula osui kahdesti. Maalin makuun pääsivät myös Marko Kaukonen, Victor Emmanuel, eli Afila, Jari Mulari, Rene Bister, Niklas Kivistö ja Eetu Vahekoski. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.
Union Plaani sai otteluun unelma-alun. Kolmen minuutin painostuksen jälkeen Marinho pääsi ampumaan lähietäisyydeltä. FC LaPan puolustus blokkasi brassin vedon, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Marko Kaukonen. Hurjaan maalivireeseen yltynyt Kaukonen veti liikkuvat taakse ja latasi paluupallon voimalla verkkoon ja Plaanin 1–0-johtoon.
Ottelu jatkui Plaanin komennossa ja vierailija kykeni luomaan maalipaikkoja liukuhihnalta. Lähimmäs maalia pääsi Marinho, jonka nosto kimposi yläputkeen. LaPa pyrki hyökkäämään suoraviivaisesti, mutta Plaani ei kotijoukkuetta päästänyt maalipaikoille ja Youssef Belabid sai olla Plaanin maalilla rauhassa. Plaani onnistui lopulta maalinteossa hieman puolen tunnin pelin jälkeen. LaPa ei saanut purettua Plaanin kulmapotkua omasta boksistaan. Lopulta Tymek Kuzniarek jätti ovelasti pallon kantapäällään Afilalle, joka upotti pelivälineen LaPa-kassari Niklas Kiisken selän taa.
Jakson lopussa Plaani osui vielä kahdesti. Rene Bisterin pistosyöttö tavoitti Santeri Harjulan ja kliininen viimeistely siirsi taululle jo 3–0-lukemat. Hetkeä myöhemmin Kuzniarek voitti kaksinkamppailunsa ja sai pelattua pallon Marinholle. Brassi eteni rangaistusalueelle ja pelasi maltilla pallon takaviistoon Jari Mularille. Mulari sai upottaa vapaasti taukolukemiksi 4–0.
Toisella jaksolla Plaani jatkoi siitä, mihin ensimmäisellä jäi. Vierailija loi maalipaikkoja ja katkoi kotijoukkueen hyökkäykset viimeistään kolmen syötön jälkeen. Plaani onnistui ensimmäiseen varttiin myös kahdesti maalinteossa. Ensin Afila riisti pallon ja toi sen ylös. Hän pelasi pallon rangaistusalueen sisälle Santeri Harjulalle, joka pyörähti pallon kanssa kuin vanhojen tansseissa konsanaan. Kaunis veto lähti tulisesti yläkulmaan ja Plaani sai maalitilin myös toisella jaksolla auki. Hetkeä myöhemmin Afila alusti ja Rene Bister pujotteli itsensä vetopaikkaan. Bisterin veto upposi kuin kuuma veitsi voihin ja Plaanin johto oli jo tennislukemissa.
Plaani osui toisella jaksolla vielä kahdesti. LaPa sai ensin pallon Plaanin boksiin ja laitapuolustaja Olavi Saranpää pääsi ampumaan. Pallo otti kimmokkeen ja Belabid joutui hieman venymään. Belabid kuitenkin käynnisti hyökkäyksen nopeasti ja Marinho pelasi Niklas Kivistön läpiajoon. Kivistöllä olisi ollut aikaa jutella vaikka tavallisia kansalaisia kaduilla vaaniville liittymäkauppiaille, mutta hän polki karkuun ja sijoitti pallon tarkasti alakulmaan. Ottelun 8–0-päätöslukemat iski Eetu Vahekoski, joka siirsi pallon maaliin Marinhon esityöstä.
Ottelun lisäajalla nähtiin myös historiallinen hetki. Plaani suoritti kaksi vaihtoa ja kentälle astelivat seuran omat kasvatit Luka Hyttinen ja Kyösti Heikkinen. Jo seuran ensimmäisistä junioritreeneistä asti mukana olleesta Heikkisestä tuli samalla kaikkien aikojen nuorin Plaanin edustuksessa esiintynyt pelaaja 14 vuoden, yhdeksän kuukauden ja 21 päivän ikäisenä. Lisäajalla sekä Heikkinen että Kivistö olivat lähellä lisätä Plaanin johtoa, mutta kun lisäosumia ei nähty, nappasivat heinolalaiset historiallisella hetkellä komean 8–0-voiton.
Ottelun jälkeen päävalmentaja Olli Tynkkynen ei voitosta huolimatta ollut täysin tyytyväinen omiensa esitykseen. Hän kaipasi omiltaan enemmän intohimoa ja kliinisyyttä maalipaikoissa. Toisaalta Tynkkynen oli iloinen siitä, että pelaajisto sai onnistumisia laajalla rintamalla.
– Hallitsimme kenttätapahtumia ja teimme voittoon tarvittavat osumat. Hukkasimme liian paljon hyviä maalipaikkoja ja tarvitsemme enemmän intohimoa. Toisaalta oli mukava nähdä onnistumisia laajalla rintamalla ja kaksi nuorta debytanttia. Nyt pääsemme pienelle tauolle ja saamme pientä lepoa raskaan viikon päätteeksi. Analysoimme kevätkierroksen ja teemme sen perusteella mahdollisia tarvittavia korjauksia kohti raskasta syksyä, 40 maalia Kolmosessa yhteen kauteen pelaajana iskenyt Tynkkynen summaa.
Voitto nosti Union Plaanin Kaakon Kolmosen kärkipaikalle kolmen pisteen erolla. Plaanin kausi jatkuu lyhyen kesätauon jälkeen syyskierroksen ensimmäisellä ottelulla Heinolan urheilupuistossa Inkeroisten Purhaa vastaan. Ottelu pelataan keskiviikkona 23.7. ja siihen on vapaa pääsy.
Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl