Union Plaani ja Iitin Pallo-68 ovat päässeet yhteisymmärrykseen ja 32-vuotias Loorents Hertsi siirtyy Plaanin riveihin. Hertsi on lahtelaisen FC Reippaan kasvatti ja hän on urallaan pelannut 232 Veikkausliigaottelua FC Lahden ja Vaasan Palloseuran riveissä. Lisäksi hän on edustanut komealla urallaan AC Oulua, FC Hämeenlinnaa ja Lahden Reipasta ja Hertsi on pukenut Suomen poikamaajoukkueen ja nuorten maajoukkueen pelipaidan päällensä kahdeksan kertaa.
Kuluneella kaudella Loorents Hertsi teki kovaa jälkeä Kutosen Iitin Pallon riveissä. Viiteen otteluun hän iski neljä maalia. Hertsin vahvuudet ovat laidalla, mutta kokenut kettu kykenee myös tarvittaessa pelaamaan keskikaistalla. Laitaväkkärä siirtyy Heinolaan ja Union Plaanin paitaan mielissään ja odottavaisena.
– Olen kuullut Heinolasta ja Union Plaanista paljon hyvää ja on hienoa päästä osaksi seuran kasvutarinaa. Olen liikkunut lapsesta asti monipuolisesti ja huippu-uran jälkeen olen pitänyt itseni kohtalaisen hyvässä kunnossa. Olen tuntenut Plaanin päävalmentajan pitkään ja odotan innolla työskentelyä hänen kanssaan. Käydyt keskustelumme vakuuttivat minut. Hän tietää, mitä minusta saa ja minä tiedän, mitä hän haluaa minulta. Odotan, että pääsen kotiyleisön eteen pelaamaan, sillä olen kuullut, että kenttä on erittäin hyvässä kunnossa ja peleissä on käynyt paljon yleisöä. Yhdessä tekemällä seura kykenee ottamaan seuraavan askeleen, joten toivottavasti teemme yhdessä loistavan syksyn koko kaupungille, Hertsi kertoo.
Myös Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen on mielissään Hertsin siirtymisestä Heinolaan. Tynkkynen kertoo, että kaksikolla on pitkä yhteinen historia aina juniorivuosista lähtien. Päävalmentaja kuvaa uutta tulokasta miellyttäväksi persoonaksi, joka tuo Plaanin peliin paljon apua yläoksille ja laidalle.
– Meillä on Hertsin kanssa pitkä yhteinen historia ja hän on hieno pelaaja ja erittäin hyvä persoona, joka sopii Union Plaaniin hyvin. Samalla Hertsi on myös älykäs pelaaja. Hän tuo apua meidän yläakselillemme ja laitaan ja kykenee paikkaamaan poissaolojamme ja loukkaantumisiamme syksyn tiukoissa peleissä. Näen, että hän sopii pelitapaamme ja vahvistaa Plaania monella tapaa. Hertsi kykenee olemaan esimerkkinä sekä meidän nuorille pelaajillemme että myös yleisössä oleville junioreille. On hienoa, että saimme Hertsin Heinolaan, Tynkkynen iloitsee.
Hertsi on valmennusjohdon käytettävissä jo tänään, kun Union Plaani kohtaa Kolmosen kärkikamppailussa Kultsu FC:n Heinolan urheilupuistossa kello 18.30 alkaen.
Kuva: Tomin Urheilukuvat / Tomi Saarivirta