Union Plaani kävi hakemassa erittäin arvokkaan vierasvoiton Kaakon Kolmosen kärkikamppailusta Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan. Tiukan kamppailun loppulukemiksi kirjattiin Plaanin 2–1-voitto. Plaanin maalintekijöinä toimivat Santeri Harjula ja Janne Hahl. Kotijoukkueen ainokaisen iski Olli Kilpeläinen. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Kärkikamppailu alkoi tyypilliseen, isojen panosten pelien mukaisesti ja molemmat joukkueet välttelivät virheitä ja kyttäsivät toistensa liikkeitä. Union Plaanin paras paikka tuli Antti Solosen kulmapotkusta, johon korkeimmalle nousi Marko Kaukonen. Mikkelin Pallo-Kissojen kassari Antti Lampinen kuitenkin venyi komeaan torjuntaan.

Plaani hallitsi kenttätapahtumia hienokseltaan, eikä päästänyt MiPK:a nopeisiin tilanteenvaihtoihin ja vastaiskuihin. Reilun vartin pelin jälkeen Niklas Kivistö haistoi kotijoukkueen rajaheiton ja pääsi ampumaan suoraan katkosta. Huonosta asennosta lähtenyt veto leijaili kuitenkin lähemmäs Saimaata kuin maalia. Myös Afilan yritys jakson puolivälissä nousi maalin yli.

Seuraavaa paikkaansa Plaani ei enää missannut. Janne Hahlin pitkä pystysyöttö tavoitti linjan taa hiipineen Santeri Harjulan. Laitakiituri sai pallon mukaansa ja karkasi nokikkain Antti Lampisen kanssa. Harjula sijoitti pallon tarkasti verkkoon ja siirsi Plaanin arvokkaaseen johtoon.

Plaani lisäsi johtoaan pitkän hallintajakson jälkeen reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Antti Solonen ja Santeri Harjula vapauttivat Marko Kaukosen laidalla. Kaukonen pelasi pallon rangaistusalueen rajalle takaviistoon. Paikalla oli Janne Hahl, joka painoi nahkakuulan etuyläkulmaan tuplaten Plaanin johdon.

MiPK onnistui hyödyntämään ensimmäisen maalipaikkansa ensimmäisen jakson lisäajalla. Kotijoukkue sai vapaapotkun aivan Plaanin rangaistusalueen rajalta. Olli Kilpeläinen ampui vaparin komeasti sisään ja tauolle lähdettiin Plaanin 2–1-johdossa.

MiPK tuli toiselle jaksolle hyvin, mutta Plaani kesti paineen. Jakson edetessä heinolalaiset saivat peliä rauhoitettua ja pallokontrolli siirty vierailijoille. Huippupaikkoja ei toisella jaksolla juuri nähty ja peli oli fyysisten kaksinkamppailuiden sävyttämä. Plaani sai vaihdoista lisää virtaa ja debyyttinsä pääsi tekemään juuri heinolalaisten riveihin siirtynyt Ville Kurki.

Kotijoukkue lisäsi painetta jakson loppua kohden ja hyökkäsi riskillä. Plaani joutui ajoittain puolustamaan syvällä, mutta vierailijoiden puolustus pysyi tiiviinä, eikä mikkeliläiset päässeet maalipaikoille. Plaani kulutti fiksusti kelloa aina pallon saatuaan. Heinolalaisilla oli muutama puolittainen paikka naulata peli, mutta MiPK selvisi pienellä onnella. Lopulta MiPK sai ainoat paikkansa vasta toisen jakson lisäajalla erikoistilanteista. Kahta erikoistilannehässäkkää lukuun ottamatta Plaanilla ei lopulta suurta hätää ollut ja näin ollen arvokkaat kolme pistettä matkasivat Heinolaan lukemin 2–1. Voitto oli Union Plaanille jo 11. perättäinen.

Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli ottelun jälkeen tyytyväinen omiensa esitykseen. Hän kuvaili ottelua erittäin fyysiseksi. Tynkkysen mukaan joukkue taisteli hienosti läpi ottelun ja sai sitä kautta palkintonsa.

– Ottelu oli kärkikamppailuksi tyypillinen fyysinen taisto ja pystyimme vastaamaan vastustajan fyysiseen peliin hyvin. Ensimmäinen jakso oli meiltä riittävän hyvää peliä ja saimme tehtyä kaksi hienoa maalia. Peli oli meidän hallussamme. Kaikki tiedostivat pelin merkityksen ja joukkue taisteli hienosti läpi ottelun ja pelaajat tekivät töitä toinen toistensa eteen. Kun tätä joukkuetta katsoo, niin olen ylpeä jokaisesta pelaajastamme. Meidän pitää silti jatkaa työntekoa nöyrästi kauden viimeiset ottelut, jotta tarinastamme tulee La Scalan oopperoihin verrattava taideteos, Tynkkynen kertoi heti ottelun päätyttyä.

Union Plaani kasvatti voitollaan eroa Mikkelin Pallo-Kissoihin jo 11 pisteeseen. Kolmantena olevaan Kultsu FC:hen eroa on 12 pistettä. MiPK on pelannut ottelun vähemmän kuin Plaani ja Kultsulla otteluita on pelattuna kaksi vähemmän kuin Plaanilla. Plaanilla on jäljellä enää kolme ottelua ja kauden viimeinen kotiottelu pelataan ensi lauantaina 13.9. Heinolan urheilupuistossa. Vieraaksi saapuu Peli-Karhut Kotkasta. Otteluun on vapaa pääsy.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl