Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluraportti: Union Plaani – PuiU

Union Plaani nappasi kolmannen perättäisen voittonsa sunnuntaina syksyisessä Heinolan Urheilupuistossa. Vieraana ollut Puistolan Urheilijat kaatui lukemin 4–2. Plaanin maaleista vastasivat Nicola Kuokkanen, Tuomas Kurki, Santeri Harjula ja Onni Kimari. Vierailijoilta osuivat Hamza Assehnoun ja Sami Rinta-Kahila. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Ottelu alkoi vierailija Puistolan Urheilijoiden painostuksella ja vierailija sai ensimmäisten minuuttien aikana kolme kulmapotkua. Union Plaani kuitenkin siivosi jokaisen ilman suurempia ongelmia. Viidennellä peliminuutilla Plaani sai ensimmäisen huippupaikkansa. Kokoonpanoon palannut Santeri Harjula keskitti ja Nicola Kuokkanen pääsi jatkamaan maalin edestä. Pallo kuitenkin nousi yli maalin.

Pari minuuttia myöhemmin Heinolassa nähtiin avausmaali. Janne Hahlin kulmapotku tuli Afilalle, joka pääsi puskemaan voimalla pallon kohti maalia. PuiU:n kassari Tom Grönroos venyi huipputorjuntaan, mutta pallo jäi elämään. Vierailijat yrittivät purkaa palloa, mutta se osui puolustavan joukkueen käteen ja pallon vietiin pilkulle. Nicola Kuokkanen upotti pilkun varmasti ja vei Plaanin 1–0-johtoon.

Plaani sai maalista virtaa ja laittoi PuiU:n todella ahtaalle. Hieman jakson puolivälin jälkeen Harvey Rowe vei prässinsä loppuun asti ja PuiU joutui palauttamaan palloa aina maalivahdille asti. Nicola Kuokkanen oli hereillä ja katkaisi palautuksen. Kuokkanen ampui, mutta Tom Grönroos venyi jälleen haamutorjuntaan. Hetkeä myöhemmin Grönroos kuitenkin joutui lopulta antautumaan toistamiseen. Mascuud Hassan pudotti pallon taidokkaasti Santeri Harjulalle, joka keskitti taka-alueelle. Loistavan ottelun pelannut Tuomas Kurki oli paikalla ja tälläsi suoraan ilmasta Plaanin jo 2–0-johtoon.

PuiU heräsi minuuttia myöhemmin. Sarjan maalipörssin voitosta taisteleva Hamza Assehnoun purjehti vetopaikkaan. Afila blokkasi ensimmäisen vedon, mutta pallo kimposi takaisin Assehnounille. Laitaväkkärä ampui suoraan ilmasta pallon yläkulmaan ja kavensi ottelun. Tauolle lähdettiin Plaanin 2–1-johdossa.

Plaani aloitti myös toisen jakson hyvin ja hallitsi kenttätapahtumia. Janne Hahl siirsi pallon viereen ja Santeri Harjula pääsi ampumaan. Painava laukaus upposi ja Plaani johti jälleen kahdella maalilla ennen tunnin täyttymistä.

Kotijoukkue ratkaisi ottelun noin vartti ennen loppua. Tuomas Kurki alusti ja pelasi vierelleen Onni Kimarille. Kimari malttoi ja harhautti kohti rynnänneen puolustajan ja ampui tarkasti lukemiksi 4–1. Pari minuuttia edellisestä pallo kimpoili vierailijoiden Sami Rinta-Kahilalle, joka ampui yläkulmaan kavennuksen, joka ei vierailijaa enää lohduttanut. Plaani pelasi viimeiset minuutit varmasti ja juhli kolmea pistettä 4–2-voitollaan.

Ottelun jälkeen Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli tyytyväinen kolmanteen perättäiseen voittoon. Hänen mukaansa Plaani pelasi erittäin tasapainoisen ottelun. Tynkkystä lämmitti viileässä syyssäässä joukkueen taistelutahto ja työmäärä kentällä.

– Tämä oli meiltä hyvä esitys. Koko joukkue näytti luonnetta koko ottelun ajan, eikä meillä ollut puolustussuuntaan juurikaan hätää. Säilytimme koko pelin ajan malttimme ja pelasimme erittäin tasapainoisen ja ehjän 90-minuuttisen. Sen lisäksi teimme komeat maalit ja saimme hyökkäyspäässä onnistumisia laajalla rintamalla. Teimme töitä, halusimme voittaa ja voitimme kaksinkamppailuita ja pelaajat ansaitsivat voiton. Työ kuitenkin jatkuu, Tynkkynen kommentoi.

Voitto nosti Plaanin pois jumbosijalta ja alempi loppusarja muuttui entistä tiukemmaksi viikonlopun kierroksen jälkeen. Seuraavaksi Plaani matkaa Myllykosken Pallon vieraaksi lauantaina 12.9. Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 19.9. ja vieraaksi saapuu putoamiskamppailuun ajautunut paikallisvastus Lahden Reipas. Ottelu alkaa kello 14.00, tervetuloa!

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluraportti: Union Plaani – Lahden Reipas

Union Plaani jatkoi voittoputkeaan lauantaina aurinkoisessa Heinolan Urheilupuistossa runsaan kotiyleisön edessä, kun paikallisvastus Lahden Reipas kaatui lukemin 1–0. Ottelun ainokaisen maalin iski Loorents Hertsi. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Ottelun alku oli tasainen, eikä maalipaikoilla juhlittu. Vierailija Lahden Reipas hallitsi palloa hienokseltaan, mutta Union Plaani puolusti tiiviisti ja pelasi Reippaan vahvuudet pois. Jakson puolivälissä Plaani hyödynsi ensimmäisen paikkansa. Loorents Hertsi pääsi kääntymään rangaistusalueen rajalla. Kokenut Hertsi ampui oikealla jalallaan pallon tarkasti yläkulmaan ja heinolalaisyleisö pääsi tuulettamaan johto-osumaa.

Jakson loppupuoliskolla molemmat joukkueet puolustivat erittäin tiiviisti ja pallo vaihtoi omistajaa lukuisten kaksinkamppailuiden jälkeen. Pallo vieraili rangaistusalueella lähinnä erikoistilanteiden ansiosta, eikä varsinaisia maalipaikkoja nähty. Näin tauolle siirryttiin Plaanin 1–0-johdossa.

Toinen jakso oli ensimmäistä vauhdikkaampi ja molemmissa päissä riitti vaarallisia tilanteita. Jakson alussa Reippaan FC Lahti -lainat näyttivät vaarallisuuttaan. Amir Belabid pudotti ja Aleksi Paalasen tykki lähti tarkasti kohti alakulmaa. Oskari Hirvonen Plaanin maalilla venyi haamutorjuntaan ja ottelua jatkettiin Plaanin johtoasemassa.

Muutama minuutti edellisestä Plaanilla oli paikka ratkaista ottelu. Mikkelistä lainassa ollut Mohammad Alsheikh alusti ja Mascuud Hassan pääsi avopaikkaan. Kovassa maalivireessä oleva Hassan kuitenkin ampui pallon yli maalin. Alsheikhillä oli hetkeä myöhemmin maalipaikka oman riistonsa jälkeen, mutta kookkaan hyökkääjän nosto meni niukasti ohi.

Viimeisellä kymmenminuuttisella Reipas lisäsi painetta Plaanin päätyyn. Ottelun sankariksi nousi Plaani-kassari Oskari Hirvonen, joka napsi kaksi huipputorjuntaa Hermanni Nykäsen tulisiin kuteihin. Kun lisäosumia ei Heinolassa nähty, nappasi Plaani komean 1–0-voiton Ukko-Pekka -derbystä ja tärkeät kolme pistettä.

Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli ottelun jälkeen tyytyväinen lopputulokseen. Erityisesti Tynkkystä lämmitti tapa, jolla pelaajat laittoivat itsensä likoon. Pääkäskijän mukaan voitto toi joukkueelle itseluottamusta loppusarjaan.

– Pelin kuva oli aikalailla haluamamme ja valmistauduimme puolustamaan pitkiä aikoja ja taistelemaan sarjapaikasta. Loorents Hertsi sanoi ennen peliä pitkän pohdinnan jälkeen, että joukkueen voitto on aina pelaajien ansiota ja tappio valmentajan syytä. Taas kaikki kunnia pelaajille, jotka tekivät työnsä upeasti. Olen ylpeä joukkueesta ja tavasta, jolla laitoimme itseämme likoon. Jatkamme loppusarjaan hyvällä itseluottamuksella, Tynkkynen summasi.

Voitto nosti Union Plaanin jo aivan Myllykosken Pallon ja Puistolan Urheilijoiden kantaan. Plaanin ottelut jatkuvat alemmassa loppusarjassa, jonne Plaanin, PuiU:n ja MyPan seuraksi jäi juuri lauantaina kaatunut Reipas. Otteluohjelmasta tiedotetaan heti sen valmistuttua.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluennakko: Union Plaani – Lahden Reipas

Nostalginen veturi Ukko-Pekka vetää jälleen vaunuja ja ihmismassoja Lahdesta 250-vuotiaaseen Heinolaan lauantaina. Samaan aikaan pelataan tasaisen Kakkosen runkosarjan päätöskierros. Union Plaani haastaa Heinolan Urheilupuistossa naapurikaupungin perinteikkään ja ylemmän loppusarjan paikasta taistelevan Lahden Reippaan, joka on tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 15.00 ja otteluisäntänä toimii Itä-Häme. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Kotijoukkue Union Plaani tarttui viime lauantaina oljenkorteensa Helsingin Palloseuran vieraana. Plaani hallitsi ottelua alusta asti ja Nicola Kuokkanen hankki ensimmäisen jakson puolivälissä rangaistuspotkun, jonka hän itse upotti varmasti. Mascuud Hassan lisäsi vielä ensimmäisellä jaksolla Plaanin johtoa ja laitaväkkärä varmisti toisella jaksolla Plaanin 3–0-voiton. Maalien lisäksi heinolalaiset loivat paljon erittäin laadukkaita maalipaikkoja, jonka lisäksi HPS:n avuksi tulivat maalipuut, joita Plaani kolisutteli läpi pelin. Puolustussuuntaan heinolalaisryhmällä ei ollut hätää ja kauden toinen nollapeli tuli lopulta ilman, että maalivahti Oskari Hirvosen olisi pitänyt torjua palloja.

Plaanin voitti teki lohkon häntäpään jälleen tiiviiksi. Plaanin edellä oleva Myllykosken Pallo on vain pisteen edellä heinolalaisia. Ensimmäisellä säilyjän paikalla olevaan Puistolan Urheilijoihin Plaanilla on eroa viisi pistettä. Lauantaina MyPa ja PuiU pelaavat keskinäisen ottelun, joten alempaan loppusarjaan lähdetään joka tapauksessa kutkuttavista lähtökohdista.

Plaani haluaa jatkaa lauantaina viime otteluista tuttua työntekoa ja taistelua. Poissaoloista läpikauden kärsinyt heinolalaisryhmä joutuu lähtemään lauantain paikalliskamppailuun varmasti ilman Lirinis Haziria, Niklas Kivistöä, Marinhoa, Pyry Virtasta, Nicola Kuokkasta, Antti Solosta, Tymek Kuzniarekiä, Santeri Harjulaa, Noa Ahlforsia, Julius Utriaista, Riku Tirrosta, Thabit Abdia, Marko Kaukosta, Aleksi Huttusta, Jari Mularia ja Rene Bisteriä. Plaanin valmennusjohto saa yhteistyöseura Mikkelin Palloilijoista alustavasti käyttöönsä Tuomas Kurjen, Mohammad Alsheikhin, Valtteri Nikulaisen ja Veikko Karttusen. Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen haluaa päättää runkosarjan kolmeen pisteeseen, jotta taistelu sarjapaikasta jatkuisi hyvällä itseluottamuksella.

– Runkosarja kokonaisuudessaan on ollut pettymys, mutta toiseen puoliskoon ja kolmeen voittoon, sekä tuloskunnon parantumiseen viime aikoina voi olla tyytyväinen. Haluamme päättää runkosarjan parhaassa mahdollisessa asemassa ja paikallispeleissä on aina hieno tunnelma ja ne ovat hyviä hetkiä kasvattaa joukkueen itseluottamusta. Jatkamme taistelua sarjapaikasta ja odotan sen näkyvän kentällä, Tynkkynen odottaa.

Vierailija Lahden Reipas taistelee yhä ylemmän loppusarjan paikasta ja lahtelaiset ovat tasapisteissä viimeisellä ylemmän loppusarjan paikalla olevan PPJ:n kanssa. Edellisellä kierroksella Reipas kohtasi kotonaan sarjakakkosen PEPOn. Lappeenrantalaisvieras meni tasaisen ottelun ensimmäisellä jaksolla johtoon, mutta Reipas tuli toisella jaksolla tasoihin Oliver Helttusen osumalla. PEPO iski viimeisellä kymmenminuuttisella lopulta ratkaisuosuman, vaikka viirupaidat loivat lisäajalla kovan paineen vierailijan maalille. Tappio pullautti Reippaan seitsemänneksi, joten myös viirupaidoilla on lauantaina paljon pelissä.

Nuori viirupaitamiehistö on pelannut kaksijakoisen kauden. Etenkin kotiotteluissa Reipas on ollut vahva ja nuoret pelaajat ovat ottaneet isoja kehitysloikkia kauden aikana. Esimerkiksi juuri edellisessä ottelussa osunut Oliver Helttunen on iskenyt jo yhdeksän maalia ja Helttusen peliesitykset ovat parantuneet minuutti minuutilta. Nummelalaistaustaista Helttusta ovat hyökkäyspäässä säestäneet pelikiellosta vapautunut Mehmet Özel kahdeksalla maalillaan ja liigassakin tällä kaudella debytoinut Aleksi Paalanen, jonka tulisista kudeista viisi on mennyt verkkoon ja valtaosasta laukauksista on syntynyt vaarallisia maalipaikkoja muille.

Reippaan pelin sielu on sen keskikentällä. Paluumuuttaja Miska Verkko kuuluu Kakkosen tähtipelaajiin ja rytmittää peliä taidokkaasti molempiin suuntiin. Hänen kanssaan peliä on pyörittänyt Berat Köse ja otteluista, joista Köse on ollut sivussa, on Reipas ollut hyökkäyspelinsä kanssa vaikeuksissa. Kaksikko tuo myös kokemusta ja johtajuutta nuoreen Reippaan nippuun yhdessä kesällä viirupaitaan palanneen topparin Tuomas Kautosen kanssa.

Reippaan miehistö voi kuitenkin elää, sillä Reipas tekee tiivistä yhteistyötä Veikkausliiga-seura FC Lahden kanssa ja FC Lahden nuoret pelaajat voivat hakea arvokkaita minuutteja miesten otteluista. Liigamiehistöstä tällä kaudella minuutteja ovat Reippan paidassa hakeneet Aleksi Paalanen, Leevi Järvinen, Ahmed Babiker, Topias Inkinen sekä maalivahdit Aatu Hakala ja Veikka Rättö. Lisäksi yksi mahdollinen laina on pienelle vastuulle jäänyt, mutta paljon onnistumisia saanut Reippaan viime kauden maalitykki Amir Belabid. FC Lahti -lainat ovat kuitenkin sopeutuneet hyvin päävalmentaja Tommi Kautosen iloiseen ja hyökkäävään pelisysteemiin, jossa pelin painopiste vaihtuu nopeasti. Reipas on vaikea joukkue puolustaa, mutta Plaanin hyvä taisteluilme edellisissä otteluissa ei tule päästämään yhtään viirupaitaa helpolla.

Joukkueet kohtasivat kevätkierroksen viimeisessä ottelussa Lahden Kisapuistossa, eikä paikalliskamppailusta puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Emeraude Ndabawedje vei Reippaan johtoon ensimmäisen jakson puolivälissä. Tauolle kuitenkin mentiin tasatilanteessa, kun Antti Solonen iski tasoitusosuman kauniin sommitelman päätteeksi. Toisen jakson alku oli vauhdikas. Aleksi Paalanen vei kotijoukkueen jälleen johtoon, mutta Mascuud Hassan tasoitti ottelut liki seuraavasta hyökkäyksestä. Plaani ahdisti tasatilanteessa Reippaan köysiin, mutta Veikka Rättö venyi rumputulen alla. Viimeisellä vartilla Reipas iski kahdesti, kun Emil Kuparinen ja Oliver Helttunen osuivat ja ratkaisivat ottelun. Näin ollen Reipas nappasi historian ensimmäisen Ukko-Pekka -derbyn nimiinsä.

Plaanille jäi tasaisesta ensimmäisestä kohtaamisesta hampaankoloon, mutta nyt on aika näyttää kotiyleisön tuella, kuinka Heinolassa osataan taistella. Plaanilla on kotikentän lisäksi etunaan se, että usealla heinolalaispelurilla on kokemusta Reippaan riveistä. Auttaako se lauantaina ja juhliiko Plaani Päijät-Hämeen herruutta?

Union Plaani – Lahden Reipas lauantaina 22.8.2026 kello 15.00 Heinolan Urheilupuistossa!

Otteluisäntänä toimii Itä-Häme.

Liput portilta viisi euroa kappaleelta. Plaanin junioreille, alakouluikäisille lapsille ja kausikorttilaisille ilmainen sisäänpääsy.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluraportti: HPS – Union Plaani

Union Plaani jatkoi taisteluaan Kakkosessa ja nappasi komean voiton aurinkoisesta Helsingistä. Plaani kaatoi Helsingin Palloseuran hallitusti lukemin 3–0. Heinolalaisosumista vastasivat Nicola Kuokkanen ja kahdesti osunut Mascuud Hassan. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Union Plaani hallitsi ottelua ensimmäisestä minuutista asti. Jo kolmannella minuutilla Julius Utriainen pelasi Nicola Kuokkasen maalipaikkaan. Kuokkanen ampui ja kotijoukkue Helsingin Palloseuran nuori maalivahti Leo Hallikainen pomputti hieman palloa, mutta HPS selvisi. Utriaisen hyvin alkanut ottelu tuli kuitenkin päätökseen ennen kymmenen minuutin täyttymistä, kun keskikentän dynamo loukkaantui. Tilalle tullut Noa Ahlfors pääsi heti peliin hyvin sisään.

HPS sai ottelun ainoan paikkansa vartin kohdilla hieman onnekkaasti. Keskitys pomppi useamman pelaajan kautta keskelle, josta Sami Grönberg pääsi puskemaan. Hänen puskunsa avopaikasta meni kuitenkin niukasti ohi maalin ja Plaani selvisi kuivin jaloin.

Jakson puolivälissä Plaani onnistui. Maalivahti Oskari Hirvosen pitkä avaus lähetti Nicola Kuokkasen puolittaiseen läpiajoon. Kuokkasta kuitenkin rikottiin rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Kuokkanen itse laittoi rangaistuspotkun sisään voimalla Leo Hallikaisen käsien kautta ja siirsi Plaanin ansaittuun 1–0-johtoon.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Plaani tuplasi johtonsa. Afila riisti pallon ja kuljetti pallon vetopaikkaan. Leo Hallikainen torjui, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Mascuud Hassan. Loistavan ottelun pelannut Hassan laittoi karat varmasti sisään ja Plaani johto jo 2–0.

Ensimmäisen jakson lopussa Plaanilla oli vielä kaksi loistavaa paikkaa. Noa Ahlfors sai jalkansa vapaaksi ja ampui tolppaan. Lisäajalla Afila katkoi, ampui ja Leo Hallikainen pomputti jälleen palloa. Nicola Kuokkanen oli irtopallossa ensimmäisenä, mutta kotijoukkue siivosi maaliviivalta pallon väljemmille vesille. Näin tauolle lähdettiin Plaanin ansaitussa 2–0-johdossa.

Toisella jaksolla Plaani jatkoi hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen Vihreiden Jääkäreiden maalille.Viiden minuutin jälkeen Aapo Nykänen taisteli pallon heinolalaisille ja Janne Hahl vapautti syötöllään Mascuud Hassanin. Laituri iski tolpan kautta illan toisen osumansa ja Plaanin johto kasvoi kolmeen maaliin.

Jakson puolivälissä Plaani oli jälleen onnistua, mutta maalipuut pelastivat kotijoukkueen. Afila ja Mascuud Hassan pelasivat hyvin yhteen ja Hassan ampui tulisesti tolppaan. Pallo kimposi Nicola Kuokkaselle, joka keskitti pallon takaisin maalin edustalle. Afila nousi korkeimmalle, mutta kamerunilaisen pusku osui pystypuuhun ja HPS siivosi pallon.

Ottelun loppua kohden Plaani onnistui jäädyttämään peliä. HPS ei päässyt maalipaikoille ja parhaat paikat siunaantuivat heinolalaisille. Johannes Korhonen ampui kertaalleen niukasti yli. Lisäajalla Plaani hukkasi kenties kauden parhaan paikkansa. Afila riisti ja karkasi läpiajoon, mutta tällä kertaa Afilalla oli rinnalla myös kaksi muuta Plaanin pelaajaa. Kolmikko oli läpiajossa, mutta Leo Hallikainen venyi paraatipelastukseen. Näin ollen pisteet matkasivat Nelostietä pohjoiseen Heinolaan asti lukemin 3–0.

Ottelun jälkeen Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli ylpeä pelaajistaan. Hän korosti työnteon merkitystä. Tynkkynen oli myös mielissään aikaisesta osumasta. Hänen mukaansa lohkossa on pienet erot, joten avausmaalin merkitys on tilastoakin suurempi.

– Ei tämä vielä ollut kauden parasta Plaania, mutta pelasimme energisen ja kiimaisen ottelun. Erot ovat tässä lohkossa pienet ja monesti alkukaudella olimme takaa-ajoasemassa. Nyt olimme johdossa. Tässä ottelussa oli kyse siitä, kumpi haluaa enemmän voittoa. Olemme painottaneet asennetta ja työntekoa. Tämä oli kypsä ja nälkäinen esitys ja tuo itseluottamusta koko joukkueelle, Tynkkynen summasi.

Plaanin ottelut jatkuvat ensi lauantaina Ukko-Pekka -derbyllä 22.8. Vieraaksi Heinolan Urheilupuistoon saapuu Lahden Reipas. Ottelu on samalla runkosarjan päätöskierros. Aloituspotku potkaistaan kello 15.00, tervetuloa.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluennakko: HPS – Union Plaani

Union Plaanin taistelu sarjapaikasta jatkuu jälleen lauantaina Helsingissä, kun Kakkosen runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta. Plaani kurvaa nelostietä pitkin sarjassa viidentenä olevan ja yläloppusarjan paikasta kunsin ja hampain taistelevan Helsingin Palloseuran vieraaksi Paloheinään. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Union Plaani kohtasi edellisellä kierroksella sarjakärki FC Kiffenin vieraskentällä. Plaani onnistui puolustamaan tiiviisti ja pitämään sarjakärjen pitkään ilman maalipaikkoja. Tunnin kohdalla Kiffen onnistui rikkomaan kuparisen ja heinolalaiset joutuivat takaa-ajoasemaan. Plaani sai kirin aikaiseksi ja heinolalaiset loivat Kiffenin päätyyn painetta, mutta tällä kertaa sitä ei palkittu, vaan pisteet jäivät Helsinkiin lukemin 1–0.

Plaanin tilanne sarjataulukossa alkaa käydä tukalaksi ja jokainen piste on kultaakin kalliimpi. Edellä oleva Myllykosken Pallo on yhä neljän pisteen päässä, mutta putoamisviivan yläpuolella oleva Puistolan Urheilijat kasvatti jälleen viime kierroksella tasapelillään eroa Plaaniin. Nyt PuiU on jo kahdeksan pisteen karkumatkalla, joten Plaanin pitää ruveta kuromaan eroa kiinni ennen alaloppusarjaa.

Plaanin kausi on ollut rikkonainen ja rivistä puuttuu jälleen tukku pelimiehiä. Lauantain ottelu jää varmasti väliin Lirinis Hazirilta, Niklas Kivistöltä, Antti Soloselta, Lauri Ala-Kauhaluomalta, Santeri Harjulalta, Pyry Virtaselta, Marinholta, Ville Kurjelta, Tymek Kuzniarekilta, Rene Bisteriltä, Marko Kaukoselta ja Jari Mularilta. Toisaalta Plaanin valmennusjohto saa käyttöönsä jälleen Afilan, joka on pelikieltonsa kärsinyt. Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen odottaa vauhdikasta peliä ja hän haluaa, että viime viikon peli-ilme säilyy myös lauantaina.

– Loppukaudesta jokainen ottelumme on finaali ja haluamme jättää taas kaiken kentälle. Kaikki lähtee työnteosta ja odotan, että viime viikon hyvä peli-ilme toi tappiosta huolimatta lisää uskoa joukkueeseen. Viime kohtaamisesta voimme löytää paljon hyviä asioita, mutta jokainen peli on aina erilainen. Kotijoukkue taistelee ylemmästä loppusarjapaikasta, joten odotan vauhdikasta peliä, jossa meidän pitää pitää päämme kylmänä ja olla terävänä ratkaisevilla hetkillä, Tynkkynen ennakoi.

Kotijoukkue, perinteinen Helsingin Palloseura on sarjassa viidentenä ja erittäin lähellä yläloppusarjapaikan varmistamista. Edellisellä kierroksella Vihreät Jääkärit vieraili PPJ:n vieraana Jätkäsaaressa. HPS meni ottelussa kahdesti johtoon Benjamin Rekolan ja Hamza Bougharan maaleilla, mutta PPJ tuli kummallakin kerralla tasoihin ja molemmat joukkueet joutuivat tyytymään 2–2-pistejakoon ja HPS joutuu yhä taistelemaan ylemmän loppusarjan paikasta.

HPS:n edellisessä ottelussa viuhuivat myös punaiset kortit ja HPS joutuu lähtemään lauantain otteluun ilman pelikieltoista Jaakko Eskolaa ja Benjamin Rekolaa. Toisaalta päävalmentaja Marko Ignatius saa jälleen käyttöönsä tärkeän palasen, kun Burak Kilic vapautuu pelikiellosta. Etenkin Rekolan puuttuminen on HPS:lle iso menetys, sillä hän on vastannut joukkueen maalinteosta kahdeksalla osumallaan.

HPS hyökkää hanakasti isoihin tiloihin ja viimeisissä otteluissa Vihreät Jääkärit on iskenyt paljon maaleja. Onnistumiset hyökkäyspäässä ovat nostaneet HPS:n jo lohkossa toiseksi eniten maaleja tehneeksi joukkueeksi. Toisaalta myös omissa on soinut viime aikoina paljon ja siinä on Plaanin mahdollisuudet napata tärkeät kolme pistettä matkaansa.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Talvella Mukkulassa pelattu tasainen harjoitusottelu päättyi HPS:n 2–1-voittoon. HPS:n maaleista vastasivat Luka Heiskanen ja Karlo Kajanoja ja Plaanin kavennuksen iski Julius Utriaisen kulmapotkusta Afila. Ottelu muistetaan myös Lirinis Hazirin kauden päättäneestä ikävästä loukkaantumisesta.

Kesäkuussa joukkueet kohtasivat toisensa Heinolan Urheilupuistossa. Plaani hallitsi ottelua, mutta ei saanut hyödynnettyä maalipaikkojaan. HPS puolestaan sai noin 20 minuuttia ennen loppua rangaistuspotkun rangaistusalueen ulkopuolella tapahtuneesta rikkeestä ja Elias Apajalahti kiitti lahjasta vieden vierailijat johtoon. Muutama minuutti ennen loppua Onni Väisänen karkasi ja varmisti HPS:lle 2–0-voiton, joten Plaanille jäi paljon kalavelkoja maksettavaksi.

Nappaako Plaani tärkeät pisteet mukaansa Heinolaan vai jatkaako HPS maalitehtailujaan?

HPS – Union Plaani lauantaina 15.8.2026 kello 17.00 Briotech Arenalla!

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluraportti: FC Kiffen – Union Plaani

Union Plaani ei onnistunut kasvattamaan pistepottiaan hyvästä taistelusta huolimatta pilvisellä Bolliksella sarjaa johtavan FC Kiffenin vieraana. Mustat Hurmurit nappasi Aku Haajasen maalilla 1–0-voiton. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Ottelu Bolliksella alkoi tasaisissa merkeissä. Kotijoukkue FC Kiffen hallitsi palloa hienokseltaan, mutta Union Plaani puolusti tiiviisti. Kymmenennellä minuutilla kotijoukkue loi ottelun ensimmäisen paikan. Jimi Kovalainen antoi kulmapotkun ja pallo pomppi onnekkaasti taka-alueelle. Egzon Mehmeti pääsi ampumaan tulisen volleyn. Pallo kimmahti tolppaan ja Plaani siivosi jälkitilanteen.

Jakson lähestyessä puoliväliä Plaani sai jakson parhaan paikkansa. Heinolalaiset saivat vapaapotkun hyvästä paikkaa ja Thabit Abdi ampui sen kohti maalia. Mustien Hurmurien kassari Serhii Shumilov kuitenkin venyi laukauksen kulmapotkuksi. Seurannut kulmapotku jäi hetkeksi pyörimään maalin edustalle, mutta heinolalaiset eivät saaneet tökättyä palloa maaliin, vaan Kiffen siivosi tilanteen väljemmille vesille.

Jakson loppupuolisko jatkui tasaisena. Kumpikin joukkue puolusti tiiviisti, eikä huippupaikkoja nähty. Plaani teki koko jakson ajan paljon töitä puolustussuuntaan ja se kannatti, sillä tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Plaanilla oli puolittainen paikka heti ensimmäisen jakson alkuun, mutta Oliver Häyhäsen keskitykselle ei löytynyt jatkajaa. Toisessa päässä puolestaan nähtiin ottelun avausmaali vielä ensimmäisen vartin aikana. Egzon Mehmeti pääsi ampumaan, mutta Oskari Hirvonen Plaanin maalilla venyi. Irtopallo tuli kuitenkin suoraan Aku Haajaselle, joka laittoi täyteen mittaan itsensä venyttäneen Hirvosen käsien kautta pallon maaliin.

Plaani jahtasi tasoitusmaalia ja Kiffen pyrki iskemään vastaan. Noin 20 minuuttia ennen loppua Janne Partanen pääsi nokikkain Oskari Hirvosen kanssa. Hirvonen kuitenkin venyi komeaan jalkatorjuntaan ja piti lukemat tiukkoina.

Plaani sai lisättyä loppua kohden painetta Kiffenin maalille. Vaihdosta kentälle tullut Nicola Kuokkanen pääsi ampumaan Simo Paakkasen riistosta. Serhii Shumilov joutui venyttämään, mutta hän torjui. Plaani toimitti palloja Kiffenin boksiin, mutta jatkajaa ei löytynyt. Kiffen pääsi muutamaan vaaralliseen vastaiskuun, mutta Oskari Hirvosen torjunnat pitivät Plaanin vielä pelissä. Lisäajan viimeisellä minuutilla Plaani sai vielä kertaalleen pallon Kiffenin rangaistusalueelle, mutta Tymek Kuzniarekin pusku jäi heppoiseksi. Näin pisteet jäivät Plaanin kiristä huolimatta Helsinkiin lukemin 1–0.

Ottelun jälkeen Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli pettynyt lopputulokseen. Hän kuitenkin löysi positiivisia asioita joukkueen suorituksesta. Tynkkynen kiitteli joukkueen puolustuspeliä ja asennetta vaikeassa vieraspelissä.

– Ottelu oli odotetunlainen. Tiesimme, että joudumme puolustamaan paljon ja silloin kyse on työmoraalista. Meidän tavoitteenamme oli tehdä paljon hommia kentällä ja koko joukkue teki parhaansa. Meidän suurimmat ongelmamme olivat pallollisessa pelissä. Asenteesta se ei tänään jäänyt kiinni. Toisen jakson alussa olimme ongelmissa ja vastustaja teki maalin sen seurauksena. Kiffen käytti omat tilaisuutensa hyväksi ja me emme, Tynkkynen summasi.

Union Plaanin taistelu jatkuu vierasottelulla lauantaina 15.8. Plaani matkaa tuolloin Helsingin Palloseuran vieraaksi Pakilaan. Seuraava kotiottelu ja samalla runkosarjan päätöskierros ennen loppusarjoja pelataan lauantaina 22.8. Vieraaksi Heinolan Urheilupuistoon saapuu paikallisvastustaja Lahden Reipas. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 15.00, tervetuloa.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluennakko: FC Kiffen – Union Plaani

Lahja viettää huomenna nimipäiviään, mutta Union Plaanille ilmaisia lahjoja ei ole luvassa perjantaina, kun heinolalaiset hamuavat pistepussiinsa lisätäytettä. Plaani matkaa Kakkosessa Helsinkiin haastamaan kovassa vireessä olevaa sarjakärkeä FC Kiffeniä. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Union Plaani kohtasi viime perjantaina kotonaan sarjan kärkikamppailussa olevan PEPOn. Vierailija oli odotetun vahva ja siirtyi komealla maalilla heti ottelun alussa johtoon. Plaani ei saanut omaa hyökkäyspeliään toimimaan, mutta tappioasemassa se kykeni kuitenkin puolustamaan riittävän tiiviisti. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta lisäajalla, kun PEPO iski Plaanin yrittäessä tasoitusmaalia riskillä. Pisteet matkasivat lopulta Lappeenrantaan lukemin 2–0.

Plaanin tilanne Kakkosessa kävi tukalammaksi, kun pahimmat kilpailijat, Myllykosken Pallo ja Puistolan Urheilijat kasvattivat molemmat edellisellä kierroksella tasapeleillään pistesaldoaan. Nyt Plaanin ero MyPaan on neljä pistettä. Säilymisviivan yläpuolella oleva PuiU on jo seitsemän pistettä karussa. Kakkosen runkosarjaa on jäljellä enää kolme kierrosta, joten Plaani tarvitsee kipeästi pisteitä ennen alempaa loppusarjaa, jotta asetelmat syksyn tiukkoihin peleihin olisivat parhaat mahdolliset.

Plaania on koko kauden vaivannut lukuista poissaolot. Perjantain otteluun heinolalaiset joutuvat lähtemään ilman pelikieltoista Afilaa, jonka korttitili täyttyi PEPO-ottelussa. Lisäksi varmasti sivussa ovat Lirinis Haziri, Antti Solonen, Marinho, Pyry Virtanen, Roope Lahti, Santeri Harjula, Janne Hahl, Johannes Korhonen, Noa Ahlfors, Lauri Ala-Kauhaluoma, Ville Kurki, Niklas Kivistö, Aleksi Huttunen, Rene Bister, Marko Kaukonen ja Jari Mulari. Plaanin valmennusjohto saa yhteistyö Mikkelin Palloilijoista alustavasti käyttöönsä Tuomas Kurjen, Onni Kimarin ja Nuutti Krivetzin. Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen ennakoi, että kaksinkamppailut näyttelevät perjantaina isoa roolia.

– Jokainen peli on mahdollisuus ja lähdemme taas yrittämään parastamme. On tärkeää, että olemme pallon kanssa aiempaa parempia, koska emme halua puolustaa pitkiä aikoja. Kaksinkamppailut ja boksipuolustaminen näyttelee myös tärkeää roolia ja siinä haluamme olla hyviä, Tynkkynen painottaa.

Kotijoukkue FC Kiffen on pelannut vakuuttavan kauden ja perinteinen helsinkiläisseura johtaa Kakkosen A-lohkoa. Kiffen on pelannut 11 tappiotonta ottelua putkeen. Edellisellä kierroksella Mustat Hurmurit kuitenkin hyytyi maalittomaan tasapeliin MyPan vieraana. Myös edellisessä kotiottelussaan Kiffen jäi 1–1-tasapeliin kärkikamppailussa Helsingin IFK:a vastaan. Kiffenin maalista vastasi Mikko Koivumäki.

Mustat Hurmurit ei ole Niko Leppäsen alaisuudessa hurjastellut hyökkäyspäässä, sillä Kiffen on tehnyt vasta neljänneksi eniten maaleja. Parhaat maalintekijät, Janne Partanen ja Jimi Kovalainen ovat kumpainenkin osuneet kuudesti. Kiffen vahvisti hyökkäystään Ykkösessä pienelle vastuulle jääneellä hyökkääjällä Samir Kantelisella ja keskikentällä molempiin suuntiin töitä tekevällä Egzon Mehmetillä.

Kiffenin menestyksen takana on ollut tiivis puolustuspeli ja sarjaan varsin pätevä maalivahtikolmikko. Alkukaudesta vastuuta luukulla jakoivat Robin Källman ja PEPOa vastaan maalin tehnyt Serhii Shumilov. Mustat Hurmurit lainasi IFK:sta Anwar Abdin, joka on torjunnoillaan tuonut Kiffenille pisteitä. Kiffen puolustaa tiiviisti, joten Plaanin pitää käyttää maalipaikkansa tehokkaasti, jotta pisteitä lähtee Töölöstä mukaan Heinolaan.

Joukkueet kohtasivat toisensa toukokuun lopussa Heinolan Urheilupuistossa. Kiffen hallitsi ensimmäistä jaksoa ja Janne Partanen vei vierailijat johtoon ensimmäisen jakson puolivälissä. Kiffen siirtyi ensimmäisellä jaksolla vielä 2–0-johtoon, kun Romy Nevalainen jatkoi Benjamin Thurlingin vapaapotkun verkkoon. Toisella jaksolla Plaani sai luotua myös maukkaita maalipaikkoja, mutta Anwar Abdi pysäytti pallot ja varmisti nollapelillään pisteet Helsinkiin.

Plaanin edellinen vierailu pääkaupungissa toi kolme pistettä. Onnistuuko temppu jälleen perjantaina legendaarisella Bolliksella?

FC Kiffen – Union Plaani perjantaina 7.8.2026 kello 19.00 Pallokentällä!

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluraportti: Union Plaani – PEPO

Union Plaanin pistepussi ei kasvanut kostealla kotikentällään perjantaina. Lappeenrantalainen PEPO vei pisteet mukanaan Heinolan Urheilupuistosta lukemin 2–0. Ottelun maaleista vastasivat Akseli Junnikkala ja Miro Salminen. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Ottelu alkoi Union Plaanin kannalta murheellisesti. Vierailija PEPO iski jo neljännellä minuutilla avausosuman. Pallo pomppi onnekkaasti keskelle Akseli Junnikkalalle, joka pääsi ampumaan suoraan ilmasta komean kierteisen kudin Plaanin yläkulmaan.

PEPO jatkoi avausmaalin jälkeen vyörytystä, mutta Plaanin topparit nousivat avainasemaan. Afila blokkasi viime hetkellä Miro Salmisen yrityksen. Jakson puolivälissä Simo Paakkanen esitti Plaanin illan komeimman suorituksen, kun kotijoukkueen pienen kommunikaatiovirheen seurauksena pallo oli Plaanin tyhjän maalin edessä. Paakkanen liukui vesikelillä kreivin aikaan estäen Tuure Mäki-Uuroa tuplaamasta vierailijan johdon. Plaanin oma hyökkäyspeli jäi hieman piippuun, mutta puolustus piti jakson loppuun, joten tauolle lähdettiin PEPOn 1–0-johdossa.

Toisen jakson alussa Plaanilla oli hetkensä. Lauri Ala-Kauhaluoma alusti ja kovassa vireessä oleva Mascuud Hassan ampui, mutta PEPOn maalivahti Matias Kuitto liimasi liukkaan pallon. Hetkeä myöhemmin Loorents Hertsi teki esityön ja Ala-Kauhaluoma ampui, mutta kuti viuhui niukasti maalin ohi.

Peli jatkui tasaisena, mutta Plaanilla oli vaikeuksia murtaa sarjan yksi parhaimmista puolustuksista. Vartti ennen loppua Loorents Hertsin ja Akseli Junnikkalan jalat sotkeutuivat Plaanin rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. PEPOn maalitykki Miro Salminen sijoitti pallon kuitenkin ohi maalin ja Plaani selvisi säikähdyksellä.

Plaani nosti ottelun lopussa riskitasoja ja se kostautui. PEPOn suoraviivainen hyökkäys tuotti tulosta, kun Ishmael Jammeh alusti. Miro Salminen ei hukannut enää toista huippupaikkaa, vaan varmisti vierailijoiden voiton lukemin 2–0.

Ottelun jälkeen Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli pettynyt, mutta ei kehitellyt tekosyitä tappioon. Hän otti itse kaiken vastuun lopputuloksesta ja totesi, että joukkueen antaneen kentällä kaikkensa. Tynkkysen mukaan pelin ratkaisi lopulta pienet marginaalit.

– Pienet marginaalit ratkaisivat tänään. Joukkue antoi parhaansa ja minun täytyy valmentaa paremmin. Kaksinkamppailuissa olimme heikompia kuin vastustaja ja toisella jaksolla väsyneenä meidän pallollinen laatumme tippui, Tynkkynen summasi.

Union Plaanin kausi jatkuu perjantaina 7.8. vierasottelulla Helsingissä sarjakärki FC Kiffeniä vastaan. Seuraava kotiottelu ja samalla runkosarjan viimeinen kierros pelataan lauantaina 22.8. Heinolan Urheilupuistossa. Vieraaksi saapuu naapurikaupungista Lahden Reipas. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 15.00, tervetuloa.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Oskari Hirvonen lainalle Union Plaaniin

Union Plaani ja Tampere United ovat päässeet sopimukseen, jonka myötä Plaani lainaa maalivahti Oskari Hirvosen loppukaudeksi. Hirvonen on 20-vuotias kookas ja moderni maalivahti ja hän on pelannut tällä kaudella kaksi Ykkösen ottelua ja kaksi Suomen Cupin ottelua tamperelaisten paidassa. Lisäksi hän on hakenut minuutteja TamU:n kakkosjoukkueesta.

Oskari Hirvonen pelasi IF Gnistanin junioripolun läpi, kunnes hän siirtyi muutaman kilometrin pohjoiseen Vantaan Jalkapalloseuraan. VJS:ssa hän pelasi A-junioreiden SM-sarjaa hyvällä menestyksellä, mutta aikuisten ottelut jäivät yhteen Cup-otteluun VJS:n kakkosjoukkueen mukana. Hirvonen liittyi Tampere Unitedin riveihin kaudeksi 2025 ja sai Ykkösen debyyttinsä ensimmäisen kauden lopussa. Nyt nuorukainen hakee peliaikaa Heinolasta ja haluaa auttaa Union Plaania menestymään.

– On hienoa päästä Heinolaan pelaamaan Kakkosta. Täällä on hyvä tekemisen meininki ja Plaanilla on hyvä visio siitä, miten se haluaa kehittyä. On ilo olla osa tätä tarinaa ja auttaa Plaania menestymään, Hirvonen kertoo.

Hirvonen on Plaanin valmennusjohdon käytettävissä jo huomenna 31.7. kun Plaani saa Heinolan Urheilupuistoon vieraaksi PEPOn.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Mekonomen Heinola / JSK Huolto -otteluennakko: Union Plaani – PEPO

Illat pimenevät, mutta lämpöä riittää yhä, kun Kakkosessa aletaan lähestyä runkosarjan viimeisiä otteluita. Union Plaani taistelee kynsin ja hampain sarjapaikastaan. Taistelu jatkuu jälleen perjantaina Heinolan Urheilupuistossa, kun Plaani isännöi sarjassa kolmantena olevaa lappeenrantalaista PEPOa. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 19.00. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Union Plaani palasi edellisessä ottelussa komeasti voittokantaan. Plaani taisteli läpi ottelun helsinkiläisen PPJ:n vieraana ja loi tukun maalipaikkoja. Ottelun toisella jaksolla Janne Hahlin kulmapotku toi tulosta, kun loistavan ottelun pelannut Mascuud Hassan ohjasi ja Afila laittoi irtopallon sisään. Heinolalaiset pelasivat johtoasemassa fiksusti ja kuluttivat kellosta sekunnit pois. Näin Plaani nappasi kauden toisen voittonsa, ensimmäisen nollapelinsä ja samalla Plaanista tuli kaikkien aikojen eniten voittoja Kakkosessa kerännyt heinolalaisseura.

Voitto kavensi Plaanin eroa edellä olevaan Myllykosken Palloon vain kolmeen pisteeseen. Viimeisellä säilyjän paikalla olevaan Puistolan Urheilijoihin eroa on kuusi pistettä. Plaanilla on jo teoreettinen mahdollisuus hyvästellä voitolla jumbosija, mutta se vaatii runsasnumeroista voittoa, sillä heinolalaisten maaliero on vielä myllykoskelaisia heikompi.

Plaania läpi kauden vaivanneet poissaolot eivät helpota vieläkään. Perjantaina kokoonpanosta puuttuvat varmasti Lirinis Haziri, Pyry Virtanen, Santeri Harjula, Ville Kurki, Noa Ahlfors, Niklas Kivistö, Johannes Korhonen, Jari Mulari, Riku Tirronen, Youssef Belabid, Marinho ja Antti Solonen. Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen odottaa huomisesta ottelusta tasaista kamppailua, jossa pienet marginaalit, kuten erikoistilanteet voivat ratkaista voittajan.

– Vastustaja on erittäin nopea ja hyvä joukkue hyökkäämään, joten meidän pitää ehdottomasta jatkaa viime pelin hyvää työskentelyä puolustussuuntaan. Meillä on aika tarkka ajatus, miten pystymme aiheuttamaan ongelmia ja kyse on, ketkä pelaajat pysyvät toteuttamaan haluttuja asioita laadukkaasti. Odotan pelistä tasaista, jossa erikoistilanteet näyttelevät myös isoa roolia, Tynkkynen kertoo.

Vierailija PEPO aloitti kautensa vahvasti ja kärsi ensimmäisen tappionsa vasta kesäkuun puolessa välissä. Kesä ei kuitenkaan sujunut täydellisesti ja lappeenrantalaiset ovat kärkitaistelussa vasta kolmantena neljä pistettä sarjaa johtavasta FC Kiffenistä. Edellisellä kierroksella PEPO oli vaikeuksissa PuiU:n kanssa kotonaan. PuiU meni ottelussa jo 2–0-johtoon, mutta Valtteri Maijanen kavensi vielä ensimmäisellä jaksolla. Toisen jakson alussa Leevi Kohonen toi PEPOn tasoihin ja aivan ottelun lopussa Juuso Enbuska iski lappeenrantalaisille helpottavan voitto-osuman.

PEPO puolustaa todella tiiviisti koko joukkueena ja hyökkää erittäin suoraviivaisesti ja pitkillä palloilla haetaan muun muassa Miro Salmista ja Ishmael Jammehia. Salminen taisteleekin lohkon maalipörssin voitosta, sillä hän on iskenyt tällä kaudella jo 11 osumaa. PEPOn puolustus on ollut sarjan toiseksi parasta, joten helppoa iltaa Plaanille ei ole luvassa.

Joukkueet kohtasivat toisensa toukokuun helteessä Lappeenrannassa. Plaanin taktiikka puri, eikä lappeenrantalaiset päässeet pelaamaan vahvuuksillaan. Afila vei Plaanin johtoon ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla näytti pitkään, että täydet pisteet matkaavat Heinolaan, mutta Juuso Enbuska tasoitti ottelun rangaistuspotkusta. Vielä ottelun lopussa Plaanilla oli paikkansa, mutta Lappeenrannassa päädyttiin pistejakoon.

Jatkaako Plaani voittoputkeaan kotiyleisönsä edessä?

Union Plaani – PEPO perjantaina 31.7.2026 kello 19.00 Heinolan Urheilupuistossa!

Otteluliput portilta viisi euroa kappaleelta. Union Plaanin juniorit, alakouluikäiset ja kausikorttilaiset sisään maksutta.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl