Uusia pelureita Plaaniin – korona siirtää ensi-iltaa

Union Plaanin edustusjoukkueen kauden aloitusta joudutaan siirtämään toistamiseen. Alunperin kaksinkertaisena pelattavaksi suunnitellun sarjan alkua jouduttiin aiemmin lykkäämään kaikkien sarjaan osallistuvien joukkueiden osalta kesäkuun alkuun. Seurauksena sarjan alun lykkäämisestä, myös sarjan rakenne muutettiin viime kaudelta tutuksi tulleeksi yksinkertaisena pelattavaksi alkusarjaksi, jonka jälkeen pelataan yksinkertainen ylä- tai alaloppusarja riippuen joukkueen sijoituksesta sarjataulukossa. Read more…

Union Plaanille seuratoiminnan kehittämistukea

Union Plaanille seuratoiminnan kehittämistukea Union Plaani on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistukea kaksivuotisen hankkeen Harrastaminen helpoksi-kehitys varmaksi toiselle vuodelle 13 000 euroa. Union Plaanin hankkeen ensimmäinen vuosi on edennyt suunnitelmien mukaisesti. 
Tuella mahdollistettiin seuran ensimmäisen päätoimisen työntekijän palkkaus. 
Sami Karvonen palkattiin elokuun 2020 alussa seuran toiminnanjohtajaksi. 
Päätoimisen työntekijän toimenkuvaan Read more…

Union Plaani ja FC Asikkala seurayhteistyöhön

Union Plaani ja FC Asikkala seurayhteistyöhön Union Plaani ja FC Asikkala ovat solmineet seurayhteistyösopimuksen kaudelle 2021. Seurayhteistyöllä varmistetaan molempien seurojen 2007-2008 ikäisten pelaajien mahdollisuus osallistua Palloliiton sarjatoimintaan. Yhteisjoukkue Union Plaani/FC Asikkala osallistuu Palloliiton eteläisen alueen P14 neloseen ja pelaavat 11vs11 pelimuodolla. Myös Union Plaanin P12 joukkueeseen tulee muutama pelaaja Asikkalasta. Read more…

Hyvää alkanutta vuotta 2021!

Hyvää alkanutta vuotta 2021 koko Plaani-yhteisölle! Ennen vuodenvaihdetta julkaistiin jälleen kolme jatkosopimusta, kun Tino Rantanen, Tomi Hyppönen ja Jari Mulari päättivät yksissä tuumin jatkaa jalkapallotaivaltaan Plaanin riveissä. Kentän laidalla, kuitenkin sivurajojen sisäpuolella viihtyvät Rantanen ja Hyppönen ovat jo vakiinnuttaneet asemansa Plaanin runkopelaajina. Nopeuteensa nojaava Rantanen on yksi sarjan nopeimpia pelaajia Read more…

Kauden parhaat jatkosopimuksiin

Joulun pyhät alkavat käydä vähiin ja samalla Plaanin harjoituskauden alku lähestyy. Tapaninpäivän aamu alkoi pelaajasopimusten julkaisulla Instagramin ja Facebookin puolella. Vuorossa oli tiedottaminen kolmen johtavan pelaajan jatkosopimuksista. Päättyneen kauden lopuksi kannattajat äänestivät Plaanin riveistä parhaaksi maalivahti Niklas Honkasen. Honkasen kanssa päästiin helposti ja nopeasti uuteen sopimukseen, onhan Heinolasta tullut hänelle Read more…

Heinolan miehet jatkosopimuksiin

Union Plaanin joukkueen rakentaminen on ollut hyvässä vauhdissa pitkin talvea. Tärkeimpänä asiana tulevalle kaudelle voidaan pitää sitä, että joukkueen ydinryhmä pysyy kasassa, joten suurta remonttia joukkueeseen ei ole tulossa. Joukkueeseen pyritään lisäämään laatua, jotta aitoa kilpailua pelipaikoista syntyy enemmän. Tänään aiemmin Plaanin somessa julkaistiin Marko Liukkosen, Tuomas Jäntin ja Eemil Read more…

Lahtinen uusien haasteiden perään

Uuden harjoituskauden alun jo häämöttäessä on Plaanissakin kaivettu työhaalarit niskaan. Edellisen kauden tuloksia, pelimatkoja, tunnelmia ja kommelluksia on nyt ehditty muistelemaan ja pieni ikävä pukukoppitunnelmaa ja yhteisiä tapahtumia kohtaan on jo ehtinyt muodostua. Plaanin pelaajarintamalla on myös talven aikana tapahtunut. Liikettä on niin sisään- kuin ulospäinkin, kenties suurin ylpeydenaihe on Read more…

KAUDEN 2020 PÄÄTTÄJÄISET

Union Plaanin kauden 2020 päättäjäisiä vietettiin 11.11 Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Aiemmista päättäjäisistä poiketen tänä vuonna päättäjäisissä ei pelkästään kahviteltu ja jaettu palkintoja, vaan päättäjäisten aluksi, ennen palkintojenjakoa, lapset ja aikuiset pääsivät liikkumaan. Vierumäen liikuntaneuvojien vetämillä rasteilla lajeina olivat sirkustemput , kin-ball ja temppuilu volttiareenalla. Vanhemmat pääsivät samaan aikaan pelailemaan tennistä, Read more…

Kausi päättyi kotivoittoon

Itäisen alueen Kolmonen saatiin pelattua kunnialla läpi koronasta huolimatta. Kaudelle saatiin plaanilaisittain onnellinen loppu, kun Haminan Pallo-Kissat kaatui kotikentällä 2-1 (1-1). Union Plaani klaarasi Kolmosen alemman loppusarjan kunnialla. Sarjapaikan puolesta ei ole tarvinnut viime kierroksilla jännittää. Vastaan asettui alemman loppusarjan voiton varmistanut HaPK, joka oli alkusarjassa jo onnistuttu kaatamaan. Pelissä Read more…

Kauden viimeinen kotipeli – Nopeimmille ilmaiset ämpärit!

Itäisen alueen Kolmosen alempi loppusarja päättyy viikonloppuna. Union Plaani saa vastaansa sarjajohtaja Haminan Pallo-Kissat. Union Plaani varmisti sarjapaikkansa jo alemman loppusarjan kättelyvaiheessa. Pientä panosta kauden viimeiseen kotipeliin on silti, sillä kakkospaikan varmistamiseksi riittäisi yksikin piste. HaPK on jo alemman loppusarjan voiton varmistanut. Myös putoaja on jo selvillä. Ri-Pa joutui putoamisriman Read more…