Sudet raateli metsästäjänsä

Union Plaanille kulunut viikko on ollut synkeä kuin Kouvolan betonitaivas. Tiistain niukka viime hetken tappio alkaa tuntua jo miltei voitolta perjantain Kouvolan vierailun jälkeen. Sarjajohtaja Sudet teki Plaanista selvää mättämällä taululle roimat 10-0 (5-0) lukemat. Raportoitavaa ottelusta jää korkeintaan Kouvolan paikallislehteen. Sudet murjoi Plaania jo ensi minuuteista alkaen takoen lopulta taululle susirumat lukemat. Innokkaimmin heinolalaisia…

Union Plaani haastaa sarjakärjen

Union Plaanilla on edessään perjantaina sarjan kovin mahdollinen mittari, kun joukkue matkaa naapurikaupunki Kouvolaan Susien vieraaksi. Sudet ei ole kärsinyt sarjassa vielä ainuttakaan tappiota. Plaanilla on takanaan sysisynkeä tiistai joukkueen hävittyä kehnon esityksen päätteeksi Ri-Palle. Tappio on unohdettava ja peli-ilmeen on parannuttava huomattavasti. Perjantaina joukkueelta kysytään yhteen hiileen puhaltamista ja kaikkensa antamista jokaiselta pelaajalta ja…

Karmea loppu ottelulle – Ri-Pa iski viime hetkillä

Union Plaanin ja Ristiinan Pallon ottelu oli tasainen. Heinolalaisyleisön suureksi pettymykseksi Ri-Pa onnistui iskemään voittomaalin juuri ennen täyttä aikaa. Ottelu päättyi 1-2 (1-1) lukemiin. Ilmeet olivat apeat katsomossa ja kentän laidalla Ri-Pan myrkytettyä tunnelman viime hetken maalillaan. Erityisen karvaaksi tappion tekee, että myös Plaanilla oli omat paikkansa ratkaista ottelu toisella puoliajalla. Ottelun lopun järkytys oli…

Ri-Pa tulee kylään

Kumpi on sulattanut juhannusmakkaransa paremmin? Se mitataan tiistaina Heinolan urheilupuiston nurmella, kun Union Plaani ja Ristiinan Pallo ottavat yhteen. Ri-Pa on Plaanille tuttu vieras. Kaakkois-Suomen Kolmonen pyörii täysillä heti juhannustanssien viimeisen hitaan jälkeen. Sarja jatkuu Plaanin osalta mielenkiintoisista asetelmista. Joukkue on tällä haavaa Kaakon Kolmosen Kolmas. Ohi on kiilannut yhden ottelun enemmän pelannut Kotkan Peli-Karhut.…

Plaani on jo Susien kintereillä – Voitto Haminasta nosti joukkueen sarjakakkoseksi

Plaani otti makoisan 1-2 (1-1) vierasvoiton kahdessa edellisessä ottelussa vahvasti esiintyneestä Haminan Pallo-Kissoista. Plaani ei ollut Haminassa missään nimessä parhaimmillaan, mutta siitä huolimatta kolehtiin kerääntyi täydet kolme sarjapistettä. – Ei ollut ihmeellistä peliä tänään mutta kolme pojoa on pääasia, tuumasi joukkueenjohtaja Antti Heikkinen. Vetovastuun valmennuksesta otti poikkeuksellisesti Jesse Rantanen. – Rantanen toimi valmentajana Jere Vasaraisen…

Plaani matkaa hirmuvireisen HaPK:n vieraaksi – Huttunen debytoi Plaanin väreissä

Plaania odottaa Haminassa lauantaina iso haaste. Kovassa iskussa oleva HaPK on herännyt talviuniltaan ja kylvettänyt kaksi edellistä vastustajaansa. On toivottavaa, ettei Plaanin pelaajien päät mene sekaisin jo bussimatkan aikana ympyräkaupungin nurkilla. HaPK on tehnyt vastustajistaan silkkaa sylttyä kahdessa viime ottelussa. Kotonaan haminalaiset pieksivät Virkyn 6-0 ja Savonlinnassa STPS sai todeta haminalaisvieraat paremmakseen maalein 2-5. Aiemmista…

Lappeerannasta tuomisina maukas tasuri

Union Plaani vieraili lauantaina Lappeenrannassa. Kotijoukkue Virky hääri kukkona tunkiolla suurimman osan ottelusta, kunnes ikinuori Marko Liukkonen onnistui tasoittamaan loppulukemiksi 1-1 (1-0). Virky oli Plaanille tuttu vastus jo Nelosen ajoilta. Vanha vihulainen avasi ottelun maalihanat puolen tunnin jäljistä. Toni Tanninen ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Ottelu eteni pitkään samoissa numeroissa kunnes…

IPS-voittoa seurasi Cup-tappio

Komean 2-1 kotivoiton Imatran Edustus IPS:stä perjantaina Heinolassa napannut Plaani jatkoi pelejään Regions´ Cupissa keskiviikkona Vantaalla. Ennakkosuosikki VJS piti pintansa 5-2 (2-0) lukemin.   Viime perjantain Kolmosen kotiottelusta olisi paljonkin kerrottavaa, ellei seuran reportteri olisi ollut löhöämässä samaan aikaan Välimeren santarannalla. Keskiviikon Regions´Cupin ottelusta ilouutisia ei taasen jäänyt kerrottavaksi. Plaani laittoi selkeälle ennakkosuosikille hyvin kampoihin,…

Kahden vierasottelun viikolla mukana uus(vanha) nimi – lue ennakko!

[vc_row][vc_column width=”2/3″][vc_column_text]Keskiviikon ottelu oman Kolmosen lohkonsa kärkijoukkuetta – Vantaan Jalkapalloseuraa – vastaan pelataan Vantaankosken uudessa jalkapallohallissa klo 20.30 alkaen. VJS:n ja Plaanin kohtaaminen on jatkoa Regions’ Cupille kolmannen kierroksen muodossa. Siipirikkoiset sinikeltaiset saavat VJS-otteluun mukaan vahvistuksen, kun Plaanin historian ensimmäisellä kaudella Kutosta tahkonnut 33-vuotias Tuomas Riutta hyppää remmiin. Riutta on tullut tunnetuksi myös jääkiekkokaukaloista, sillä hän…

Värikäs ilta betoninharmaassa Kouvolassa – ”Mielenvikainen vieraspeli”

Kouvolassa vieraillut Union Plaani esitti jälleen komean takaa-ajon, mutta kahden ulosajon myötä kotijoukkue FC Peltirumpu pääsi rummuttamaan maaleja urakalla. Ottelu päättyi Peltirummun voittoon maalein 6-2 (2-0). Lähtökohdat otteluun olivat jo etukäteen sangen epävakaat lukuisista loukkaantumisista johtuen. Hommaa ei helpottanut ottelussa tulleet kaksi punaista korttia. Kotijoukkue karautti ensimmäisen puolikkaan aikana kahden maalin karkumatkalle Panu Penttisen ja…