Plaani pesi kasvonsa

Union Plaani toipui nopeasti Myllykoskella kokemastaan nöyryytyksestä pelaamalla Lahdessa paikallista Reipasta vastaan 2-2 (1-0) tasapelin. Vääntö sarjaporrasta ylempänä pelaavaa Reipasta vastaan oli tiukka. Loukkaantumis-sumassa rämpivä Plaani teki onnistuneen vierailun naapurikaupunki Lahteen. Kolmosessa pelaava perinteikäs Reipas ei ole vastustajina helpommasta päästä. Tasurin arvoa nostaa se, että Plaanin kokoonpanosta puuttui peräti kymmenen Read more…

MYPA osoitti kovuutensa Regions’ Cupissa

Avainpelaajien loukkaantumisista ja pelikielloista kärsinyt Union Plaani lähti haastajana Myllykoskelle ja varsin haasteellinen Regions’ Cupin ottelusta myös muodostui. 333 katsojaa todisti Saviniemen komealla stadionilla kotijoukkueen 7-1 (4-0) -voittoa. Kolmosessa uutta nousua tekevä MYPA laittoi Nelosessa pelaavan Union Plaanin puolustuksen sen verran pyörryksiin, ettei osa paikalle tulleista heinolalaiskatsojistakaan ollut löytää tietään Read more…

Regions’ Cup käynnistyy lauantaina – Vastassa huippuvaarallinen MYPA

Union Plaanilla on lauantaina hieno päivä edessään, kun joukkue matkustaa Kouvolan Myllykoskelle Saviniemen stadionin kirkkaisiin valoihin. Plaanilla on ilo ja kunnia olla uudelleen henkiin herätetyn Myllykosken Pallon ensimmäinen vastustaja tosikoitoksissa. Plaanin lähtökohdat Cupin otteluun eivät ole ihanteelliset. Maalivahti Tomi Järvinen joutuu huilimaan lauantaina pelikieltonsa vuoksi. Myös loistavasti joukkueeseen sisäänajettu Tomi Read more…

Plaani murskasi Kajon – Lauri Manselius tälläsi kevään komeimman maalin

Union Plaanin harjoitusottelut jatkuivat sunnuntaina Kouvolan Lehtomäen kentällä, jossa vastaan tallusteli Vitosessa pelaava Valkealan Kajo. Ottelu päättyi Plaanin 1-4 (1-2) -vierasvoittoon. Sarjatasoa Plaania alempana pelaava Valkealan Kajo hallitsi ottelun alkua jo talven harjoituspeleissä tutuiksi tulleiden Plaanin puolustuksen kommunikaatio-ongelmien avustuksella. Kajo siirtyikin jakson puolivälissä 1-0 johtoon erikoistilanteesta tulleesta maalista. Mitä pitemmälle Read more…

Plaani kellisti Kuusysin Mukkulassa!

Union Plaani otti makoisan voiton FC Kuusysin A-nuorista Lahden Mukkulassa pelatussa harjoitusottelussa. Plaani oli viimeistelytyössä terävämpi korjaten potin 1-2 (0-2) tuloksella. Plaani sai komean sulan hattuunsa kaatamalla legendaarisen FC Kuusysin A-nuorten joukkueen Lahdessa. Ottelu toimi oivana harjoitteena tulevan kauden kovia koitoksia silmällä pitäen. FC Kuusysi oli odotetusti ottelussa liikkuvampi ryhmä Read more…

Plaani reissaa Myllykoskelle 8. huhtikuuta!

Kyllä, totta se on; Union Plaani järjestää kannattajamatkan odotettuun Regions’ Cup -otteluun MyPaa vastaan! Ottelu pelataan lauantaina 8. huhtikuuta ja tuohon sinikeltaisten kauden ensimmäiseen kilpaotteluun lähdetään linja-autolla. Karavaani starttaa klo 14 Iloisen kulkijan edestä, mutta paikalle kannattaa tulla jo hyvissä ajoin, sillä heinolalaisen jalkapalloväen juhlapäivät alkavat tälläkin kaudella ketterästi Kulkijan Read more…

Plaani kohtasi Myrskyn

Union Plaani ja Myrskylän Myrsky mittelivät paremmuudestaan harjoitusottelun muodossa Mukkulassa. Union Plaani hallitsi ottelua, mutta oli lopulta lähellä jopa hävitä ottelun, joka päättyi tasalukemiin 2-2 (1-1). Union Plaani hallitsi ja Myrsky puolusti, siinä lyhyesti koko ottelun kuva. MyMy pääsi kuin varkain johtoon 15 peliminuutin paikkeilla puolustuksen suosiollisella avustuksella. Ottelun alku Read more…

Juniorijoukkueiden ilmoittautuminen käynnissä

Plaani tuo entistä useammalle ikäluokalle mahdollisuuden tulla osaksi heinolalaista jalkapalloyhteisöä! Tulevana keväänä taipaleensa aloittaa sinikeltaisten upouusi 2007/08 -syntyneiden yhteisjoukkue. Viime vuonna siipiään futiskoulussa kokeilemaan päässyt ikäluokka 2009 saa varsinaisen joukkueen ja toisen kautensa aloittavaan futiskouluun otetaan mukaan vuosina 2011/12 syntyneet superjunnut. Plaanin junnujen kausi 2017 laitetaan käyntiin toukokuun alussa. Ilmoittautumiskaavake löytyy tämän Read more…

Ståhlberg ratkaisi Mäntsälässä

Union Plaani pelasi toisen harjoitusottelunsa perjantaina Mäntsälässä. Paikallinen MU joutui taipumaan kotikentällään maalein 0-1 (0-0). Plaanin kauden toinen koitos pelattiin tuulisella ja kostealla Mäntsälän tekonurmella. Peli ei kivikovalla ja kehnolla alustalla noussut missään vaiheessa kovin korkeatasoiseksi. Rehellisyyden nimissä ottelu olisi voinut päättyä kumman tahansa voittoon. Plaani onnistui lopulta toisen jakson Read more…

Nastolan Nopsa nurin harjoituskauden avauksessa

Union Plaani pelasi kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa Nastolassa, jossa vastaan asettui paikallinen Nopsa. Ottelu päättyi 0-3 (0-2) heinolalaisvieraiden voittoon. Tämän kauden ensi kosketukset jalkapallokentille otettiin torstaina Pajulahden hallissa. Jani Lehtelän suojatit pelasivat kurinalaisen ja nöyrän pelin jonka myötä Nopsalla ei juuri ollut mahdollisuuksia. Plaanin paidan päälle puki viisi viime kaudelta uutta pelaajaa. Read more…