Union Plaani perustaa akatemiajoukkueen

Plaani saa perheenlisäystä ensi kaudeksi perustaessaan Kaakkois-Suomen Kutosesta taipaleensa aloittavan joukkueen, joka kantaa nimeä Union Plaani Akatemia. Uusi joukkue ei etsi pelaajia, vaan miehistö tullaan julkistamaan lähempänä kauden alkua. Seurajohtaja Antti Heikkisen mukaan Akatemialla on tärkeä rooli nuorten pelaajien sisäänajossa. Joukkue tulee palvelemaan koko seuraa samalla tarjoten nuorille mahdollisuuden kehittyä ja saada kokemusta miesten peleistä ennen edustukseen nousemista,…

MYPA kaatui Sammonlahden areenalla

Union Plaanin futsal-pelit kolmosdivarissa jatkuivat viime viikonloppuna FC Parrun isännöimässä turnauksessa Lappeenrannan Sammonlahden hallissa. Plaanin koki turnauksessa selkäsaunan, mutta pääsi myös itse antamaan isän kädestä. UP13 nimellä sarjassa operoiva Union Plaani kohtasi sunnuntaina avausottelussaan MYPA FC:n. UP13 laittoi heti tuulemaan, kun Kristian Kouhia ja Mikko Halla veivät Plaanin pian 2-0 johtoon. Myllykoskelaiset pääsivät peliin paremmin…