Plaani rutisti rutiinivoiton Ri-Pasta

Union Plaani ja Ri-Pa mittelivät paremmuudestaan toistamiseen kahden viikon sisään, eilen keskiviikkona Heinolassa. Ottelu oli heinolalaisten hallintaa ja lopulta viimeisen kymmenen minuutin maalien ansiosta tuloksena 3-1 kotivoitto. Union Plaani lähti kotiotteluun hyvistä asetelmista. Kaksi edellistä ottelua voittanut heinolalaismiehistö oli asettanut tavoitteekseen vain ja ainoastaan kolme pistettä. Ottelu alkoi Plaanin hallinnassa ja kotijoukkue onnistuikin paineistamaan Ri-Pan…