Union Plaanilla on kaksi aktiivista Päijänne-Leader hanketta hankekausilla 2025-2027.
Liikuntaa ja yhteisöllisyyttä Heinolaan ja Heinolan urheilupuiston tapahtumaympäristön kehittäminen.
Union Plaani on saanut myönteisen rahoituspäätöksen kehittämishankkeelle “Liikuntaa ja yhteisöllisyyttä Heinolaan”. Päijänne-Leader myönsi hankkeelle yhteensä 99 246 euroa tukea, joka kattaa 85 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Hanke toteutetaan vuosina 2025–2027 ja se rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta, valtion tuesta sekä kuntarahoituksesta.
Kyseessä on laaja-alainen kehittämishanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa Heinolan ja Päijät-Hämeen alueen liikunta- ja yhteisöpalveluita, lisätä lasten ja nuorten liikkumista, sekä kehittää alueen vetovoimaa ja elinvoimaa pitkäjänteisesti.
Kehittämishanke koordinoi kolmea erillistä investointihanketta
Hankkeen erityispiirteenä on sen koordinoiva luonne – sen kautta hallinnoidaan kolmea erillistä ja konkreettista investointihanketta, jotka kaikki tukevat yhteistä päämäärää:
🔹 Urheilupuiston kehittäminen
Union Plaani kehittää yhteistyössä Heinolan kaupungin kanssa Heinolan Urheilupuistoa entistä toimivammaksi, viihtyisämmäksi ja saavutettavammaksi tapahtuma- ja liikuntapaikaksi. Tavoitteena on parantaa ottelutapahtumien laatua ja houkutella alueelle enemmän liikkujia, katsojia ja toimijoita.
🔹 Päijät-Häme Liigan perustaminen
Päijät-Hämeen alueelle perustetaan uusi alueellinen jalkapalloliiga, joka toimii matalan kynnyksen liikunta-alustana lapsille ja nuorille eri kunnista. Liiga lisää liikuntaa, yhteistyötä seurojen välillä ja rakentaa yhteisöllisyyttä paikallistasolla.
🔹 Kolmas investointihanke julkaistaan myöhemmin
Hankkeen kolmas investointikokonaisuus julkaistaan myöhemmin syksyn aikana. Se tulee täydentämään kokonaisuutta ja tukemaan hankkeen tavoitteita vielä uudella tavalla.
Union Plaani haluaa kiittää luottamuksesta ja tuesta Hämeen ELY-keskusta, Päijänne-Leaderia ja Heinolan kaupunkia. Nyt lähdetään yhdessä rakentamaan entistä aktiivisempaa ja elävämpää Heinolaa!
Lisätiedot:
📧 sami.karvonen@unionplaani.com
🌐 www.unionplaani.com
Union Plaani ry on saanut yhteensä 66 993,55 euron julkisen tuen Heinolan urheilupuiston tapahtumaympäristön kehittämiseen. Tuki koostuu Euroopan unionin, valtion ja kuntarahan osuuksista, ja se myönnettiin Päijänne-Leaderin kautta Hämeen ELY-keskuksen päätöksellä. Hankkeen kokonaisbudjetti on 103 067 euroa, josta julkisen rahoituksen osuus on 65 %.
Tuen avulla Union Plaani kehittää Heinolan urheilupuistosta nykyaikaisemman, turvallisemman ja monipuolisemman tapahtuma- ja liikuntapaikan niin yleisölle, urheilijoille kuin vapaaehtoisille. Hankkeen toimenpiteisiin sisältyvät muun muassa:
- katsomo- ja kioskirakenteiden kunnostus,
- uuden kioskikontin ja varastokontin hankinta,
- uuden tulostaulun asentaminen,
- sekä kioskin pienlaitteiston uusiminen.
Tavoitteena on kasvattaa tapahtumien osallistujamääriä, parantaa asiakaskokemusta ja vahvistaa Heinolan vetovoimaa tapahtuma- ja urheilukaupunkina. Hyötyjinä ovat erityisesti juniori- ja harrasteurheilijat, urheiluseurat, vapaaehtoiset sekä tapahtumakävijät.
Päijänne-Leader ry on puoltanut hankkeen rahoitusta lausunnossaan 10.4.2025 ja todennut sen tukevan strategiansa painopistettä “Pitovoimainen Päijät-Häme”, erityisesti teemaa “Onnelliset lapset ja nuoret”.
“Hanke mahdollistaa laadukkaamman tapahtumatoiminnan ja parantaa yhteisöllisiä liikuntaolosuhteita Heinolassa. Kiitämme lämpimästi rahoittajia tästä mahdollisuudesta,” toteaa Union Plaani ry:n puheenjohtaja.
Hanke on osa Euroopan unionin maaseudun kehittämisohjelmaa ja toteutetaan vuosina 2025–2027 Heinolan Urheilupuistossa.
