Pisteet laitettiin jakoon Heinolan helteessä. Eilen lauantaina keskipäivällä pelattu Idän Kolmosen ottelu Union Plaanin ja RPS Lionsin välillä päättyi lukemiin 2-2.

Plaanin avauskokoonpanossa oli tällä kertaa useampi pelaaja, joka ei ollut ottelua vielä tämän kauden osalta avauksesta lähtien pelannut. Avaukseen nostetut laitapelaajat Tuomas Jäntti ja Vinski Kuusela tarttuivat annettuun vastuuseen ja mahdollisuuteen kynsin ja hampain. Jatkuvasti harmaita hiuksia vierailijan laitapuolustajille aiheuttanut kaksikko näytti, että heihin on hyvä luottaa myös jatkossa.

Vasta 17-vuotias Kuusela säväytti laidallaan nopeudellaan sekä loppumattomalla juoksukunnollaan. Täksi kaudeksi Union Plaaniin ja miesten peleihin junioreista siirtynyt Kuusela on valmistautunut kesän pelejä varten harjoittelemalla fysiikkapuoltaan joulukuusta lähtien. Plaanin tehoryhmän mukana harjoitellut Kuusela on jälleen hyvä esimerkki, mitä sitoutuminen harjoitteluun sekä tahto kehittyä pelaajana voi tuoda. Ottelun alusta saakka aktiivisesti pelannut Kuusela karkasi RPS Lionsin puolustukselta jo ensimmäisen 10 minuuttisen aikana, harhautti maalivahdin ja viimeisteli pallon tyhjänä ammottavaan RPS Lions maaliin. Kuuselan maalin myötä Plaani siirtyi ottelussa 1-0 johtoon.

Kauaa Plaani ei saanut johtoasemasta nauttia. RPS Lionsille tuomittiin vapaapotku reilusta 20 metristä ottelun 12 peliminuutilla. Pallon taakse asteli entuudestaan tuntematon Roope Keronen, joka laukauksellaan näytti, että hänen vahvuutensa kannattaa tietää. Keronen pommitti upean kierrelaukauksen Plaanin muurin yli aivan maalin yläkulmaan, jättäen tolppien välissä olleen Niklas Honkasen vaille toiveita torjunnasta. Maalin jälkeen ei hetkeen maalipaikoilla juhlittu. Plaani antoi RPS Lionsin pitää palloa ja Lions palloa pyörittelikin omassa puolustuslinjassaan. Hyökkäysten rakenteluun pallonhallinnan kautta Lions ei pystynyt vaan pallo liikkui pääasiassa puolustuslinjassa tai sivurajojen luona.

Ottelun vanhennettua 39 minuuttia tuomittiin RPS Lionsille heppoinen rangaistuspotku. Tilanne käynnistyi, kun Plaani menetti pallon paineettomassa tilanteessa keskialueella. Menetyksestä käynnistynyt vastahyökkäys päättyi, kun Plaanin Jari Mulari otti pallon pois. Kylkikontaktin seurauksena kaatunut Lionsin pelaaja sai tuomarin viheltämään kaatumisen seurauksena rangaistuslaukauksen. Pallon taakse asettui Lionsin maalitykki Anttoni Hirvonen. Hirvonen viimeisteli varmasti oikeaan alakulmaan. Puoliajalle siirryttiin Lionsin 1-2 vierasjohdossa. Ennen puoliajalle siirtymistä Plaani pakotettiin ottelun ensimmäiseen vaihtoon, kun kapteeni Mikko Hallan takareisi ei kestänyt pelaamista. Kentälle vaihdettiin tällä kaudella ensimmäistä kertaa esiintynyt viime kauden vakiokasvo 17-vuotias Eemil Sovasto.

Toiselle puoliajalle tuli sisuuntunut Plaani. Plaani murtautui jatkuvasti vastustajan boksiin laitojen kautta. Viimeiset syötöt tai laukaukset eivät kuitenkaan löytäneet perille vaan pysähtyivät Lionsin uhrautuneesti pelanneisiin keskuspuolustajiin. Lopulta pelin 63 peliminuutilla Plaani sai palkinnon luomastaan paineesta Lionsin puolustuspäähän. Etutolpalle pelattuun kulmapotkuun pääsi jatkamaan ennen puoliaikaa kentälle vaihdettu Sovasto. Jatko päätyi kimmokkeen kautta Lionsin maalin etuyläkulmaan ja Sovaston kasvoille levisi leveä ja iloinen hymy, katsomossa kädet nousivat ilmaan ja tulostaululle vaihdettiin lukemiksi 2-2. Maalin jälkeen Plaani jatkoi painettaan. Vasemmalta laidalta rangaistusalueelle murtautunut Niklas Kivistö pääsi kokeilemaan laukaustaan, jonka kuitenkin RPS Lionsin maalivahti hienosti heittäytyen torjui.

Puoliajan viimeisen 10 minuutin ajaksi paine siirtyi takaisin Plaanin päähän. Jatkuvasti erikoistilanteita saanut RPS Lions heitteli keskityksiä Plaanin boksiin ja pyrki ratkaisuihin kaukolaukauksilla. Topparipari Jesse Peltonen ja Marko Liukkonen kuitenkin hoitivat keskityspallot yhdessä maalivahti Honkasen kanssa helposti. Tämän kauden ensimmäinen esiintyminen Liukkoselta ei olisi voinut paremmin mennä. Hänen jalastaan käynnistyi hyökkäys, josta Kuusela viimeisteli ottelun avausmaalin. Koko ottelun kentällä viihtynyt Liukkonen lisäksi dominoi ilmatilaa sekä esitti muutaman upean suorituksen liukutaklauksen ja laukauksen blokkauksen muodossa.

Ottelussa päättyi kaksi voimassa ollutta putkea, kun tasapeli katkaisi Plaanin voittoputken ja Plaanin tekemät kaksi maalia rikkoivat RPS Lionsin koko kauden kestäneen nollaputken.

”Upeaa nähdä kaksi nuorta 17-vuotiasta maalintekijää meidän paidassa tänään. Kuusela ja Sovasto todellakin ansaitsivat onnistumisensa. Molemmat ovat harjoitelleet ahkerasti, ensin talvella tehoryhmän mukana, jossa molemmille luotiin henkilökohtaiset harjoitusohjelmat, joita molemmat selkeästi orjallisesti noudattivat ja sitten edustuksen sekä Plaani-17 joukkueiden mukana. Nyt siitä tehdystä työstä palkitaan! Tämän lisäksi oli hienoa nähdä meidän kokoonpanon kestävän myös poissaoloja. Toivottavasti seuraavaan otteluun kuitenkin saadaan loukkaantumisosastolta pelaajia takaisin. Tällä hetkellä siellä tunkua riittää.” kommentoi päävalmentaja Jesse Rantanen.

Seuraavan ottelun Plaani pelaa vieraskentällä ensi viikon lauantaina. Lappeenrannassa pelattavaan otteluun vastaan asettuu yksi sarjan ennakkosuosikeista FC LaPa.

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *