Union Plaani ja PeKa kohtasivat perjantai-illan sateisessa säässä Heinolan Urheilupuistossa. Ottelu päättyi lukemiin 1-1.
Ottelun avausmaalia ei jouduttu pitkään odottelemaan. Tunnustelevan avauskympin jälkeen Plaani pääsi hyökkäämään oikealta laidalta, Eetu Vahekoski lähetti hienon keskityksen rangaistusalueelle, keskitys tavoitti Nicola Kuokkasen, jonka pusku ohitti vastaan tulleen maalivahdin siirtäen Plaanin ottelussa 1-0 johtoon.
Puoliajan edettyä alkoi PeKa onnistua murtautumisyrityksissään paremmin. Haasteita heinolalaisille vaikutti aiheuttavan erityisesti PeKan wingbackien ja 10-paikan pelaajien liikkuminen. Korkealle ja leveälle nostaneet wingbackit olivat vahvoja 1vs1 tilanteissa sekä topparin ja laitapakin taskusta lähteneet 10-paikan pelaajien pystyjuoksut aiheuttivat vaaratilanteita kotijoukkueen päädyssä. Viimeistelyt jäivät kuitenkin puolustajien blokkeihin tai Tomi Järvisen näppeihin. Plaani ei saanut PeKan pelinrakentelua kuriin ja lopulta vierasjoukkue sai ansaitsemansa tasoitusosuman. Ottelua oli pelattu 34 peliminuuttia, kun jälleen 10-paikan taustajuoksu aiheutti todellisia ongelmia. Pallo onnistuttiin pelaamaan Plaanin puolustuslinjan selustaan Joni Mänttärille, joka sijoitti vasemman jalan laukauksensa ristikon viereen takayläkulmaan.
1-1 lukemissa siirryttiin puoliajalle.
Toiselle puoliajalle Plaani muutti ryhmityksen viiden linjaan. Muutos helpotti puolustamista ja kotijoukkueella ei vaikuttanut olevan samoja haasteita puolustamisessa kuin ensimmäisellä puoliajalla. Toisen puoliajan osalta maalipaikat olivat melkolailla tasoissa. Huippupaikkojen osalta kotijoukkue oli kuitenkin edellä. Johto-osumaa pääsi kotijoukkueen puolelta yrittämään Eetu Vahekoski, joka pääsi Nicola Kuokkasen puolustuslinjan murtavasta syötöstä yrittämään viimeistelyä. Maalivahdin ylittänyt nosto pysähtyi kuitenkin tolpan sisäreunaan ja PeKa puolustus kykeni siivoamaan paluupallon maalin edestä pois. Lisäksi Kuokkanen pääsi hakemaan illan toista osumaansa, noin 15 metristä lähtenyt sijoitus kuitenkin epäonnistui ja suuntautui ohi maalin.
Myös PeKalla oli loistava mahdollisuus ottelun voittamiseen. Seitsemästä metristä lähteneen laukauksen eteen ehti kuitenkin upean ottelun pelannut Tomi Järvinen.
Loppulukemat 1-1 eivät vaikuttaneet tyydyttävän kumpaakaan joukkuetta. Tämän kauden osalta joukkueiden keskinäiset ottelut päättyivät molemmat tasatulokseen.
Seuraavan kerran Plaani pelaa ensi viikon lauantaina, kun heinolalaisryhmä matkustaa MiPKn vieraaksi Mikkeliin. Kotiotteluiden merkeissä jatketaan 12.8 KoPaa vastaan.
0 Comments