Union Plaanin keskikenttäpelaaja Aleksi Huttunen rikkoi LAUTP-ottelussa sadan Plaanin miesten edustusjoukkueen paidassa pelatun virallisen ottelun rajapyykin. Huttunen on Mikko Hallan jälkeen toinen pelaaja, joka on kyennyt Plaanissa sataan viralliseen otteluun. Huttunen palkittiin komeasta saavutuksesta Plaanin edellisessä kotiottelussa.
Aleksi Huttunen siirtyi Union Plaaniin kaudelle 2018 ja miehellä on menossa kahdeksas kausi heinolalaisten riveissä. Huttunen itse on yllättynyt ajan kulusta ja pelaamastaan ottelumäärästä, mutta toteaa, että rajapyykin ylittäminen tuntui hienolta. Debyyttinsä hän pelasi kesäkuussa 2018, kun Plaani nousi takaa-ajoasemasta vieraskentällä voittoon Haminan Pallo-Kissoja vastaan. Keskikenttäpeluri arvostaa Plaania yhteisönä ja toteaa, että Plaani on pitänyt hänet lajin parissa.
– Tuntuu kyllä hyvältä ja yllätyin kyllä, kun kuulin, että on noin monta ottelua jo tullut pelattua. On kyllä aika nopeasti mennyt. Olisi varmaan jalkapallo tullut lopetettua jo aikoja sitten, mutta Plaanissa on ollut niin hyvä porukka tässä ja koko tämä Plaani-yhteisö, niin en ole millään malttanut nappiksia naulaan laittaa. Plaani-yhteisö kyllä merkkaa paljon. Se on varmasti suurin syy, miksi on ylipäätään tämän lajin parissa enää olen, Huttunen aloittaa.
Kahdeksaan kauteen mahtuu paljon. Kuten tapoihin kuuluu, hyvät jutut kerrotaan, mutta parhaat pidetään itsellä. Huttunen kertookin, että hauskimmat kommellukset liittyvät joukkueen saunailtoihin. Vuosiin mahtuu myös paljon ihmisiä, joille keskikenttäpeluri haluaa antaa kiitosta. Etenkin Plaanin huoltajakaksikko saa erityismaininnan.
– Kiitoksia voisin lähettää ihan kaikille, ketkä Plaanissa taustoilla häärii, joukkuekavereille, niille, ketkä käyvät pelejä katsomassa ja jos joitain pitäisi ihan nimetä, niin erityiskiitos meidän huoltajille Tomille (Pesonen) ja Ludulle (Raimo Nylund). He tekevät tärkeätä hommaa edustusjoukkueessa ja sitten vielä Antti Heikkiselle, joka on näin hienon yhteisön rakkaudesta Heinolaa ja intohimosta jalkapalloon rakentanut. On kyllä tähän kahdeksaan kauteen mahtunut vaikka ja mitä. Hauskimmat kommellukset ovat varmasti sattunut tuolla joukkueen illanistujaisissa. En uskalla kyllä niitä sen enempää lähteä avaamaan. Parhaat muistot ovat kyllä noista tiukoista kärkikamppailuista, jotka ovat sitten voitoiksi kääntyneet MyPaa ja HaPK:a vastaan. Paras on ehkä se voitto MyPasta vajaamiehisenä, Huttunen viittaa parin vuoden takaiseen nousuun tappioasemasta voittoon alivoimalla.
Tällä kaudella Huttunen on kärsinyt pienistä kolhuista ja on saanut vyölleen kuusi ottelua. Hän toivookin vielä ehjempää loppukautta ja nousujuhlia kauden päätteeksi. Huttunen ei kuitenkaan halua tehdä suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
– Itse olen vähän huono tuota tulevaisuutta suunnittelemaan, mutta hoidetaan nyt tästä kausi kunnialla loppuun ja toivottavasti kauden päätteeksi juhlimme nousua. Itselläni on tässä vähän pientä vaivaa taas ollut, niin toivottavasti saisin itseni kuntoon ja vielä pääsisin loppukaudella pelaamaan. Toivottavasti pelit ensi kaudella jatkuisivat vähän ehjemmin, Huttunen päättää.
Sataan pelaamaansa otteluun Huttunen on tehnyt kolme maalia, napannut 45 keltaista korttia ja katsellut punakorttia kolmesti.Vuosien varrella Huttunen on myös toiminut Plaanissa juniorivalmentajana. Koko Union Plaanin seurayhteisö onnittelee Huttusta komean rajapyykin rikkomisesta.