Huhtikuun viimeisenä lauantaina pelattiin Vierumäen urheiluopiston tekonurmella harjoitusottelu Korian Ponsi II:sta vastaan. Ottelu oli Akatemian historian ensimmäinen peli ja jännitys oli aistittavissa. Ensimmäisen puoliajan jälkeen lukemat olivat 0-4. Ponsi aloitti vahvasti ja oli erityisesti kulmapotkuissaan todella hyvä.


Toisenkin puoliajan alussa oli vielä älytöntä jännitystä ilmassa; nuoruus ja nälkäisyys näkyi pelissä esimerkiksi selälleen lentämisten ja pallon ohi potkimisen muodossa. Akatemia onnistui pääosin negatiivisesti vaikuttaneesta latauksesta huolimatta ryhdistäytymään maalinteossa. Joukkueen historian ensimmäisestä osumasta vastasi Patrik Lukin komealla soololla. Verkko venyi myös toisen kerran, kun Henri Silfsten syötti Nuutti Vihtilän läpi joka viimeisteli läpiajosta sinikeltaisten viimeiseksi jääneen maalin.


Loppuhetkillä peliin puuttui lumisade. Etulyöntiasema oli vaikeisiin olosuhteisiin tottuneilla korialaisilla, näin ollen loppulukemiksi kirjattiin aikakirjoihin 2-7. Voidaan totisesti sanoa, että ainoa suunta on ylöspäin!

Akatemian sarja alkaa perjantaina Jaalan Hartolassa, siellä Kutosen sarja-avausta isännöi Jaalan Voima.

 

2-7 (0-4)

La 29.4.2017 klo 16.00
Urheiluopiston tekonurmi, Vierumäki