Erasmus+ sport valmentajien liikkuvuus hanke vahvisti Union Plaanin kansainvälisiä suhteita.

Union Plaani toteutti syksyn 2025 ja kevään 2026 aikana Erasmus+ sport KA-182 Valmentajien liikkuvuus hankkeen, jonka tavoitteena oli vahvistaa valmennus osaamista, kehittää pelaajapolkua sekä syventää seuran kansainvälisiä kumppanuuksia. Hankkeen puitteissa tehtiin opintomatkat kahteen eri eurooppalaiseen seuraan, Maltalla tutustuttiin Swieqi United FC:n ja Saksassa Vfb Lübeckin toimintaan.

Malta: Pelaajakehityksen rakenteet ja kilpailtu toimintaympäristö

Maltan opintomatkalle osallistuivat Topi Valli, Pyry Virtanen, Elias Halm sekä Sami Karvonen. Vierailun aikana perehdyttiin erityisesti pelaajakehityksen rakenteisiin ja seuran valmennuslinjan tuomiseen käytäntöön.

Keskeisiä havaintoja olivat:

  • Selkeästi määritelty ja ikävaiheittain rakennettu pelaajapolku
  • Yhtenäinen pelitapaan pohjautuva harjoittelumalli ja valmennuslinja
  • Säännöllinen ja suunnitelmallinen pelaajakehityksen seuranta
  • Valmentajien ja seuran tiivis yhteistyö arjessa

Maltalla korostuivat erityisesti haastava toimintaympäristö sekä kova kilpailu seurojen välillä, mikä edellyttää seuroilta laadukasta, suunnitelmallista ja tavoitteellista valmennustyötä jokapäiväisessä arjessa.

Saksa: Laatu arjessa ja selkeä polku edustusjoukkueeseen

Saksan opintomatkalle osallistuivat Alisa Fredrikson, Mohammed Al Mohammedi, Pyry Virtanen sekä Sami Karvonen. Vierailun aikana seurattiin eri ikävaiheiden harjoituksia sekä tutustuttiin seuran valmennus- ja toimintamalleihin.

Keskeisiä havaintoja olivat:

  • Pelinomaiset ja intensiiviset harjoitteet
  • Harjoittelun selkeä rytmitys ja korkea vaatimustaso
  • Edustusjoukkue edellä -ajattelu ja selkeä pelaajapolku kohti edustusta
  • Omien pelaajien kehittäminen edustusjoukkueeseen sekä pelipaikkakohtainen harjoittelu

Saksassa erityisesti arjen systemaattisuus ja johdonmukaisuus tekivät vaikutuksen. Laatu nähtiin ennen kaikkea toistuvana toimintatapana, jossa koko seuraorganisaatio tukee edustusjoukkueen menestystä ja omien pelaajien kasvua huipulle.

Opit käytäntöön Heinolassa

Erasmus+ sport KA182-hankkeen tavoitteena ei ollut pelkästään kansainvälinen verkostoituminen, vaan konkreettinen kehitystyö Union Plaanin arjessa. Matkojen pohjalta seura käynnistää toimenpiteitä, kuten:

  • Ikävaihekohtaisten kehitystavoitteiden tarkentaminen
  • Harjoittelun pelinomaisuuden ja vaatimustason kehittäminen
  • Selkeämmän polun rakentaminen junioritoiminnasta edustusjoukkueeseen
  • Kansainvälisen yhteistyön jatkaminen

Hanke vahvisti Union Plaanin asemaa aktiivisena eurooppalaisena toimijana ja tuki seuran strategista tavoitetta kehittää laadukasta, yhteisöllistä ja kansainvälisesti verkottunutta toimintaa.

Seuraava vaihe on tärkein: opittujen asioiden systemaattinen vieminen osaksi jokapäiväistä harjoitusarkea Heinolassa.
Urheiluhenkilöstön liikkuvuushanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Union Plaani mukana kansainvälisessä GOAL-kehityshankkeessa

Union Plaani on mukana uudessa kansainvälisessä Erasmus+ pienimuotoisessa kumppanuushankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää nuorten pelaajien tunnistamista ja kehittämistä entistä laadukkaammaksi, tasa-arvoisemmaksi ja objektiivisemmaksi.

GOAL – Growing Outstanding Athletes through Learning -hanke tuo yhteen jalkapalloseuroja ja korkeakoulutoimijoita useasta maasta. Hankkeessa yhdistyvät käytännön valmennustyö, tutkimustieto ja datalähtöinen kehittäminen.

Kohti laadukkaampaa talentin tunnistamista

Projektin keskiössä on kysymys:
Miten voimme tunnistaa ja tukea nuoria pelaajia paremmin ,niin että mahdollisuudet eivät riipu taustasta, fyysisestä kehitysvaiheesta tai sattumasta?

GOAL-hankkeessa kehitetään:

  • systemaattisempia talenttien tunnistamis-malleja
  • valmentajien osaamista pelaajien arvioinnissa
  • datan ja analytiikan hyödyntämistä pelaajakehityksessä
  • tasa-arvoisempia ja läpinäkyvämpiä toimintatapoja

Tavoitteena ei ole vain löytää lahjakkuuksia, vaan rakentaa kehityspolku, jossa jokaisella nuorella pelaajalla on mahdollisuus kasvaa omalla tasollaan.

Kansainvälistä yhteistyötä

Hankkeessa ovat mukana Union Plaanin lisäksi:

  • Swieqi United FC (Malta)
  • HAN University of Applied Sciences (Alankomaat)

Yhteistyö mahdollistaa parhaiden käytäntöjen jakamisen, kansainväliset oppimisympäristöt sekä tutkimustiedon tuomisen osaksi arjen valmennustyötä.

Mitä tämä tarkoittaa Union Plaanille?

Union Plaanille projekti on merkittävä askel kohti entistä laadukkaampaa junioritoimintaa ja kansainvälistä kehitystyötä. Hanke tukee seuran strategista tavoitetta vahvistaa osaamista, yhteisöllisyyttä ja innovatiivisuutta.

Projektin aikana:

  • kehitetään seuran sisäisiä pelaaja-arviointimalleja
  • vahvistetaan valmentajien koulutusta
  • luodaan uusia kansainvälisiä verkostoja
  • tarjotaan nuorille mahdollisuuksia oppia ja kasvaa myös kansainvälisessä ympäristössä

GOAL-hanke käynnistyy virallisesti vuoden 2025 aikana, ja siitä tiedotetaan lisää projektin edetessä.
Hankkeeseen on saatu rahoitus Erasmus+Sport hankerahoituksesta.
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61582645348016
Instagram: https://www.instagram.com/goal_erasmusplus/

Union Plaani Joins the International GOAL Development Project

Union Plaani is part of a new international Erasmus+ project aimed at improving how young football players are identified and developed in a more high-quality, equal, and objective way.

The GOAL – Growing Outstanding Athletes through Learning project brings together football clubs and higher education institutions from different European countries. The initiative combines practical coaching experience, research-based knowledge, and data-driven development.

Towards Higher-Quality Talent Identification

At the heart of the project is a key question:

How can we better identify and support young players so that opportunities are not determined by background, physical maturity, or coincidence?

Through the GOAL project, partners will develop:

  • more systematic talent identification models
  • stronger evaluation skills for coaches
  • better use of data and analytics in player development
  • more transparent and equitable development processes

The aim is not only to recognise talent, but to build structured development pathways where every young player has the opportunity to grow at their own pace.

International Cooperation

In addition to Union Plaani, the project partners are:

This collaboration enables the exchange of best practices, international learning environments, and the integration of scientific research into everyday coaching.

What Does This Mean for Union Plaani?

For Union Plaani, the project represents an important step towards strengthening the quality of its youth development and expanding its international cooperation. The initiative supports the club’s strategic goals of enhancing expertise, community engagement, and innovation.

During the project, Union Plaani will:

  • further develop its internal player evaluation processes
  • strengthen coach education and professional development
  • build new international networks
  • create opportunities for young players to grow within an international learning context

The GOAL project will officially run for 12 months, with activities taking place across Malta, Finland, and the Netherlands. Updates will be shared as the project progresses.
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61582645348016
Instagram: https://www.instagram.com/goal_erasmusplus/

Plaanilandia palautekysely

Kerro meille, miten Plaanilandia onnistui!

Kiitos, että vierailitte Plaanilandiassa lauantaina.

Haluamme kehittää Plaanilandiaa entistä paremmaksi, ja siksi kuulemme mielellämme lasten huoltajien kokemuksia ja ajatuksia tapahtumasta.

Kyselyyn vastaaminen vie vain 2–3 minuuttia, ja vastaukset käsitellään nimettöminä. Palautteenne auttaa meitä varmistamaan, että Plaanilandia on jatkossakin iloinen, turvallinen ja matalan kynnyksen liikuntatapahtuma lapsille ja perheille.

Kiitos ajastasi ja arvokkaasta palautteestasi!

Selected Value: 0
Selected Value: 0
Selected Value: 0
Selected Value: 0

Plaanilandia tuo Heinolaan kaivatun lasten sisäliikuntapuiston

Heinolassa käynnistyy alkuvuodesta 2026 uusi lasten liikuntakonsepti, kun Union Plaani lanseeraa Plaanilandian. Tapahtuma tarjoaa 0–12-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen kokonaisen päivän täynnä leikkiä, liikettä ja elämyksiä Kirkonkylän liikuntahallilla.

Plaanilandia ei ole pelkkä temppurata- tai pomppulinnapäivä, vaan harkittu kokonaisuus, jonka tavoitteena on tukea lasten motorisia taitoja, liikunnan iloa ja perheiden yhteistä tekemistä. Tapahtuma on avoin kaikille, ja siinä näkyy selkeästi Union Plaanin ajatus matalan kynnyksen liikunnasta.

– “Meille tuli paljon viestiä siitä, että lapset kaipaavat lisää avoimia ja turvallisia paikkoja liikkua. Kaikilla ei ole säännöllistä harrastusta, mutta kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kokea liikunnan iloa. Siksi Plaanilandia syntyi,” kertoo Union Plaanin toiminnanjohtaja Sami Karvonen.


Tapahtumapäivät 2026

📍 Kirkonkylän liikuntahalli, Koulukuja 8, Heinola

🕙 Klo 10–14

  • Lauantai 31.1.2026
  • Lauantai 28.2.2026
  • Lauantai 28.3.2026

(Muutokset mahdollisia.)


Värikäs kokonaisuus temppuratoja, pelejä ja elämyksiä

Plaanilandia rakentuu useista toimintapisteistä, jotka vaihtuvat tapahtumasta toiseen. Mukana ovat muun muassa:

Pomppimista ja temppuilua

  • Gorilla-pomppulinna
  • Viidakkoesterata (17,5 m)
  • 7 metrin liukumäki

Palloilua ja pelejä

  • Futiskaukalo pienpeleihin
  • Futistennisverkko
  • Monipuoliset palloilupisteet: salibandy, jalkapallo, lentopallo ja heittoradat

Pisteet on suunniteltu siten, että kaikki lapset voivat osallistua oman taitotasonsa ja rohkeutensa mukaan – ilman kilpailua tai suorituspaineita.

– “Moni lapsi innostuu liukumäestä tai pomppulinnasta, toinen löytää itselleen sopivan paikan futistenniksestä. Pisteet ovat elämyksellisiä mutta myös kehittäviä – ne tukevat tasapainoa, ketteryyttä ja rohkeutta,” Karvonen kertoo.


Union Papu – Plaanilandian oma iloinen hahmo

Plaanilandian keskiössä on myös Union Papu, seuran oma maskotti ja lasten suosikki. Papu tervehtii tulijat ovella, liikkuu pisteeltä toiselle, kannustaa, auttaa ja poseeraa valokuvissa.

– “Union Papusta tuli nopeasti lasten suosikki. Papu tekee tapahtumasta helposti lähestyttävän ja erityisesti pienet lapset uskaltavat liikkua paremmin, kun tuttu hahmo on mukana,” Karvonen toteaa.


Tarve Plaanilandialle syntyi lasten arjesta

Monien perheiden arjessa on yhä vähemmän luontevia paikkoja, joissa lapset voivat liikkua vapaasti, monipuolisesti ja rennosti ilman kilpailua. Plaanilandia vastaa tähän tarpeeseen: se tarjoaa tilan, jossa voi temppuilla, kokeilla erilaisia lajeja ja nauttia liikunnasta omalla tavalla.

Heinolassa harrastusmahdollisuuksia on, mutta kaikilla lapsilla ei ole säännöllistä lajia tai joukkuepaikkaa – ja toisaalta myös aktiiviset harrastajat kaipaavat rennompaa, leikinomaista liikuntaa.

Plaanilandia täydentää tätä kokonaisuutta tarjoamalla avoimen ja saavutettavan tavan liikkua.


Plaanilandia toteutetaan Päijänne-Leaderin tuella.

Union Plaanin juniorijoukkueiden uusi kausi 2025–2026 käyntiin! 

Union Plaanin juniorijoukkueiden uusi kausi starttaa maanantaina 3.11.2025. Mukaan mahtuu uusia pelaajia kaikkiin joukkueisiin – tervetuloa tutustumaan ja kokeilemaan jalkapalloa hyvässä seurassa!

Joukkueet kaudella 2025–2026:

Helmi-jalkapallokoulu 2020–2018 syntyneille tytöille ja pojille (Kevät 2026 ikäluokat 2019-2021)

2018 syntyneet pojat (Kevät 2026)

2017-2018 syntyneet tytöt (Kevät 2026)

2017 syntyneet tytöt ja pojat

2016 syntyneet pojat

2015–2016 syntyneet tytöt

2015 syntyneet pojat

2014 syntyneet pojat

2013–2014 syntyneet tytöt

2013 syntyneet pojat

2011–2012 syntyneet tytöt

2011–2012 syntyneet pojat

2009–2010 syntyneet pojat

Union Plaanissa tärkeintä on liikkumisen ilo, oppiminen ja kavereiden kanssa pelaaminen. Harjoituksiin voi tulla rohkeasti kokeilemaan, marraskuun ajan voit kokeilla toimintaa maksutta! Uudet pelaajat otetaan lämpimästi vastaan. 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: https://unionplaani.com/uudenjuniorinilmoittautuminen/

Tervetuloa mukaan uuteen kauteen ja Plaani-perheeseen!

Union Plaani kehittää valmennusta kansainvälisesti – Maltan vierailu käynnisti Erasmus+ -hankkeen

Union Plaanin edustajat vierailivat lokakuussa Maltalla Swieqi United FC:n vieraana osana uutta Erasmus+ -hanketta (KA182 2025-1-FI01-KA182-SPO-000301603). Matka oli osa Union Plaanin ja Swieqi Unitedin yhteistä valmentajien liikkuvuusprojektia, jonka tavoitteena on kehittää valmennusosaamista ja lisätä kansainvälistä yhteistyötä ruohonjuuritason jalkapallossa.

Viiden päivän vierailu Maltalla tarjosi mahdollisuuden tutustua Swieqi Unitedin toimintaan, valmennusmetodeihin ja juniorijoukkueiden arkeen. Päivien aikana käytiin keskusteluja seuran johdon ja valmentajien kanssa, seurattiin eri ikäluokkien harjoituksia ja otteluita, sekä pohdittiin yhteisiä tapoja kehittää jalkapalloa ja valmentajakoulutusta tulevaisuudessa.

Matka huipentui yhteiseen illalliseen Swieqi Unitedin edustajien kanssa, jossa vahvistettiin seurojen välistä kumppanuutta ja suunniteltiin tulevia vaihtoja ja yhteisiä tapahtumia.

– Matka oli erittäin onnistunut ja antoi paljon uusia ideoita sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten voimme kehittää omaa valmennustoimintaamme Heinolassa, kertoo Union Plaanin toiminnanjohtaja Sami Karvonen.

Hankkeen tavoitteena on kehittää valmentajien osaamista, lisätä kulttuurienvälistä ymmärrystä sekä tuoda uusia ideoita ja toimintamalleja Heinolaan ja koko suomalaisen ruohonjuuritason jalkapallon kenttään. Swieqin valmentajat saapuvat vastavierailulle Heinolaan ensi kesänä.

📸 Kuvassa: Union Plaanin toiminnanjohtaja Sami Karvonen ja Swieqi Unitedin toimitusjohtaja Timmy Gingell yhteisen illallisen jälkeen Maltalla.

Union Plaanin kauden 2025 päättäjäiset

Union Plaanin kausi 2025 päätettiin keskiviikkona Heinolan lukiolla lämminhenkisissä tunnelmissa. Illan aikana juhlittiin koko Plaanin yhteisöä – pelaajia, valmentajia, taustahenkilöitä ja perheitä – ja palkittiin kauden aikana ansioituneita Plaanilaisia.

Tilaisuus käynnistyi perinteisellä Union Plaanin juniorit vastaan edustusjoukkue -ottelulla, joka tarjosi vauhdikkaan ja viihdyttävän aloituksen illalle. Juniorien ja edustuksen pelaajista koostetut kokoonpanot pelasivat hymy huulilla ja suurella sydämellä – kuten Plaanissa aina.

Lokakuun alussa järjestettyjen tekniikkakilpailujen parhaat palkittiin päättäjäisissä. Pronssimitalin arvoisen suorituksen tekivät Edvin Enbuska, Akseli Lehti ja Matias Nurminen.
Lisäksi palkittiin Helmi-jalkapallokoululaiset, joita kaudella 2025 oli mukana ennätykselliset 66 pelaajaa. Helmien mitalit olivat tänäkin vuonna Heinolalaisen Petronella Designin käsialaa.

Kaikki Union Plaanin juniorijoukkueet palkitsivat perinteisesti kolme pelaajaa: HarjoittelijanKehittyjän ja Tsempparin. Palkintoja jakoivat edustusjoukkueen pelaajat.

Kaikissa ikäluokissa nähtiin hienoja kehitysaskeleita, uusia onnistumisia ja vahvaa joukkuehenkeä – juuri sitä, mistä Union Plaani tunnetaan.

Kauden lopuksi jaettiin myös seuran erityispalkinnot:

🏅 Vuoden maalivahti: Daniel Johansson

🏅 Vuoden taustahenkilöt: Sari Korpela ja Arja Peltomaa

🏅 Vuoden junioripelaaja: Arvi Knuuttila

🏅 Vuoden valmentaja: Olli Tynkkynen

🏆 ANJU-malja: Severi Jaatinen

Lisäksi erityiskiitokset saivat Kyösti Heikkinen, Jeri Kanerva, Niko Korpela, Tommi Peltomaa ja Leo Väkiparta, jotka ovat olleet mukana Plaanin junioritoiminnassa jo 10 vuotta – koko seuran junioritoiminnan historian ajan.

Kiitos kaudesta 2025

Union Plaani kiittää kaikkia kaudesta 2025 – pelaajia, valmentajia, huoltajia, vapaaehtoisia, vanhempia, tukijoita ja yhteistyökumppaneita.

Yhdessä olemme tehneet jälleen yhden hienon jalkapallokauden ja osoittaneet, että Plaani on paljon enemmän kuin seura – se on yhteisö.

Kiitos kaudesta 2025 – kohti uusia Union Plaani-tarinoita kaudella 2026!

Kauden 2025 palkitut

2017 tyttöjen joukkue

Harjoittelija: Alisa Sipilä
Kehittyjä:  Kiira Kääriä
Tsemppari: Selja Kontra

2017 poikien joukkue

Harjoittelija: Lauri Koivisto
Kehittyjä:  Valto Kontti
Tsemppari: Topi Rinne 

2016 poikien joukkue

Harjoittelija: Joose Suni
Kehittyjä:  Emil Antmark
Tsemppari:  Miro Björk

2015 poikien joukkue

Harjoittelija: Edvin Enbuska
Kehittyjä: Luukas Liukkonen
Tsemppari: Severi Kontti

2015-2016 tyttöjen jjoukkue

Harjoittelija:   Viola Leppänen
Kehittyjä:   Tara Gustafsson
Tsemppari:  Elleen Depner

2014 poikien joukkue

Harjoittelija: Väinö Laine
Kehittyjä: Taavi Nihtilä 
Tsemppari: Miska Sorsa

2013-2014 tyttöjen joukkue

Harjoittelija: Ella Paakkinen
Kehittyjä:  Stella Huuskonen
Tsemppari:  Kaisla Haapalainen

2013 poikien joukkue

Harjoittelija: Elias Alen
Kehittyjä: Veikko Myntti
Tsemppari: Hugo Hölttä

2012 poikien joukkue

Harjoittelija: Julius Malte
Kehittyjä:  Eliot Hokkanen
Tsemppari: Daniel Johansson

2011-2012 tyttöjen joukkue

Harjoittelija: Anni Paakkinen
Kehittyjä:  Milja Laitinen
Tsemppari: Eevi Haverinen

2011-2012 joukkue

Harjoittelija: Elmeri Depner
Kehittyjä: Urho Pellinen
Tsemppari: Elias Ylönen

2009- 2010 joukkue

Harjoittelija: Niko Korpela
Kehittyjä: Manu Karvonen
Tsemppari: Luukas Roto 

Mimmit

Harjoittelija:  Jenni Marttila
Kehittyjä: Elisa Rajavuori
Tsemppari: Alisa Fredrikson

Plaani -17

Harjoittelija: Muhammed Al-Mohammedi
Kehittyjä: Josi Polso
Tsemppari: Lauri Manselius

Miehet edustusjoukkue 

Harjoittelija: Riku Tirronen
Kehittyjä: Marko Kaukonen
Tsemppari: Janne Hahl
Yleisöäänestyksen voittaja: Marinho 

Union Plaani laajentaa toimintaansa futsaliin – neljä juniorijoukkuetta Etelä-Suomen sarjoihin

Union Plaani ottaa uuden askeleen seuratoiminnan kehittämisessä, kun seura laajentaa toimintaansa futsaliin tulevana talvikautena. Union Plaani osallistuu ensimmäistä kertaa Palloliiton Etelä-Suomen alueen futsalsarjoihin neljän juniorijoukkueen voimin: P16, P14, P12 ja T13 -ikäluokissa.

Sarjat pelataan turnausmuotoisina pelitapahtumina eri puolilla Etelä-Suomea talven aikana. Jokaiselle ikäluokalle pyritään järjestämään myös yksi oma pelitapahtuma Heinolassa, mikä tuo vauhdikkaan futsalin lähemmäs paikallisia harrastajia ja tarjoaa hienon mahdollisuuden kokea lajin tunnelmaa kotikaupungissa.

– Futsal on erinomainen tapa kehittää pelaajien tekniikkaa, päätöksentekoa ja pelinopeutta talvikauden aikana. On hienoa, että saamme Plaanin väreihin useita joukkueita myös futsalin puolella, kertoo Union Plaanin junioripäällikkö Elias Halm.

Futsalsarjoihin osallistutaan samoilla joukkueilla kuin kesän jalkapallosarjoihin. Tavoitteena on, että futsalista tulee pysyvä osa Plaanin talvikauden tarjontaa, Halm summaa.

On aika äänestää Union Plaanin edustusjoukkueen vuoden pelaajaa!

Tämä äänestys nostaa esiin pelaajan, joka on ollut esimerkki muille koko kauden ajan. Vuoden pelaaja on henkilö, joka on osoittanut sitoutumista, hyvää asennetta ja intoa niin harjoituksissa, peleissä kuin joukkueen arjessa. Hän tekee työnsä joukkueen eteen, kannustaa muita ja edustaa Union Plaania arvojemme mukaisesti sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Tämä tunnustus ei ole vain palkinto taidoista – se on kiitos kokonaisvaltaisesta panoksesta, joka tekee joukkueesta enemmän kuin yksilöiden summan.

Anna äänesi ja auta valitsemaan edustusjoukkueen Vuoden pelaaja 2025!

Äänestys on avoinna sunnuntaihin 12.10 klo 22 saakka, ja kaikki ovat tervetulleita antamaan äänensä.

Kuka ansaitsee vuoden pelaajan tittelin vuonna 2025? Anna äänesi ja vaikuta!

 

This Poll is active until 12th of October 2025 22:00:00

Edustusjoukkueen vuoden 2025 pelaaja

Äänestä edustusjoukkueen kauden 2025 vuoden pelaaja?

Äänestys on päättynyt!

 

Union Plaanin ensimmäinen ESC-projekti päättyy – Tiago ja Naiara palaavat kotimaihinsa

Union Plaanin historian ensimmäinen Euroopan solidaarisuusjoukkojen (ESC) projekti, Union Plaani’s Community Sports Initiative (projektikoodi: 2025-1-FI01-ESC51-VTJ-000347439), on tullut päätökseensä. Projekti toteutettiin Heinolassa 1.6.–30.9.2025, ja sen tavoitteena oli edistää matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia, vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä tukea nuorten kehittymistä jalkapallon ja liikunnan avulla.

Kesän aikana Plaani sai neljä kansainvälistä vapaaehtoista osaksi toimintaansa: Tiago, Naiara, Romain ja Jules. Jokainen heistä toi oman panoksensa seuran ja yhteisön arkeen.

Valitettavasti Romain Ghezzali ja Jules Meaille joutuivat jättämään projektin kesken henkilökohtaisista syistä. Heidän panoksensa ehti kuitenkin näkyä Plaanin toiminnassa ja jätti jälkensä seuran arkeen.

Tällä viikolla on aika sanoa hyvästit myös Tiagolle ja Naiaralle, jotka palaavat kotimaihinsa.

Kiitos Tiago ja Naiara

Tiagon panos näkyi erityisesti yhteisöllisissä tapahtumissa, joissa hänen energiansa, avoimuutensa ja innostuksensa loivat lämpimän ilmapiirin ja yhdistivät ihmisiä. Naiara puolestaan teki arvokasta työtä erityisesti tyttöjen joukkueen parissa, jossa hän toi uusia näkökulmia ja innostusta harjoituksiin.

Heidän ja muiden vapaaehtoisten mukanaolo oli tärkeä osa koko projektin onnistumista. Plaanin väki kuvailee kokemusta erittäin positiiviseksi: vapaaehtoiset toivat mukanaan kansainvälistä tunnelmaa, uusia ajatuksia ja paljon iloa paikalliselle yhteisölle.

– Tämä oli hieno alku kansainväliselle matkallemme. Olemme kiitollisia Tiagolle, Naiaralle, Romainille ja Julesille heidän työpanoksestaan ja toivotamme heille kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Katse tulevaan

ESC-toiminta Heinolassa ei pääty tähän. Jo 1.10.–21.12.2025 Plaani saa uudet vapaaehtoiset, kun Friedrich ja Anna Saksasta liittyvät seuran toimintaan. He jatkavat kansainvälisen yhteistyön ja yhteisöllisen liikunnan edistämistä Heinolassa.