Tämä kunnia on kaikille, jotka ovat kulkeneet matkassamme perjantaista 16. toukokuuta 2014 lähtien.

Kaikille, jotka ovat tuosta päivästä alkaen kävelleet kerta toisensa jälkeen Plaaninmäkeä ylös päästäkseen pikkunurmen – sekä sittemmin Plaanin stadionin – laidalle todistamaan murskaavia voittoja ja katkeria tappioita. Niitä mielettömiä suorituksia, mustia minuutteja sekä ainutkertaisia hetkiä, joista on muodostunut seuramme tähänastinen historia.

Tästä kunniasta saatte luonnollisesti ottaa suurimman ilon irti te, jotka kuljetatte viikosta toiseen kaupunkimme jalkapalloilun tulevaisuutta edustavia superjunnuja kentälle oppimaan lajin saloja. Te, jotka annatte kukin omalla tavallanne mittaamattoman arvokkaan panoksenne niin lippulaivajoukkueemme, kuin kohisten kasvavan juniorityömme eteen. Aika ajoin ylitsekin vuotavaa intohimoa puhkuvat vapaaehtoiset, kannattajat, kumppanit, katsojat… lyhyesti ilmaistuna te todelliset plaanilaiset.

On valtavan ylpeyden aihe saada tänä päivänä kertoa, että Union Plaani on nimetty Palloliiton Kaakkois-Suomen piirin vuoden jäsenseuraksi. Tämä kunnia on paras mahdollinen lähtökohta entistäkin kunnianhimoisemmalle ja määrätietoisemmalle 5-vuotisjuhlakauttamme rakentavalle työlle.

Kiitos.

Categories: Yleinen