Joukkueiden välit ovat olleet lähes alusta asti terveesti tulehtuneet ja tämä on tiedossa myös Lappeenrannan kaupungin kenttäpoliittisilla päättäjillä: ennakkotiedoissa puhuttu tekonurmi on vaihtunut aitoon, Lauritsalan urheilukentän nurmeen, jossa Plaani aikoo järjestää sinikeltaisen myrskyn missä ei kukkopoikien siipiväli riitä edes räpiköintiin.
Kuten arvata saattaa, kanasten tyyliin kuuluu poikamainen kukkoilu mutta heinolalaiseen elämänasenteeseen ei kuulu jäädä suunpieksemisessä kakkoseksi. Tekojen pitää vastata tekoja ja sinikeltaiset aikovat tehdä ottelussa selväksi, että pelkkä sanallinen sapeli ei riitä. Kehon tulee lunastaa suun kirjoittamat shekit eivätkä pisteet luonnollisesti voi matkata Heinolaan ilman työhaalarien asettamista harteille.
“Pakko se on myöntää, että osa heidän pelaajistaan osaa potkaista palloa vähintään toisella jalalla. Totuus on kuitenkin, että he ovat raapineet kuudesta pelistään ainoastaan seitsemän pistettä, meidän ollessa samalla tahdilla jo kymmenessä pojossa.”
– Joukkueenjohtaja Antti Heikkinen
Mutta ketkä katkaisevat kukolta kaulan Lauritsalassa? Plaanin kokoonpanossa keskiviikon cup-ottelussa debytoinut Tuomas Riutta ei pääse kentälle hieromiseltaan, mutta Union Plaanin maineikas Akatemia-ohjelma on tuottanut kaksi helmeä edustuksen käyttöön. 19-vuotias Mauri Ojapalo astuu edustuksen kokoonpanoon ensimmäistä kertaa, ja aiemminkin edustuksessa palloillut Valtteri Vuori tekee paluun ykkösmiehistöön. Sekä Vuori että Ojapalo ovat olleet Kutosen lohkoaan johtavan Akatemian ykkösnimiä muiden timanttien joukossa.
Viimeksi Nelosessa sarviaan yhteen kolistaneet jalkapalloseurat tulevat tarjoamaan “kaksosderbyn” paluun ja päivistä parhaimman – lauantain – kunniaksi upeaa jalkapalloherkkua. Sään ja kuutostien taukopaikkojen tarjonnan ollessa mitä mainioin voimme vakuuttaa Heinolastakin peliin lähtemisen maksavan kaiken vaivan. Sisäänpääsy kun ei Lauritsalassakaan maksa mitään.
0 Comments