Kausi päättyi kotivoittoon

Itäisen alueen Kolmonen saatiin pelattua kunnialla läpi koronasta huolimatta. Kaudelle saatiin plaanilaisittain onnellinen loppu, kun Haminan Pallo-Kissat kaatui kotikentällä 2-1 (1-1). Union Plaani klaarasi Kolmosen alemman loppusarjan kunnialla. Sarjapaikan puolesta ei ole tarvinnut viime kierroksilla jännittää. Vastaan asettui alemman loppusarjan voiton varmistanut HaPK, joka oli alkusarjassa jo onnistuttu kaatamaan. Pelissä alkoi tapahtua 13. minuutilla, kun…

Kauden viimeinen kotipeli – Nopeimmille ilmaiset ämpärit!

Itäisen alueen Kolmosen alempi loppusarja päättyy viikonloppuna. Union Plaani saa vastaansa sarjajohtaja Haminan Pallo-Kissat. Union Plaani varmisti sarjapaikkansa jo alemman loppusarjan kättelyvaiheessa. Pientä panosta kauden viimeiseen kotipeliin on silti, sillä kakkospaikan varmistamiseksi riittäisi yksikin piste. HaPK on jo alemman loppusarjan voiton varmistanut. Myös putoaja on jo selvillä. Ri-Pa joutui putoamisriman alle ja hakee ensi kaudella…

Sarjapaikkansa puolesta vielä taistellut KyPa löi Union Plaanin Kotkassa pelatussa ottelussa sunnuntaina 2-0 (2-0). Ilman putoamisen pelkoa pelanneelta Plaanilta ei löytynyt riittävästi nälkää ottelun voittamiseen. Vastustaja on usein vaarallisimmillaan ollessaan uhattuna, se nähtiin sunnuntaina Kotkassakin. KyPa pelasi satapäisen yleisönsä edessä hyvin. Niko Vanhala vei kotijoukkueen johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Eero Peltoniemi iski muutamaa minuuttia myöhemmin…

Plaani kohtaa köysi kaulalla pelaavan KyPan

Union Plaani pelaa kauden viimeisen reissupelinsä sunnuntaina Kotkassa, jossa vastaan asettuu sarjapaikkansa puolesta taisteleva KyPa. Plaani taistelee puolestaan alemman loppusarjan voitosta. Kymin Palloilijoiden kausi on ollut huikea pettymys. Edelliskauden menestys on enää pelkkä muisto vain. Nyt KyPa pelaa sarjapaikastaan. Joukkue nousi putoamisviivan paremmalle puolelle kaadettuaan Ristiinan kuolemanpelissä Ri-Pan 3-4. Nyt KyPa nousi sarjataulukossa ristiinalaisten ohitse…

Kehno viimeistely koitui Plaanin kohtaloksi

Sarjapaikkansa puolesta taistellut Liry onnistui ottamaan tärkeän voiton Plaanin kustannuksella. Avausmaalista huolimatta pisteet jäivät Lappeenrantaan 3-1 (2-1) tuloksella. – Paikkoja oli kun hammaslääkärissä. Viimeistelyn taso oli tuttua koko kaudelta, joukkueenjohtaja Antti Heikkinen manaili. Siinä olikin oikeastaan koko pelin kuva tiivistettynä. Lassi Setälän 0-1-maali ottelun kahdeksannella minuutilla lupasi hyvää, mutta kun muista paikoista ei palloa saatu…

Plaani reissaa taas Lappeenrantaan

Union Plaanin pelit jatkuvat itärajan tuntumassa, kun Heinolan ylpeys matkustaa Liryn vieraaksi Lappeenrantaan. Sarjapaikkansa jo varmistanut Plaani lähtee metsästämään voittoa Lappeenrannasta alemman loppusarjan voitto mielessään. Edellisestä Liry-ottelusta on hyvät muistot, sillä alkusarjassa Liry kaadettiin vieraskentällä 0-1-tuloksella. Plaani käy kovaa kamppailua alemman loppusarjan voitosta Haminan Pallo-Kissoja vastaan. Haminalaiset nousivat pisteen erolla piikkipaikalle kaadettuaan paikallispelissä KyPan 2-0.…

Plaani löi Ri-Pan ja varmisti sarjapaikan

Alempi loppusarja alkoi Plaanin osalta täydellisesti. 2-0 (0-0)-kotivoitto Ristiinan Pallosta tiesi sarjapaikan varmistumista. Samalla Plaani nousi alemman loppusarjan piikkipaikalle. Vierasjoukkue Ri-Pa saapui Heinolaan varsin kapealla kokoonpanolla. Vaihtopenkkiä pitivät lämpimänä vain joukkueen pelaajavalmentaja Marko Skippari ja Jere Uusitalo. Plaani hallitsi ottelua pitäen ristiinalaisten maalivahdin työllistettynä. Maalin makuun päästiin kuitenkin vasta toisella puoliajalla. 63 minuuttia oli pelattu,…

Alempi loppusarja vauhtiin – Ri-Pa Plaanin vieraana

Itäisen alueen alempi loppusarja käynnistyi tällä viikolla. Plaani pelaa ensimmäisen ottelunsa kotikentällä perjantaina, kun vastaan saapuu sarjapaikastaan kiivaasti taisteleva Ri-Pa. Union Plaani lähti alempaan loppusarjaan piikkipaikalta alkusarjan pisteiden jäätyä voimaan. Muut joukkueet ovat ensimmäiset pelinsä jo pelanneet ja HaPK pyyhkäisi Plaanin ohi pisteellä voittamalla juuri Plaanin vastustajaksi saapuvan Ri-Pan maalein 2-1.Toisessa ottelussa LiRy ja KyPa…

Niko Nakari jätti Plaanin alempaan jatkosarjaan

Union Plaani ei pystynyt pysäyttämään hurjavireistä KJP Susia Kouvolassa. Susien terävin syömähammas oli huikeat viisi maalia pyssyttänyt Niko Nakari. Lopputulos Sudet-Plaani 6-0 (2-0). Plaani ei pystynyt torstaina horjuttamaan kotipesässään Kouvolassa pelanneita Susia. Paikalla olleiden yli 200 katsojan riemuksi Sudet upotti pallon kuudesti Plaanin verkkoon. Oskari Nurminen vei kotijoukkueen johtoon, kun peliä oli pelattua hieman vajaat…

Plaanilla ratkaisupeli Kouvolassa – Voitolla ylempään loppusarjaan

Ratkaisun hetket itäisen alueen Kolmosessa ovat käsillä. Union Plaanilla on mahdollisuus napata ylemmän loppusarjan paikka vierasvoitolla Kouvolassa, mutta se edellyttäisi todellista venymistä, sillä vastassa on sarjakakkonen KJP Sudet. Panoksia ei itäisen alueen Kolmosen lohko B:ssä puutu. Muut joukkueet ovat jo omat ottelunsa pelanneet. Jäljellä on enää Susien ja Plaanin välinen mittelö Kouvolassa. Sudet tulee kakkospaikan…