Union Plaani haki pelituntumaa Mäntsälästä, jossa kohdattiin paikallinen MU. Plaanilla oli avausjaksolla käynnistymisvaikeuksia, joka koitui heinolalaismiehistön kohtaloksi. MU korjasi potin 4-2 (2-0) tuloksella.

Union Plaanin bussi lähti perjantaina vierasmatkalle Mäntsälä ja voitto mielessä. Tällä kertaa ei kylläkään lähdetty voitolla yöhön. Plaani heräsi taistelemaan vasta puoliaikatauon siestan jälkeen. Joukkueenjohtaja Antti Heikkinen harmitteli heikkoa avauspuoliskoa.

  • Eka puoliaika nukuttiin ruususen unta ja annettiin kaverin tehdä mitä tahtoi. Paljon on töitä vielä edessä, mutta toinen puoliaika oli meiltä osittain hyvääkin pelaamista.

MU tylytti vieraitaan menemällä johtoon jo ottelun toisella peliminuutilla. Maalia tosin edelsi räikeän selkeä paitsio. MU osui avausjaksolla toistamiseen, joten tauolle mentiin 2-0 mäntsäläläisjohdossa. Toisen puoliajan alussa Plaanille tarjoutui oivallinen tilaisuus maalitilin avaamiseen läpiajosta, mutta tuomarilla ei riittänyt kanttia ajaa pihalle takaapäin jalat alta taklannutta Mäntsälän miestä.

MU ehti tehdä kolmannen maalinsa ennen kuin Tuomas Jäntti sai Plaanin maalihanat auki 67 minuutilla. Ilakointi jäi lyhyeen, sillä MU kuittasi takaiskun jo parin minuutin kuluttua. Mäntsäläläiset saivat vielä kerran toimitettua pallon maaliin, mutta tällä kertaa pallo löytyi omasta verkossa. Mäntsälän kapina päättyi lopulta 4-2 kotivoittoon.

Keskiviikkona Plaanilla on edessä eittämättä harjoituskauden tähän mennessä kovin vastus Hyvinkäällä, jossa vastaan asettuu paikallinen HyPS. Villa Parkin kolmannen sukupolven lämmitettävällä keinonurmikentällä pelattava ottelu käynnistyy klo 19:30. Faneille Hyvinkään reissu onnistuu helposti, sillä vaimot, tyttöystävät ja isoäidit voi tuupata ottelun ajaksi läheiseen muutama vuosi sitten avattuun julmetun megalomaaniseen Willan kauppakeskukseen.

 

Categories: Yleinen