Loukkaantumisten ja pelikieltojen koettelema Union Plaani joutui taipumaan vieraskentällä Simpeleen Urheilijoille. Kotijoukkue SiU onnistui taistelemaan itselleen tärkeät täydet sarjapisteet maalein 2-1 (2-0). Ottelussa teki debyyttinsä kaksi Plaanin pelaajaa.
Kasaan parsittu Plaanin sekalainen seurakunta kävi sunnuntaiajelulla Simpeleellä. Rankkasateen murjoma kenttä vastasi olosuhteiltaan lähinnä suofutisareenaa, eikä pelissä sitä myöten juuri hienouksia nähty. Plaanin avaukseen oli nostettu viisi pelaajaa B-poikien joukkueesta.
Jotain Plaanin karusta pelaajatilanteesta kertoo joukkueenjohtaja Antti Heikkisen löytyminen vaihtopenkiltä. Seurasulttaani laskettiin irti 85 peliminuutilla. Muutaman minuutin aikana Heikkinen ehti saada nimensä tilastoihin keltaisen kortin muodossa. Heikkiselle ottelu oli ensimmäinen 4-divisioonassa. Debyyttinsä Nelosessa teki myös B-nuorista nostettu Jesse Virtanen.
Ensimmäinen puoliaika oli täyttä kuraa muutoinkin kun kenttäolosuhteiden puolesta ja SiU rankaisi kahdesti ensimmäisen puoliajan viime minuuteilla Samu Haakanan ja Jussi-Pekka Valkeapään toimesta. Plaanin maalisylkijä Tuomas Jäntti sen sijaan hukkasi aiemmin oman läpiajopaikkansa pelin ollessa vielä tasatilanteessa.
Toiselle puoliajalle Plaani sai järjestettyä rivinsä rotiin ja toinen puolisko kääntyi kaukaisille heinolalaisvieraille. 2-1 kavennusmaali oli Jäntin käsialaa. Paikkoja tasoitukseen siunaantui etenkin Jäntin kohdalle, mutta Ahti ei suonut tänään enempää antejaan.
Simpele oli sunnuntaina kahdesta kehnosta joukkueesta niukasti parempi. SiU pääsi otteluun liki täysissä voimissaan, mutta joutui silti koville varamiehistä Plaania vastaan. Putoamistaistelua käyvälle simpeleläisjoukkueelle kolme pistettä tuli tarpeeseen. Voitolla SiU nousi sarjassa seitsemänneksi. Plaanin sijoitus sen sijaan laski pykälällä neljänneksi KoPan porhallettua ohi kahdella pisteellä.
Plaanilla on seuraavaksi edessään iso savotta, kun väkivahva sarjan kärkipaikkaa hamuava Mikkelin FC-84 saapuu vierailulle Heinolaan keskiviikkona 17.08.2016.