Union Plaanin taival juhlavuottaan viettävässä Suomen Cupissa jatkuu lauantaina. Vieraaksi Vierumäelle toisen kierroksen otteluun saapuu aina haastava ja sytyttävä Kultsu FC Joutsenosta. Ottelua voi jännittää Vierumäen lisäksi maksullisen Ruutu-palvelun äärellä ympäri Suomen. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.
Union Plaanin talvikausi on sujunut tuloksellisesti hyvin ja Plaani on pelannut talven ilman tappioita. Viime viikonloppuna Plaani vieraili Järvenpäässä ja kohtasi Järvenpään Palloseuran kakkosjoukkueen JäPS/47:n. JäPS siirtyi ottelussa heti toisella minuutilla johtoon. Plaani tuli tasoihin Nicola Kuokkasen osuttua vaparikuvion jälkeen. JäPS osui myös heti toisen jakson alkuun, mutta Kuokkanen toi Plaanin jälleen tasoihin ja samoihin 2–2-lukemiin ottelu myös päättyi. Pelillisesti esitys ei ollut talven parhaimpia, mutta Plaani onnistui silti nousemaan kahdesti tappioasemasta.
Suomen Cupin toiselle kierrokselle Plaani pääsi, kun se kaatoi LAUTP:n kakkosjoukkueen Lappeenrannassa. Santeri Harjula iski avausosuman, mutta LAUTP tasoitti ottelun ainoasta hyökkäyksestään. Vain kauniita osumia iskevän Janne Hahlin yläkulmapommi vei jakson puolivälissä Plaanin jälleen johtoon ja sen jälkeen heinolalaisilla oli kaasu pohjassa. Marko Kaukonen, Tymek Kuzniarek ja Jari Mulari iskivät taululle 5–1-lukemat. Ottelun toinen jakso oli Plaanin hallitsemaa pelailua, joten jatkopaikka irtosi samoin numeroin.
Plaani lähtee hakemaan lauantaina jatkopaikkaa. Päävalmentaja Olli Tynkkynen muistuttaa, että Cup-otteluissa kaikki on mahdollista, vaikka joukkue on valmistautunut otteluun hyvin. Hän iloitsee siitä, että joukkue pääsee vihdoin kotiyleisön eteen.
– Edellinen harjoitusottelumme oli vaikea ja odotan, että parannamme siitä. Talvikaudella olemme kuitenkin pelanneet hyvin ja on aika testata joukkueen kyky pelata tosipelejä. Kaikkien osa-alueiden on toimittava lauantaina, jotta jatkamme seuraavalle kierrokselle. Haluan joukkueen sisuuntuvan siitä, että pääsemme kotiyleisön eteen. Cup on aina cup, joten myös pienet asiat voivat ratkaista ja siksi kotiyleisön tuki on tärkeää, Tynkkynen kertoo jännittyneenä.
Vierailija Kultsu FC pelaa Plaanin kanssa samassa Kolmosen lohkossa ja on ollut vuosien varrella tuttu vieras Heinolassa. Kultsu eteni Cupissa toiselle kierrokselle kaatamalla Korian Klubin puhtaasti 7–0. Kultsu onnistui ottelussa laajalla rintamalla. Boris Belimov osui kahdesti. Yhdellä osumalla itsensä pöytäkirjaan kirjauttivat Antti Nurmi, Akseli Kinnunen, kokenut Olli Hätönen, Eetu Karvinen ja Samuli Pakkanen.
Viime kaudella Kultsu eteni Regions’ Cupissa finaaliin, mutta voittoon asti joutsenolaisten taistelu ei riittänyt. Kultsu on kuitenkin juhlinut Suomen Cupin Pikkufinaalin mestaruutta vuonna 2006. Samana vuonna joutsenolaiset etenivät komeasti seitsemännelle kierrokselle.
Kultsu juuri tiputti Union Plaanin samassa vaiheessa viime kaudella. Tuolloin ottelu oli Kultsun kotiottelu ja se lähti Plaanilta hyvin käyntiin, sillä Tymek Kuzniarek vei heinolalaiset johtoon. Ensimmäisen jakson puolivälissä Erkka Partanen osui kahdesti ja Kultsu sai enemmän otetta. Joona Lindgren ja joukkueen kapteeni Mikko Tielinen lisäsivät kotijoukkueen johtoa. Eetu Vahekoski kavensi, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi. Sarjassa Plaani puolestaan voitti Kultsun kahdesti, joten Plaanilla on nyt hyvä putki hakea lopullinen revanssi viime kaudesta.
Historian saatossa Kultsu on ollut Plaanille erittäin hankala vastus. Virallisia otteluita on kertynyt 12 ja viime kauden kahden voiton lisäksi Plaani on voittanut vain kertaalleen. Ainoa tasapeli on kaudelta 2018, jolloin joukkueet pelasivat sopuisan 4–4-tasapelin. Kummallakin on vielä muutama pelaaja tuosta ottelusta tämän kauden ringissä, Plaanilla Aleksi Huttunen ja kaksi maalia ottelussa iskenyt Adedayo Deji. Myös maaliero on vielä isosti Kultsulle, sillä Plaani on iskenyt 27 osumaa ja Kultsu 37. Tuota eroa voi kaventaa jo heti huomenna.
Kuka nousee lauantaina sankariksi?
Union Plaani – Kultsu FC 29.3.2024 kello 18.30 Vierumäellä!
Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl