Juhlavuottaan viettävä koko Suomen jalkapallokilpailu Suomen Cup jatkuu jälleen keskiviikkona. Hyvin kautensa aloittanut Union Plaani pääsee haastamaan kotinurmellaan viime kaudella Ykkösestä pudonnutta FC Vaajakoskea cupin neljännellä kierroksella. Cupissa henki on selvä, voitolla jatkoon ja tappiolla ulos. Jokainen tilanne voi ratkaista pelin ja yhdessä ottelussa Daavid voi kaataa yhteishengellä ja oveluudella Goljatin. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.
Union Plaani on aloittanut sarjakautensa kahdella tärkeällä vierasvoitolla. Kauden avauksessa Inkeroisten Purha kaatui lukemin 3–2 ja vappuhulinat käynnistyivät 1–0-vierasvoitolla Mikkelin Palloilijoiden kakkosjoukkueesta. Antti Solonen iski molempien otteluiden voittomaalit. Hänen lisäkseen Purhan vieraana osuivat Marinho ja Tymek Kuzniarek.
Suomen Cupissa Plaani on edennyt neljännelle kierrokselle kaatamalla ensin LAUTP:n kakkosjoukkueen lukemin 5–1. Toisella kierroksella Vierumäellä Kultsu FC:tä vastaan nähtiin trilleri, jonka ainokaisen iski lisäajalla Onni Vesterinen. Kolmannella kierroksella Plaani matkasi Keuruun Pallon vieraaksi ja nappasi Nicola Kuokkasen ja Marko Kaukosen vaparimaaleilla 2–1-voiton. Voitto maksoi Plaanille kuitenkin paljon, sillä Kuokkanen loukkaantui ja joutuu olemaan pitkään sivussa.
Plaani on jo rikkonut seuraennätyksen pisimmästä Cup-taipaleesta, mutta nälkä on kasvanut syödessä. Nyt heinolalaiset pääsevät mittaamaan tasoaan Kakkosen huippujoukkuetta vastaan. Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen odottaa innoissaan kotinurmelle ja kotiyleisön eteen pääsemistä. Cup-romantikkona hän tiedostaa, että yksittäisessä Cup-ottelussa kaikki on mahdollista ja siksi Tynkkynen miehistöineen haluaa pelata rohkeasti.
– Kausi on startannut viidellä voitolla ja se antaa uskoa, että pelaajat ovat henkisesti hyvässä tilassa ja toiminta talvikaudella on valmistanut joukkueen taistelemaan kilpailullisissa peleissä. Olemme luoneet perustan kovalla työnteolla, joka mahdollistaa uusien haasteiden kohtaamisen. Cup on kilpailu, jossa kaikki on mahdollista. Suosikin harteilla lepää tulos, haastaja pelaa unelmasta. Meidän ei tarvitse miettiä paineita ja voimme keskittyä siihen, mitä osaamme. Näissä peleissä ei aina ratkaise se, kumpi on parempi 90 minuuttia, vaan kumpi tunnistaa hetkensä. Yksittäinen onnistuminen, oivaltava syöttö tai peloton ratkaisu voi muuttaa kaiken. Olemme altavastaaja, mutta emme halua sivuroolia. Emme lähde selviytymään tai pelaamaan turvallisesti, vaan haluamme olla rohkeita ja voittaa, koska tiedämme, että jalkapallossa on aina tilaa yllätyksille. Ensimmäinen peli kotinurmellamme on meille iso hetki. Pelaajat ovat odottaneet tätä ja kenttä tuntuu aina hieman pienemmältä, kun yleisö on mukana. Haluamme tarjota kotiyleisölle kaunista jalkapalloa, tuoda persooniamme esille ja näyttää yhteisönsä eteen työtä tekevän Plaanin, Tynkkynen naulaa.
Vierailija FC Vaajakoski on kokenut paljon muutoksia miehistössään putoamisen myötä. Joukkue menetti muun muassa viiden maalin Lennart Voikarin ja säännöllisesti pelanneet Hugo Halosen, Benjamin Montosen, Miska Verkon, Benjamin Simsekin ja Niilo Pirttisen. Lisäksi joukkueen valmennus vaihtui ja nyt vastuuta kantaa portugalilainen Hugo Henriques. Talven aikana Vaajakoskelle on tullut tukku uusia pelaajia, joilla on paikattu edelliskauden lähtijöitä. Heistä isoon rooliin ovat nousseet etenkin Julian Berardinelli, puolustaja Angelos Margaritidis, hyökkääjä Shoma Yahagi ja FC Hakasta lainalla oleva ikäluokkansa maajoukkuemaalivahti Kasperi Silen. FCV sai pidettyä avainpelaajistaan Genc Kovaqin ja Juuso Sarkkisen.
Joukkueen talvi meni tulosten valossa vaihtelevasti. Joukkue kykeni kaatamaan alemman sarjatason vastustajia, mutta talvikaudella ei kovia päänahkoja irronnut. Kakkonen on puolestaan käynnistynyt Vaajakoskella odotuksiin nähden alakanttiin ja joukkue on kyennyt nappaamaan kolmesta pelaamastaan ottelusta vasta pisteen. Ainoa piste tuli 3–3-tasapelillä Myllykosken Pallon vieraana. Yahagi osui kahdesti ja Matti Liimatainen kertaalleen. FC Honka ja Vantaan Jalkapalloseura puolestaan murskasivat runsasmaalisesti FC Vaajakosken.
Suomen Cupissa Vaajakoski aloitti taipaleensa edellisellä kierroksella. Vaajakoskelaiset matkasivat PEPOn vieraaksi ja etenivät maali-iloittelun jälkeen jatkoon lukemin 4–2. Yahagi osui jälleen kahdesti, mutta tällä kertaa myös Liimatainen viimeisteli kaksi osumaa. Vaajakoskella ymmärretään hyvin Suomen Cupin taika, sillä 2006 joukkue kykeni tiputtamaan liigassa pelanneen FF Jaron ja laittamaan toisen liigaseuran, IFK Mariehamnin ajoittain ahtaalle.
Suomen Cup on sankaritarinoita varten, joten kuka nousee Heinolan Urheilupuiston sankariksi?
Union Plaani – FC Vaajakoski 7.5.2025 kello 19.00 Heinolan Urheilupuistossa!
Otteluun on vapaa pääsy. Paikalla tuttuun tapaan myös makkaramyynti.
Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl