Monipuolinen ja lupaava puolustaja Teemu Kettunen siirtyy Lahden Reippaasta loppukaudeksi lainalle Union Plaaniin. Kettunen on 19-vuotias peluri, joka on pelannut urallaan sekä puolustuslinjassa että hyökkäyksessä. Nuorukaisella on vyöllään yksi virallinen ottelu FC Lahdessa, kaksi poikamaaottelua ja B-nuorten SM-pronssi.

Lahtelaisen jalkapallomyllyn läpikäynyt Teemu Kettunen siirtyy Union Plaaniin mielellään. Kettunen pääsee jälleen tuttuun valmennukseen, sillä Olli Tynkkynen on valmentanut nuorukaista ennenkin. Myös pelaajistosta löytyy puolustajalle vanhoja tuttuja.

– Tulen Plaaniin hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä. Tynkkysen kanssa ensikeskusteluista on tullut hyvä kuva ja on kiva päästä rakentamaan loppukautta jo entuudestaan tutun valmentajan kanssa. Odotan loppukaudesta saavani paljon minuutteja. Kentälle tuon kovuutta ja nopeutta. Olen pelannut ennenkin Santeri Harjulan kanssa, jonka tunnen parhaiten joukkueesta, mutta muitakin tuttuja löytyy, kuten esimerkiksi vanhoja Reippaan pelaajia, Kettunen kertoo.

Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen on mielissään siirrosta. Tynkkynen pitää Kettusta älykkäänä ja työteliäänä pelaajana, jonka motivaatio on kunnossa. Päävalmentajan mukaan Kettunen tuo ison lisän ja vaihtoehtoja Plaanin pelaamiseen.

– On hienoa, että saimme Kettusen Plaaniin. Olen seurannut häntä monta vuotta ja hänellä on ollut aina korkea työmoraali kentällä. Kettusen myötä saamme lisää kilpailua joukkueeseen ja pystymme paremmin paikkaamaan loukkaantumisia ja tulevasta otteluruuhkasta aiheutuvaa väsymystä. Haluan myös, että Kettunen kykenee ottamaan seuraavan askeleen urallaan. Uskon, että hän valloittaa nopeasti heinolalaisyleisön sydämet, Tynkkynen kertoo.

Kettunen on Union Plaanin käytettävissä jo lauantaina, kun Plaani matkaa Kotkan Karhulaan Peli-Karhujen vieraaksi.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl

Categories: Miehet