Lauantaina vietetään kolmatta kertaa kansallista jalkapallopäivää ja mikä olisikaan parempaa herkkua, kuin viettää sitä Kaakon Kolmosen parissa. Union Plaani matkaa Kotkan Karhulaan, jossa heinolalaisia isännöi aina haastava Peli-Karhut, joka juhlii ottelussa 80-vuotista toimintaansa. Plaani on sarjassa kierroksen ollessa kesken kolmantena, kotijoukkue löytyy puolestaan sarjataulukosta sijalta seitsemän, mutta lisäpisteillä molemmat kipuavat ylemmäs. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Union Plaanin pitkä voittoputki Kolmosessa tuli päätökseen edellisellä kierroksella, kun Plaani kohtasi kotonaan härkäviikon päätteeksi kärkikamppailussa Mikkelin Pallo-Kissat. Vierailija MiPK siirtyi ottelussa jo 3–0-johtoon, mutta Plaanin selkäranka ei väsyneistä jaloista huolimatta katkennut. Kotijoukkueen kiri alkoi aivan lopussa ja Antti Solonen ja Tymek Kuzniarek toivat Plaanin taistelemaan vielä pisteistä. Aika kuitenkin loppui heinolalaisilta kesken ja pisteet matkasivat Mikkeliin lukemin 3–2.

Plaani pääsee lauantain otteluun vihdoin levänneenä ja valmistautuneena. Rankka pelitahti jätti kuitenkin jälkensä ja pienet loukkaantumiset ovat nyt Plaanin kiusana. Toisaalta Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen sai miehistöönsä uuden tulokkaan, kun poikamaajoukkueissakin esiintynyt Teemu Kettunen saapui lainalle Kakkosen Lahden Reippaasta täydentämään heinolalaisten tiivistä puolustusta. Pienistä kokoonpanohuolista huolimatta Tynkkynen haluaa palauttaa joukkueen voittokantaan ehjällä ysikymppisellä.

– Menestyminen Suomen Cupissa toi meille otteluruuhkan ja pelasimme kahdeksaan päivään kolme ottelua. Onneksemme meillä on laaja rinki, jossa jokainen pelaaja on tärkeä. Pystyimme otteluruuhkassa kierrättämään, mutta emme täysin selvinneet ilman loukkaantumisia. Edellisessä ottelussamme tuo rasitus hieman näkyi, mutta tiedän, että pystymme viimeisellä kolmanneksella parempaan myös väsyneenä. Nyt olemme saaneet harjoitella normaalissa rytmissä ja pelaajat ovat saaneet myös lepoa. Haluan nähdä, että olemme aktiivisia ja rohkeita. Vastustaja on hyvä, joten meidän on oltava parempia ja kontrolloitava peliä. Jalkapallo yhdisttä kansoja ja kulttuureita ympäri maailmaa ja kaikki erilaiset ihmiset mahtuvat jalkapallokentille ympäri Suomen. Siksi on hienoa päästä pelaamaan Jalkapallopäivänä ja omalta osaltamme haluamme tarjota elämyksiä tai sen viimeisen kipinän, joka innostaa lajin pariin, Tynkkynen runoilee.

Kotijoukkue, 80-vuotias Peli-Karhut on kuulunut Kolmosen kärkikastiin vuosia ja seura on ajoittain piipahtanut myös Kakkosessa. Kymijoen alajuoksulla asetelmat menivät kuitenkin uusiksi, sillä Veikkausliigajoukkue KTP haki farmijoukkueen PeKan sijasta Haminasta ja PeKa joutuu tulemaan toimeen omillaan. PeKan alkukautta onkin vaivannut hienoinen epätasaisuus, sillä hyvänä päivänä joukkue kykenee voittamaan kenet tahansa, mutta huonona päivänä se on isoissa vaikeuksissa ennakkoon heikompia joukkueita vastaan.

Edellisellä kierroksella PeKa kohtasi Lappeenrannassa sarjajumbo FC LaPan. LaPa iski heti ensiminuuteilla ja laittoi PeKan takaa-ajoasemaan. Ensimmäisen jakson puolivälissä Onni Hannula iski tasoituksen. Ottelu jatkui tasatilanteessa aina viimeiselle vartille asti, kunnes Niko Pelmola onnistui siirtämään PeKan johtoon. Pelmolan osuma riitti voittoon ja karhulalais-kotkalaisnippu nappasi kauden kolmannen voittonsa.

PeKa puolustaa tiiviisti ja joukkue onkin päästänyt erittäin vähän maaleja tällä kaudella. PeKan ongelmana onkin ollut maalinteko ja keskikentän Juho Raivela on iskenyt liki puolet joukkueen osumista. Hän on osunut hieman ryppäittäin ja viimeistellyt kuusi osumaa. Raivelalla on kuitenkin erittäin hyvä potkutekniikka, joten Plaani saa olla tarkkana erikoistilanteissa.

PeKa on ollut Plaanille viime vuosina vaikea vastus. Viime kaudella Plaani hävisi molemmat ottelut ja toissa kaudella molemmissa otteluissa pisteet tasattiin. Edellisen kerran Plaani on kyennyt kaatamaan PeKan edustusjoukkueen toukokuussa 2018 ja kertaalleen sen jälkeen PeKan kakkosjoukkue kaatui Mikko Hallan maalilla. Lauantaina olisi jo tilausta uudelle heinolalaissankarille.

PeKa – Union Plaani 14.6.2025 kello 14.00 Karhulan keskuskentällä!

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl