Union Plaani palasi komeasti voittokantaan Kaakon Kolmosessa. Plaani oli Peli-Karhujen 80-vuotisjuhlaottelussa tyly vieras ja vei pisteet mukanaan Heinolaan Antti Solosen osumalla 1–0-lukemin. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Ottelun ensimmäinen jakso sujui Union Plaanin kontrollissa. Kotijoukkue Peli-Karhut puolusti tiiviisti ja blokkasi vetoja uhrautuvasti, eikä ensimmäisellä jaksolla juuri maalipaikkoja nähty. Heinolalaiset saivat aiheutettua pientä hässäkkää kotijoukkueen maalille, mutta liki kymmenestä kulmapotkusta huolimatta Plaani ei saanut rikottua kuparista.

Jakson paras maalipaikka tuli silti kotijoukkueelle. PeKa sai vapaapotkun rangaistusalueen rajalta. Juho Raivela ampui, mutta Riku Tirronen venytti Plaanin maalilla ja torjui pallon. Plaanin puolustus siivosi myös mallikkaasti irtopallon väljemmille vesille. Tirronen nappasi hyppysiinsä viime hetkellä keskityksen, joka oli ottanut matkalla pienen kimmokkeen. Tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Plaani aloitti toisen jakson vahvasti ja sai heti alussa sahattua PeKan puolustusmuotoa rikki pariin otteeseen, joista jälkimmäinen tilanne toi avausmaalin. Muutaman minuutin pelin jälkeen heinolalaiset siirtyivät ansaittuun johtoon. Joona Ojala riisti pallon ja pelasi sen nopeasti laitaan Santeri Harjulalle. Pikakiitäjä rullasi tyhjät pois ja pelasi tarkan keskityksen maalille. Paikalla oli Antti Solonen, joka upotti laukauksensa alakulmaan.

Ottelu jatkui Plaanin hallinnassa ja vierailija kykeni myös luomaan maalipaikkoja. Victor Emmanuel, eli Afila oli lähellä onnistua, mutta PeKan kassari Mico Vanhala torjui. Myös Tymek Kuzniarek oli karata läpiajoon, mutta PeKan puolustus ehti väliin viime hetkellä. Toisessa päässä Tirronen pääsi helpolla, eikä torjuntatöitä juurikaan ollut.

Toisen jakson puolivälin jälkeen PeKalla oli lyhyt hyvä vaihe, jolloin kotijoukkue sai pallonriistoja ja Plaani joutui rikkomaan. Erikoistilanteet päätyivät kuitenkin Tirrosen näppeihin tai yli rajojen. Loppua kohden lämmin sää ja Plaanin hallinta väsytti PeKan ja kotijoukkueen kiri jäi pehmoiseksi. Plaani pelasi fiksusti pallon kanssa myös viimeisen kymmenminuuttisen, eikä antanut PeKalle mahdollisuuksia nopeisiin vastaiskuihin. Kun lisäosumia ei Karhulassa nähty, matkasivat pisteet Heinolaan lukemin 1–0.

Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli ottelun jälkeen tyytyväinen voittoon ja kypsään esitykseen. Tynkkysen mukaan joukkue ratkaisi ongelmat, jotka vastustaja pystyi aiheuttamaan. Hän kuitenkin harmitteli, että Plaani ei kyennyt hyödyntämään erikoistilanteita.

– Oli ihan kypsä esitys. Ensimmäinen hellepeli ja heikohko viime peli olisi voinut helposti näkyä tekemisessä, mutta olimme läpi ottelun tarpeeksi hyviä ja saimme ansaitut pisteet. Ottelun alku oli tasainen ja kotijoukkue pystyi luomaan ajoittain ongelmia, jotka joukkueemme hienosti ratkaisi. Puoliajan edetessä saimme paremmin kontrollia ja pallo pyöri kotijoukkueen päädyssä, mutta emme saaneet käytettyä erikoistilanteita tarpeeksi hyvin hyödyksi. Luotimme kuitenkin omaan tekemiseemme ja kelistä huolimatta pysyimme aktiivisena ja vaarallisena läpi ottelun. Toisella puoliajalla näkyi selvästi, että pallokontrollin johdosta olimme vähemmän väsyneitä, joka toi meille riittävät paikat voittoon, Tynkkynen summasi ottelun.

Union Plaani on sarjassa toisena tasapisteissä sarjakärki Mikkelin Pallo-Kissojen kanssa kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen. Plaanin kausi jatkuu keskiviikkona 18.6. kotiottelulla. Vieraaksi Heinolan urheilupuistoon saapuu Kouvolan Jalkapallo. Otteluun on tuttuun tapaan vapaa pääsy.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl