Union Plaani ja Elias Halm ovat sopineet yhteistyön jatkumisesta, ja Halm jatkaa seuran junioripäällikkönä vakituisessa työsuhteessa.
Halm on toiminut tehtävässään sitoutuneesti ja ammattitaitoisesti, vastaten muun muassa junioritoiminnan kehittämisestä, valmentajien tukemisesta ja pelaajapolun vahvistamisesta. Hänen johdollaan junioritoiminta on kasvanut ja kehittynyt suunnitelmallisesti.
– Union Plaani on minulle tärkeä yhteisö, ja junioritoiminnan kehittäminen on sydämen asia. On hienoa päästä jatkamaan työtä pitkäjänteisesti tuttujen ihmisten kanssa ja rakentamaan laadukasta toimintaa tulevaisuutta varten, Halm sanoo.
Seuran puheenjohtaja Antti Heikkinen iloitsee yhteistyön jatkumisesta.
– Elias on tehnyt erinomaista työtä ja tuonut toimintaan määrätietoisuutta, innostusta ja uusia ideoita. Hän on tärkeä osa meidän yhteisöämme ja junioritoiminnan jatkuvuutta. Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme jatkaa yhdessä, Heikkinen kommentoi.
Vakituinen työsuhde tuo toimintaan jatkuvuutta ja mahdollistaa entistä suunnitelmallisemman kehittämisen tuleville vuosille.
Seuran päätoimiset työntekijät viettävät vuosilomaa seuraavasti:
Sami Karvonen 20.6-20.7.2025 ja Elias Halm 7.7-20.7.2025