Kellot on siirretty kesäaikaan ja Union Plaanin kenraaliharjoitus on käsillä. Plaani kohtaa viimeisessä harjoitusottelussaan ennen kauden alkua kiirastorstaina Hämeenlinnan Jalkapalloseuran Heinolan Urheilupuiston tekonurmella. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 18.00 ja siihen on vapaa pääsy. Tervetuloa. Otteluennakon ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Union Plaanin paluu Heinolaan ei sujunut suunnitellusti viime lauantaina. Kolmosessa pelaava Kouvolan Jalkapallo iski kovalla prässillä Plaanin pelinrakenteluun, loi paikkoja ja viimeisteli tehokkaasti ja vierailija meni ottelussa jo 4–1-johtoon. Plaani onnistui kaventamaan kahdesti toisen jakson lopussa, mutta voitto matkasi kuitenkin Kouvolaan lukemin 4–3. Heinolalaisten maaleista vastasivat Noa Ahlfors, Nicola Kuokkanen ja Antti Solonen.

Plaani pelaa toisen harjoitusottelunsa lyhyen ajan sisään ja edellisestä jäi paljon parannettavaa. Tiivis ohjelma antaa kuitenkin mahdollisuuden rakentaa pelaajien välistä yhteyttä ja kemiaa. Päävalmentaja Olli Tynkkynen haluaa nähdä kentällä terävän ja tehokkaan Plaanin, sillä heinolalaisia on talvella vaivannut pieni tehottomuus.

– On hyvä, että pääsemme pelaamaan toisen harjoituspelin lyhyen ajan sisään ja jatkamaan pelimme kehitystä. Pelasimme talvella kertaalleen illan vastustajaa vastaan ja tiedämme heidän vaarallisuutensa. Meidän tulee olla puolustussuuntaan teräviä ja käyttämään omat paikkamme hyödyksi, Tynkkynen kertoo.

Vierailija Hämeenlinnan Jalkapalloseura lähtee kauteen ja lohkoonsa jälleen yhtenä suurena ennakkosuosikkina. Plaani ja HJS kohtasivat toisensa Hämeenlinnassa helmikuussa ja Plaani nappasi harjoitusottelun viime hetkillä 3–2-voiton. Voittomaalin iski Lirinis Haziri ja kahdesta muusta maalista vastasivat Janne Hahl ja Noa Ahlfors. HJS:n osumat merkittiin Miiko Mäyräselle ja Eetu Kajannolle.

HJS on pelannut maaliskuussa harjoitusotteluita tiheästi. Hämeenlinnalaiset kohtasivat kuun alussa Tampereen Pallo-Veikot ja Lahden Reippaan. Molemmat ottelut päättyivät HJS:n niukkaan tappioon, mutta hämeenlinnalaiset paukuttivat kahteen otteluun viisi maalia. Eetu Kajanto ja Jami Kyöstilä osuivat TPV:n verkkoon ja Reipasta vastaan maalasi Kajannon lisäksi kahdesti osunut Elias Riihelä.

Maaliskuun jälkipuolisko sujui HJS:lta tuloksellisesti paremmin. HJS kaatoi FC Jazzin 4–1 ja Plaanin lohkossa pelaavan PEPOn puhtaasti 5–0. Etenkin talvella Lahdesta Hämeenlinnaan siirtynyt Elias Riihelä oli peleissä oivassa vireessä viimeistellen molemmissa otteluissa kaksi maalia ja alustaen paikkoja joukkuekavereilleen.

HJS on saanut hiljalleen puolustuspelinsä kuosiin ja hyökkäys on toiminut koko talven kuin rasvattu. HJS onnistui Plaania vastaan luomaan erittäin hyviä maalipaikkoja nopeiden tilanteenvaihtojen kautta ja keskikentällä tasapainottavassa roolissa pelaava entinen Veikkausliiga-tähti Jami Kyöstilä avaa peliä tarkasti. Täksi kaudeksi Hämeenlinnaan siirtynyt Roope Niskanen on laitapuolustajana erittäin juoksuvoimainen ja vaikeasti ohitettava. Toisaalta hän nousee herkästi tukemaan hyökkäyksiä ja hän voi tilanteesta riippuen pelata myös laitahyökkääjänä. HJS:n omista kasvateista Onni Pellikasta ja hänen kaksoisveljestään Jimi Pellikasta odotetaan paljon, mutta kaksikolla on ikää vasta 16 vuotta, joten vaikka toinen jalka on jo edustusjoukkueessa niin työtä on molemmilla vielä paljon edessä.

HJS pyrkii puolustamaan tiiviisti ja antaa vastustajan pitää palloa muodon ulkopuolella. Toisaalta myös Plaani onnistui rikkomaan hämeenlinnalaisten muotoa ja Plaani jättikin muutaman maukkaan maalipaikan hyödyntämättä edellisessä keskinäisessä kohtaamisessaan. Molemmat joukkueet valmistautuvat Suomen Cupiin ja alkavaan sarjakauteen ja molemmille ottelu on todennäköisesti viimeinen harjoitusottelu. Plaani kohtaa Cupissa vieraskentällä Kymin Palloilijat ja HJS sai vastaansa Ylöjärvi Unitedin.

Kumpi joukkueista näyttää torstaina valmiimmalta, kun mennään pian alkavia tosipelejä kohti?

Union Plaani – HJS 2.4.2026 kello 18.00 Urheilupuiston tekonurmella!

Otteluun on vapaa pääsy, tervetuloa!

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl