Union Plaani avaa sarjakautensa 4.5 Joutsenossa Kultsun vieraana. Kaakkois-Suomen piirin Kolmonen pyörähtää käyntiin kuitenkin jo ennen vappua. Plaanin lohko vaikuttaa etukäteen varsin tasaiselta. Voittajasuokki Virkyn kintereiltä löytyy kolme kovaa haastajaa.

Kaakon Kolmosen avauspotku suoritetaan Kaakon alueen toiseksi komeimmissa puitteissa Kotkan Arto Tolsa Areenalla 26.4 PeKan ja FC Peltirummun korkatessa kauden käyntiin.

Tunnelmallisimmissa paikassa Heinolan urheilupuiston kentällä kauden alkua saadaan odottaa vielä toukokuun puoliväliin. Ensimmäisen vierasottelunsa Plaani pelaa toukokuun alussa Joutsenossa.

Viime kaudella Kaakon Kolmosta dominoi Kouvolan Sudet. Tällä kaudella yhtä selkeää voittajasuosikkia ei 12 joukkueen joukosta näytä löytyvän. Lappeenrannan Virkyn pelaajamateriaali nostaa joukkueen voittajasuosikiksi. Lohkovoitosta ja sen oikeuttamasta sarjanoususta kilpailevat Virkyn takana kiivaimmin kotkalaisjoukkue Peli-Karhut, Savilahden Urheilijat Mikkelistä ja Joutsenon Kultsu.

 

PeKa, Kotka – Askel ylöspäin?

Peli-Karhut Kotkan Karhulasta lukeutuu kiistatta sarjan voittajasuosikkeihin.
Joukkue on pysynyt hyvin kasassa viime kauden jälkeen. Jos valmentaja on oppinut valmentamaan talven aikana ei mestaruus ja sarjanousu ole pelkkää haavetta ja haihattelua.

PeKa sijoittui viime kaudella sarjassa toiseksi jääden ylivoimaisesta sarjavoittaja Susista 11 pistettä.

Vinkit vierasfaneille: Ennen peliä ja/tai sen jälkeen ottelutunnelmaan pääsee virittäytymään Karhulan Sam´s Pubissa.

 

SavU, St. Michel – Avittaako isoveli mitaleille?

Mikkeliläisjoukkue on pitänyt koko talven hiljaiseloa. Farmisopimus MP:n kanssa pitää huolen että joukkue löytyy kärkikahinoista tänäkin vuonna.

Savilahden Urheilijat nappasi viime kaudella pronssisijan.

Vinkit vierasfaneille: Visulahdesta löytyy kesäloman tahti, mutta kannustamiseen parhaat tahdit löytää Pub Jälkipelistä jo ennen peliä.

 

Kultsu, Joutseno – Hyökkäysvoimaa Nigeriasta

“Lappeenrannan Vierumäki” Lappeenrannan ja Imatran puolitienoolla sijaitsevan Joutsenon kulttijoukkue Kultsu lukeutuu sarjan voittajasuosikkeihin. Joukkuetta värittää kolme taitavaa nigerialaishyökkääjää. Sarjan parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Saku Pesonen pitää huolen, että joukkue taistelee loppuun asti sarjan voitosta. Kultsu on solminut yhteistyöseurasopimuksen Kotajärven Pallon kanssa.

Joutsenolaisten viime kauden sijoitus oli viides.

Vinkit vierasfaneille: Kannattaa täyttää matkan nälkiinnyttämä vatsansa Jyrki Sukulan retuseeraamassa Ravintola Luhtikammarissa. Janoiset voivat nauttia ilta-auringosta terassin puolella.

 

STPS, Savonlinna – Liimanäppiä vaille valmis 

Savonlinna on lörtsyjen mekka ja sieltä löytyy myös hyvä ja tasavahva jalkapallojoukkue. STPS koki talvella kovia, kun keskikentän kapellimestari Mavin Viisainen siirtyi kilpailija Virkyyn. Unelma mitaleista jää pelkäksi haaveiluksi mikäli kunnollista maalivahtia ei löydy.

Savonlinnan Työväen Palloseura sijoittui viime kaudella neljänneksi.

Vinkit vierasfaneille: Kiertäkää kiero savolaiskaupunki kaukaa, mutta poiketkaa edes kerran kesässä silloin kun Plaani pelaa. Eikä tuo oopperakaupunki ole ihan läpeensä paha. Laadukkaan jalkapalloviihteen lisäksi Savonlinnan torilla on tarjolla koko Suomen parhain, maukkain ja kattavin lörtsyvalikoima. Janoista kansaa hemmottelee Olutravintola Sillansuu kattavalla olutvalikoimallaan. Bar Aikalisän huhutaan sulkeneen ovensa pysyvästi.

 

Ri-Pa, Ristiina – Oinonen tähdittää hyökkäystä

Jukka Gråsten on rakentanut rauhassa ja pitkäjänteisesti joukkuetta. Nyt talvella jysähti kun MP:stä siirtyi Miikka Oinonen joukkueen hyökkäykseen. Oino voi yksinään pelata RiPan jopa mitaleille. Yhteistyösopimus Mikkelin Pallo-Kissojen kanssa tuo leveyttä.

Ristiinan Pallo sijoittui viime kaudella yhdeksänneksi.

Vinkit vierasfaneille: Tässä kylässä on vain yksi seriffi ja se on Kebab Pizzeria Serif. Maha täynnä kannustamaan niin että Plaanin pistepussikin lihoo.

 

HaPK, Hamina – Fuusiosta huolimatta käyrät näyttävät laskusuuntaiselta

Hiljaiseloa elänyt ympyräkaupungin joukkue. Viime kauden päätteeksi 4-divariin noussut HaPK/2 sulautettiin talvipakkasten aikana edustusjoukkueeseen. Sarjapaikan uusiminen voi olla pelillisesti mahdoton tehtävä.

Haminan Pallo-Kissat sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi.

Vinkit vierasfaneille: Kannattaa ensi töikseen pyörityttää päänsä pyörryksiin keskustaa kiertämällä. Ällisteltävää riittää myös Euroopan korkeimmassa lipputangossa. Nähtävyyksien kiertelyn aikaan saamaan läkähdykseen löytyy helpotusta keskustan Team Gebardi Pubista.

 

FC Peltirumpu, Kouvola – Veljeilyä mylsäläisten kanssa
Kapealla nipulla liikenteeseen lähtevä kouvolalaisjoukkue tulee parantamaan viime kaudesta, mutta mitalit jäävät haaveeksi. Farmisopimus MYPAn kanssa helpottaa kummasti kokoonpanohuolia.

Peltirumpu sijoittui viime kaudella sijalle 10.

Vinkit vierasfaneille: Pelin jälkeen käytävä ehdottomasti Tompalla. Irish Pub Old Tom kuuluu Kouvolaan yhtä pysyvästi kuin mikrofonit Viru-hotellin betonivalussa.

 

Edustus IPS, Imatra – Nuorennusleikkaus takana

Talvella rajusti nuorentunut imatralaisjoukkue. Moni ennustaa IPS:n olevan sarjan heittopussi. Talven harjoituspelit muita itärajan joukkueita vastaan antavat kumminkin lupauksia sarjapaikan säilyttämisestä.

IPS sijoittui viime kaudella seitsemänneksi.

Vinkit vierasfaneille: Mahdollisuus ottaa pelipäivä pitkän kaavan mukaan varaamalla majoitus Imatran Kylpylästä. Matsitunnelmaan pääsee Bar Kengurussa.

 

SiU, Simpele – Sarjapaikan uusiminen toivoton tehtävä?

Kabinetillä sisään ja pelaamalla ulos. Nuori simpeleläisjoukkue otti paikan liian aikaisin vastaan. Vielä 1-2 kautta 4-divaria olisi ollut paikallaan pelaajia kehittämään. Koko joukkue on käytännössä täysin Ari Häkkisen varassa.

Joukkue nousi kabinettisaunan löylyissä sarjaporrasta ylemmäs. Simpeleen Urheilijat sijoittui viime kaudella Kaakon Nelosessa toiseksi.

Vinkit vierasfaneille: Jos ei Nesteen munkkikahvit maistu niin käykää koputtelemassa Marja-Liisa Kirvesniemen ovea ja pyytäkää Marja-Liisaa keittämään kahvit.

 

Virky, Lappeenranta – Kukko kiekuu kovaa ja korkealta

Plaanin ja Virkyn peleistä ei ole tapahtumia puuttunut. Tilastot osoittavat, että Plaani ei ole kertaakaan Virkyä voittanut, kun taas kukkolauma on poistunut ottelusta kolme kertaa voittajana. Lisäksi yksi ottelu päättyi tasapeliin. Voitot voivat jäädä tänäkin vuonna haaveeksi, kun katsoo Virkyn uusien pelaajien listaa. Sarjan voittajasuosikki numero 1.

Virky sijoittui viime kaudella kuudenneksi.

Vinkit vierasfaneille: Nostalgiannälkäisille oikea paikka on juomaravintola Birra. Nälkäänsä jalkapallofani ahmii torilta ostamansa Vedyn tai Atomin. Hyvänä päivänä uppoaa kumpikin. Lopputulos voi tosin olla pöntön räjäyttävä kokemus.

 

KyPa, Kotka – Sarjanousijassa ainesta mitalistiksi

Kolme suoraa sarjavoittoa toivat ahtaajakaupungin pojat 3-divariin. Murskasi alkutalvesta kaikki vastustajansa näytöstyyliin. Sarja-alun kynnyksellä meno on hieman rauhoittunut, mutta tulee taistelemaan Karhulan herruudesta PeKan kanssa tosissaan. Mitalien killuminen kaulalla mahdollista kauden jälkeen.

Sarjanousija Nelosesta. Kymin Palloilijat voitti sarjansa häviten vain yhden ottelun.

Vinkit vierasfaneille: Kotkansaarelta vahvan suosituksen Pub Albert & Pub Eduardille antaa paikallinen teatteritirehtööri ja urheilulähetysten ohjaajaguru, jonka mukaan paikka on jalkapalloystävien toinen koti heti Arto Tolsa Areenan jälkeen.

Minkään sortin siansyöttökaukalosta ei ole kyse, sillä Gastropubista löytyy paikkakunnan parhaat sapuskat. Syy siihen miksi Kotkan pojat ovat ilman siipiä, johtuu siitä että ne löytyvät täältä. Paikka onkin varsinaisen siipiparatiisin maineessa. Kun juomat ja ruoat löytyy saman katon alta, niin pallokenttää pidemmälle ei ole tarvis lähteä.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *