Union Plaani isännöi sarjan kärkipaikasta kamppailevaa MyPaa perjantai-illan kamppailussa Urheilupuistossa. Ottelu alkaa kello 19.00.
Viime kaudesta tuntuvasti vahvistinut MyPa, on aloittanut kautensa odotetun vahvasti. Kuudesta pelatusta ottelusta on kerättynä viisi voittoa ja yksi tasapeli, maalieron ollessa 20 tehtyä ja seitsemän päästettyä maalia.
Täksi kaudeksi MyPaa siirtynyt Jussi-Pekka Rämä on onnistunut maalinteossa jokaisessa pelaamassaan ottelussa. Hyökkääjänä pelaavan Rämän maalisaldo onkin hävytön yhdeksän tehtyä maalia vain kuudessa pelaamassaan ottelussa. Rämän lisäksi MyPaan talvella saapunut keskikenttäpelaaja Jari Hassel on ollut tehokas viisi pelattua ottelua on tuottanut kolme tehtyä maalia. Hyökkäyspään ilotulitusta MyPa onkin tarvinnut sillä, puolustus ei ole ollut niin tiivis kuin sarjanoususta kamppailevan joukkueen puolustuksen olettaisi olevan. Kuudessa ottelussa omasta maaliverkosta on kaivettu pallo seitsemän kertaa, ainoastaan KJP on jäänyt maaleitta tämän kauden sarjaotteluissa MyPaa vastaan.
Union Plaani palasi voittokantaan viime ottelussa Jäntevän vieraana. Ottelu oli heinolalaisten selkeää hallintaa, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Kauden saldo on viiden pelatun ottelun jälkeen kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio. Tällä viikolla harjoituksissa on nähty lähes kaikki pelaajat, joten loukkaantumiset eivät tällä hetkellä riivaa heinolalaisryhmää.
“Joo ei meillä isompia loukkaantumisia nyt ole. Pieniä vammoja toki aina on, mutta nyt on tämän kauden paras lähtötilanne otteluun.” Plaanin päävalmentaja Jesse Rantanen kommentoi joukkueen terveystilannetta.
Viime kaudella joukkueiden välisissä otteluissa nähtiin paljon maaleja, kun molemmat voittivat kotiottelunsa samoin 3-1 lukemin.
Ennen Union Plaanin ja MyPan välistä ottelua on Urheilupuistossa Plaanin järjestämä ilmaistapahtuma kaikille heinolalaisille lapsille. Kello 17-18 Urheilupuiston nurmella on tarjolla tarkkuuspotkua, tutkapotkua ja kaukalofutista. Lisäksi paikalla palvelee Union Plaani – MyPa ottelun isäntä Kusmiku ruokarekkansa kanssa. Tarjolla on siis, mitä maittavinta liikuntaa, purtavaa, juotavaa ja tietysti musiikkia. Tervetuloa liikkumaan!
Nähdään Urheilupuistossa!
Union Plaani – MyPa, perjantai 2.6. klo 19.00.
0 Comments