Union Plaani matkustaa lauantaina kauden päätösotteluun Kotajärven Pallon vieraaksi Lemille. Mestaruustaisto ratkeaa päätöskierroksella.
Union Plaanin mahtava kausi huipentuu päätöskierroksen kamppailuun KoPaa vastaan. Ottelu potkaistaan käyntiin lauantaina kello 15.00. Ennen kauden päätöskamppailua Plaani on jo varmistanut seurahistorian parhaan sijoituksensa (vähintään toinen), mutta myös mestaruus on edelleen mahdollinen.
Mestaruustaistossa ovat enää mukana Haminan Pallo-Kissat ja Union Plaani. Plaanin osalta mestaruuden voittaminen ei ole enää omissa käsissä, joukkueen täytyy voittaa päätöskamppailu ja HaPKin täytyy menettää pisteitä sarjajumbo LaPan vieraana. Plaanin voittaessa on tasapelilläkin HaPK vahvoilla, sillä mestaruus ratkaistaan maalierolla, siinä Plaani on kuusi maalia haminalaisia perässä.
Union Plaani pääsee otteluun mainioista lähtökohdista, jopa niin mainioista, että apuvalmentaja Severi Jaatinen lähetettiin nauttimaan Pyry Soirin otteista Rodokselle. Joukkueen maalitykki Eetu Vahekoski on säilyttänyt maalivireensä ja komeileekin maalipörssin kärjessä ennen päätöskierrosta. Pelaajisto on säilynyt terveenä, eikä suurempia loukkaantumisia ole rasitteena. Lisäksi syksyn haastavaa vieraspeliä helpottamaan on järjestetty yhdessä Heinolan Yrittäjien kanssa ilmainen fanibussi kannattajille reissua varten. Myös Plaanin kundit vaikuttavat olevan lauluvalmiina.
Edelliset ottelut Plaanilla ovat kulkeneet mallikkaasti. Edelliskierroksella kaatui KJP kotikentällä lukemin 1-0. Sitä ennen pisteet haettiin Lappeenrannasta LaPalta lukemin 0-7. Edellisestä viidestä ottelusta Plaanilla on neljä voittoa ja yksi tappio.
Plaania isännöivä KoPa on tällä hetkellä sarjassa kymmentenä. Kauden alussa sijalle kymmenen päätyvän kohtalo on määritelty olevan jatkaminen Kolmosessa tai mahdollisesti tippuminen Neloseen. Muiden sarjojen tilanteiden perusteella tällä hetkellä näyttäisi sijan 10 tarkoittavan säilymistä Kolmosessa. Varmistettu säilyminen KoPan osalta ei kuitenkaan ole, sillä sijalla 11 oleva Purha on vain yhden pisteen päässä KoPasta ennen päätöskierrosta. Kuitenkin myös tasapisteissä, maalieron avulla lauantain kotijoukkueen edellä oleva IPS, on KoPalla ohitettavissa.
Viimeisimmissä otteluissa KoPa on toden teolla ryhtynyt taistelemaan sarjapaikastaan. Edellisistä viidestä ottelusta lemiläisryhmä on kerännyt peräti kolme voittoa. Viime otteluiden saldo korostuu, kun tarkastellaan koko kauden voittosaldoa. Niitä on nyt yhteensä viisi. Edellisellä kierroksella KoPa haki äärimmäisen tärkeän vierasvoiton Purhasta lukemin 1-3.
Union Plaanin ja KoPan keskinäiset ottelut ovat viime vuosien myötä kääntyneet Plaanille. Joukkueet ovat kohdanneet Kolmosessa viidesti vuosina 2022-2024, Plaani on voittanut otteluista neljä, KoPa yhden. Vuosina 2016 ja 2017 joukkueet kohtasivat neljä kertaa Nelosessa. Silloin pelattiin kahdesti tasan ja kertaalleen molemmat voittivat.
Nostona otteluun, kummalla on kauden päätteeksi enemmän maaleja KoPalla vai Vahekoskella. Tällä hetkellä KoPa johtaa kolmella.
Ennakkohaastattelussa Union Plaanin hurjaan iskuun virittänyt joukkueen päävalmentaja Olli Tynkkynen,
Mitkä ovat joukkueen tavoitteet kauden viimeiseen otteluun?
Joukkueen tavoite on ollut – ja tulee olemaan – pelata seuraavassa ottelussa kauden paras peli ja ottaa kolme pistettä. Haluamme tietysti päättää myös kauden kunnialla voittoon ja pelata ehjä ja tasapainoinen ottelu.
Kauden päätösottelu, jossa vielä voitolla teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen. Miten joukkueen kanssa on valmistauduttu kauden päätösmatsiin?
Olemme valmistautuneet peliin normaalisti, emmekä ota sarjataulukosta paineita. Nouseminen ei ole omissa käsissämme ja keskitymme asioihin joihin voimme vaikuttaa. Jalkapallon hienous piilee siinä, että mitä vain voi tapahtua – mutta meidän tulee muistaa, että me tarvitsemme kolme pistettä ja ne eivät tule itsestään. Vasta sen jälkeen voimme katsoa mille sijalle pisteemme riittää. Jos Hamina voittaa oman pelinsä, he ovat ansainneet mestaruuden ja voimme olla ylpeitä kakkossijasta.
Mikäli Hamina jäisi tasapeliin omassa ottelussaan, niin Plaanin mestaruus vaatisi siltikin vähintään seitsemän maalin voiton, huomioidaanko joukkueen taktiikassa tämä skenaario jollain tavalla?
Emme voi olla ylimielisiä ja ajatella, että sarjapaikasta taisteleva kotijoukkue antaisi meille pisteet ilmaiseksi ja pelistä tulee varmasti hankala. Olemme tällä kaudella voittaneet useita pelejä suurinumeroisesti, joten tiedämme pystyvämme siihen. Se vaatii kuitenkin hyvää ja kokonaisvaltaista esitystä, jossa niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan asiat pitää onnistua erinomaisesti. Emme varmasti tule peruuttelemaan missään vaiheessa peliä, mutta ensimmäinen tavoitteemme on voittaa peli ja riippuen tilanteesta, voimme alkaa ottaa enemmän riskejä.
Kenttä tullee olemaan sateiden Kotajärvellä haastava, joutuuko Plaani muuttamaan pelaamistaan?
Sadekeli voi aiheuttaa yllättäviä pomppuja ja liukastumisia puolin ja toisin ja se vaatii koko joukkueeltamme vahvaa reagointikykyä. Olemme kuitenkin kauden aikana kyenneet reagoimaan varsin hyvin muuttuviin tilanteisiin, joten en usko, että sadekeli tai pehmeä syksyinen kenttä tuo kummallekaan joukkueelle ongelmia. Sadekeli on kuitenkin yksi kauneimmista jalkapallon elementeistä, jossa taitavat pelaajat erottuvat edukseen ja hyvät puolustajat ovat parhaimmillaan.
Eetu Vahekoski lähtee maalipörssin piikkipaikalta viimeiseen otteluun. Miten Eetu on pystynyt mättämään noin ison kasan maaleja ja miten tärkeitä asioita pelaajalle tällaiset ovat?
Eetu on ollut siellä, missä pitääkin olla ja tehnyt sitä, mitä häneltä on odotettu. Hänellä on hyvä vasen jalka ja erinomainen kyky toimia pienissä tiloissa lähellä maalia, ja on hyvä muistaa, että hän on myös toisena joukkueen syöttötilastoissa. Eetu on hyvä joukkuepelaaja, jolle suo maalipörssin voiton.
Itselläni ei ole kokemusta miltä tuntuu olla voittamatta Kolmosen maalipörssiä ja on varmaa, että voittajalle riittää aina kiinnostusta muualta, joten valmentajana tietenkin toivon että hänet saadaan pidettyä Heinolassa vielä tulevallakin kaudella.
Matkaan lähtee myös fanibussi Heinolasta, Plaanin kundit näkynevät myös paikalla. Mikä on päävalmentajan suosikkichäntti?
On hienoa, että paikalle matkaa paljon kannattajia. Se antaa koko joukkueelle voimaa taistella. Haluamme tarjota kannattajillemme parhaan mahdollisen kiitoksen koko kaudesta. Ilman kannattajia, emme olisi kyenneet seurahistorian parhaaseen sijoitukseen, oli se ottelun jälkeen kumpi tahansa. Suosikkitsänttini on omaperäinen “Laa-jen-taa”, joka kekseliäisyydellä menee Suomessa ultrasskenessä TOP kymppiin tai ainaki lähelle sitä. Toimii komeasti kymmenellä ja tuhannella laulajalla – ja toivottavasti kuulemme sen myös Kotajärvellä.
KoPa – Union Plaani, Kotajärvi N, Lemi. Lauantai 28.9.2024 klo 15.00.
PS. Fanibussissa on vielä tilaa, ilmoittaudu nettisivuilla mukaan ilmaiselle fanireissulle!
0 Comments