Union Plaani kaatoi kauden päätösottelussaan KoPan vieraskentällä lukemin 2-7. Plaani saavutti sarjassa seurahistorian parhaan sijoituksen, toisen sijan.
Union Plaani pääsi pelaamaan KoPan kotinurmella omien fanien edessä, kun Heinolasta oli lähtenyt faneja niin fanibussilla kuin omilla autoilla joukkuetta kannustamaan. Ottelu alkoi Plaanin kannalta loistavasti, kun käytännössä ensimmäisestä hyvästä paikasta pallo löysi tiensä KoPan maaliin. Oikealta laidalta lähtenyt matala keskitys tavoitti Antti Solosen, jonka kova puolivolley päätyi yläriman alle.
Kauaa ei Plaani johtoasemasta päässyt nauttimaan. KoPan korkea prässi tuotti tulosta ja Jalmari Jantunen pääsi syötönkatkoon. Jantunen nosti pallon ensimmäisellä kosketuksellaan vastassa olleen Plaanimaalivahti Riku Tirrosen yli ja tasoitti ottelun. KoPan tasoitusosuman jälkeen ottelussa pelattiin sekavaa vaihetta, eikä huippupaikkoja nähty. Puolittaisia aihioita puolintoisin, mutta ei mitään merkittävää.
Hieman ennen puolentunnin täyttymistä iski Eetu Vahekoski. Vahekoski ampui kulmapotkun suoraan takayläkulmaan, KoPan maalia vartioinut Miko Pappinen oli voimaton. Vahekosken osuman jälkeen Plaani sai peliinsä jälleen rytmiä ja syöttökombinaatioita alettiin nähdä enemmän. Vain muutama minuutti Vahekosken johtomaalin jälkeen, Nicola Kuokkanen puski kauden kymmenennen osumansa siirtäen Plaanin 1-3 vierasjohtoon. Loppu puoliajasta pelattiin pääosin KoPan päädyssä, mutta lisämaaleja ei nähty.
Toinen puoliaika sai Plaanin kannalta salamalähdön. 47. peliminuutilla Niklas Kivistö pääsi nokikkain vaihdosta kentälle tulleen KoPa-maalivahti Joona Tiiran kanssa. Kivistö ei jättänyt Tiiralle mahdollisuuksia vaan ampui pallon voimalla etuyläkulmaan. Kivistön maali enteili toiselle puoliajalle dominoivampaa Plaania. Heinolalaisryhmä liikutti palloa tehokkaasti ja juoksutti kotijoukkuetta. Pallon saadessaan kotijoukkue vaikutti väsyneeltä ja vierailija riistikin pallon kerta toisensa jälkeen nopeasti takaisin itselleen.
Ottelun 68. peliminuutilla Plaani iski jälleen kulmapotkusta. Tällä kertaa Antti Solosen lähettämä kulmapotku löysi Tino Villgrenin pään. Villgren puski pallon varmasti maaliin ja siirsi Plaanin jo 1-5 vierasjohtoon. Villgrenin maalin jälkeen Plaani ei pystynyt isosta pallonhallinnastaan huolimatta rakentamaan huippuluokan maalipaikkoja. Kuitenkin vielä 85. peliminuutilla Johannes Karjalainen pääsi yrittämään maalintekoa. Kaikki muut jäivät odottamaan tuomarin paitsiovihellystä paitsi Karjalainen taisteluparinsa kanssa. Karjalainen voitti kaksinkamppailun, eteni rangaistusalueelle ja ampui pallon etukulmasta hämmentyneen maalivahti Tiiran ohi. Maali hyväksyttiin ja Plaani siirtyi 1-6 johtoon.
Vielä loppuminuuteilla päästiin nauttimaan maaleista molemmissa päissä. Juuri ennen varsinaisen peliajan täyttymistä KoPa pääsi kaunistelemaan lukemia. Oikealta laidalta lähtenyt keskitys tavoitti Miro Päivisen. Päivinen jatkoi pallon ykköskosketuksella alakulmaan ja kavensi lukemiksi 2-6. KoPan maalin jälkeen Vahekoski näytti päättävän, että Plaani on se joukkue joka tekee kauden päätösmaalin. Vahekoski haki pallon oman puolustuslinjan edestä, käytti pallon Jari Mularilla, eteni ja pelasi seinän Adedayo Dejin kanssa, jonka jälkeen ampui pallon KoPa-maalin yläkulmaan. Tähän potkuun päättyi kauden päätösottelu ja sen myötä myös Union Plaanin kausi, onnistunut kausi on mainiota päättää murskavoittoon lukemin 2-7. Kauden päätöspotku oli samalla Vahekosken 24 maali. Näillä maaleilla Vahekoski voitti Kaakon Kolmosen maalipörssin.
Union Plaani sijoittui Kaakon Kolmosessa toiselle sijalle. Kauden alussa asetettu tavoite mitalisijasta täyttyi kirkkaasti ja mestaruustaistokin ratkesi vasta viimeisellä kierroksella Haminan Pallo-Kissojen eduksi, onnittelut sinne. Kauden 22 ottelusta Plaani keräsi 52 pistettä, 17 voittoa, pelasi kerran tasan ja hävisi neljästi.
Haastattelussa Union Plaanin talismaani, Kaakon Kolmosen maalipörssin voittaja, Eetu Vahekoski,
Onnittelut maalipörssin voitosta ja sarjan kakkossijasta. Miten niputtaisit kuluneen kauden koko joukkueen osalta?
Kiitoksia ja kaikin puolin hyvä kausi, pienestä jäi sarjan voitto kiinni, mutta turha jossitella. Mutta sanotaan että hyvä kausi kaikin puolin.
Entä omalta osaltasi, maalipörssin voitto ja maalisyöttöjäkin paljon. Oliko tämä henkilökohtaisella tasolla täydellinen kausi?
Ei nyt voi sanoa, että täydellinen kausi, aina voi parantaa ja muutaman maalin olisi voinut tehdä enemmänkin.
Päätösotteluun oli matkustanut runsaasti Plaanin faneja, onko lähettää erityisterveisiä Plaanin kannattajille?
Kiitoksia kaikille paikalle tulleille oli hiano nähä, että oli runsas nippu faneja paikan päällä ja ääntä lähti kokoajan muutaman erikoistehosteen siivittämänä.
Ilmeisesti jonkunlainen saunailta odottaa joukkuetta, mitä odotuksia illalta?
Jatketaan saunatilassa siihen mihin kausi päätettiin eli hyvään meinikiin, yhdessä oloon ja mennään eteepäin.
Kuka tulee ottamaan seremoniamestarin roolin siellä?
Veikkaan että seremoniamestarin roolia illassa tulee ottamaan Niklas Kivistö. On sen verran iloisella päällä, kun maali pelissä ja huhujen mukaan pitkävedotkin napsunut kiitettävällä tasolla.
KIITOKSET:
Union Plaani kiittää kaudesta yhteistyökumppanejaan. Heidän tukensa avulla kaudet saadaan onnistuneesti maaliin ja toimintaa pystytään vuositasolla kehittämään. Yhteistyökumppanien tuen avulla myös esimerkiksi kotipelit ollaan pystytty pitämään ilmaisina tapahtumina, joihin osallistuminen on mahdollista jokaiselle.
Lisäksi Plaani kiittää kotipeleihin saapunutta yleisöä ja muutoin Plaanin toiminnassa mukana olleita. Erityiskiitos kaudesta toiseen kasvavalle Plaanin kundit faniryhmälle. Heidän laulunsa tuovat ottelutapahtumiin aivan omanlaisensa värin ja tunnelman.
KIITOS!
0 Comments