Union Plaani päätti harjoituskautensa voitokkaasti, kun LAUTP kaatui vieraskentällä puhtaasti lukemin 5–0. Plaanin hallitseman pelin maaleista vastasivat hattutempun iskenyt Marko Kaukonen, Eetu Vahekoski ja Santeri Harjula. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Nopealla aikataululla sovittu harjoitusottelu käynnistyi Union Plaanin hallinnassa ja nuorella kokoonpanolla liikenteessä ollut kotijoukkue LAUTP joutui puolustuskannalle. Plaani sai kuitenkin maalihanat auki vasta jakson puolivälissä. Onni Vesterinen avasi ja Eetu Vahekoski juoksi pystyyn upottaen pallon läpiajosta varmasti maaliin.

Jakso jatkui Plaanin komennossa ja samalla sarjatasolla pelaava LAUTP ei päässyt heinolalaisten prässin alta karkuun. Plaani loi muutamia maukkaita maalipaikkoja, mutta lisäosumia ei ensimmäisellä jaksolla nähty. Näin ollen tauolle siirryttiin Plaanin 1–0-johdossa.

Plaani iski heti toisen jakson alkajaisiksi. Vasemmalla laidalla pelattu komea sommitelma puhkoi LAUTP:n puolustuksen täysin rikki ja Marko Kaukonen ui maalintekoon kuin Saimaan kalastajalta karkuun päässyt liukas muikku. Ja kun Plaani pääsi vauhtiin, niin antoi mennä vaan. Noin tunnin kohdalla Santeri Harjula sai putata Marinhon esityöstä maaliviivalta heinolalaiset jo 3–0-johtoon.

Kaukonen iski vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin. Pallo pomppi rangaistusalueella heinolalaiskärjelle, joka pamautti pallon tarkasti alakulmaan. Kaukonen viimeisteli hattutemppunsa ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella. Hän pääsi pallonriiston jälkeen puolittain läpi ja punnersi tarkan kudin jälleen alakulmaan. Näin Plaani nappasi 5–0-voiton ja varmisti, että koko harjoituskausi oli tappioton.

Ottelun jälkeen Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli tyytyväinen suojattiensa suoritukseen. Hän iloitsi, että joukkue onnistui laajalla rintamalla. Tynkkysen mukaan ottelu oli hyvä päätös harjoituskaudelle.

Tämä oli meiltä hyvä peli. Onnistuimme laajalla rintamalla. Tämä oli hyvä päätös harjoituspeleille ja on ilo seurata sitä, millä tasolla me kykenemme pelaamaan, niukkasanainen Tynkkynen summasi harjoitusottelun antia.

Union Plaanin kausi jatkuu seuraavaksi Suomen Cupin kolmannella kierroksella. Heinolalaiset matkaavat vierasotteluun Keuruulle perjantaina 18.4. Plaania isännöi Keski-Suomen Kolmosessa pelaava Keuruun Pallo.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl